Neropatin päiväkirja 1–4 kotikatsomo

Yhdysvaltalaisen Jeff Kinneyn sarjakuvaromaani Neropatin päiväkirja (2007) ilmestyi reilu kymmenen vuotta sitten. Teini-iän kynnyksellä olevan Gregin elämää arkisella huumorilla käsittelevästä kirjasta tuli hitti, joka on käännetty 28 kielelle, myös suomeksi. Suosio on paisuttanut Neropatin päiväkirjasta jo yksitoista osaa käsittävän kirjasarjan, jota on painettu maailmanlaajuisesti peräti 165 miljoonaa kappaletta. Kirjoista on tehty myös neljä elokuvasovitusta, jotka on nyt koottu neljän levyn boksiksi.

Eloisasti kirjoitetut ja kuvitetut Kinneyn sarjakuvaromaanit ovat matalankynnyksen luettavaa, josta vähemmän lukuintoiset varhaisnuoretkin ovat silmin nähden innostuneet. Syy suosioon nuorten lukijoiden keskuudessa piilee samaistuttavuudessa. Greg ja hänen perheensä ovat aivan tavallisia ja kirjoissa käsitellyt aiheet lomittuvat juuri niihin asioihin ja ongelmiin, jotka ovat arkipäivää niin koulussa kuin kotona. Ja parhaiten huumori toimii silloin, kun se on arjestamme tunnistettavaa.

Neropatin päiväkirja -elokuva tehtiin pari vuotta ensimmäisen kirjan jälkeen. Greg on siirtymässä yläkouluun, mikä on luonnollisesti jännä paikka lapsuuden ja nuoruuden taitekohdassa. Vuonna 2010 julkaistu ensimmäinen elokuva pureutuukin selvimmin koulumaailmaan käydessään läpi Gregin ja tämän kavereiden selviytymistä isompien maailmassa.

Seuraavat kaksi elokuvaa tehtiin vuoden välein. Kirjasarjan toiseen osaan perustuvassa elokuvassa Isoveli isottelee Greg saa vähemmän hyviä neuvoja vanhemmalta veljeltään Rodrickilta, eikä toinen vuosi yläluokilla suju juuri ensimmäistä jouhevammin, mutta oman säväyksensä Gregin ja kavereiden elämään tuo luokan uusi oppilas Holly, johon Greg ihastuu.

Kolmas elokuva Kovanonnen kesä perustuu sarjan neljänteen kirjaan ja jatkaa melko lailla suoraan toisen elokuvan tarinaa keskittyessään toista yläkouluvuotta seuraavaan kesään. Gregin suunnitelmissa on pelata koko kesä videopelejä, mutta isä on toista mieltä ja lähtee pojan kanssa partioon. Isän mielestä Gregin on kannettava ja otettava vastuuta itsestään, ja isän toiveet täyttääkseen Greg keksii itselleen olemattoman kesätyöpaikan. Kesän mittaan myös ystävyys Hollyyn alkaa lähentyä.

Ensimmäiset kolme Neropatin päiväkirja -elokuvaa ovat eheä kokonaisuus. Näyttelijät istuvat rooleihinsa elokuva elokuvalta luontevammin ja myös käsikirjoitukset sujuvoituvat, tai sanoisiko elokuvallistuvat sarjan edetessä. Kolmas elokuva on puhtaana perhekomediana jo sangen onnistunut, jos kaksi ensimmäistä olivat vielä hieman tyypillisempiä lasten/nuorten komedioita. Kohderyhmäikäisille varhaisnuorille kaikki kolme elokuvaa tuntuvat toimivan oikein hyvin.

Elokuvasarja oli jäämässä kolmeen elokuvaan mutta kirjojen kasvava suosio houkutteli elokuvien levitysoikeudet hankkineen Twentieth Century Foxia tekemään lisää elokuvia. Ensimmäisten kolmen elokuvan lapsinäyttelijät olivat kuitenkin kasvaneet rooleistaan ulos, joten koko casting uusittiin aikuisnäyttelijöitä myöten, mikä ei kaikkia Neropatin päiväkirjojen ystäviä ole miellyttänyt.

Neljäs elokuva Reissussa rähjääntyy perustuu kirjasarjan yhdeksänteen osaan ja keskittyy Heffleyn perheen äidin junailemaan autoreissuun. Koulumaailma ja Gregin kaverit on jätetty tarinasta käytännössä kokonaan pois ja elokuva on viety kolmatta elokuvaakin selkeämmin kokoperheen kohelluskomedian suuntaan. Tässä kontekstissa elokuva toimii, mutta näyttelijöiden vaihtuminen vaikuttaa selvästi katsomiskokemukseen. Kolmannessa elokuvassa näyttelijät olivat hitsautuneet varsin hyvin uskottavaksi Heffleyn perheeksi ja tämä luontevuuden uupuminen on uuden roolituksen ongelma.

Uudet näyttelijät istuvat kyllä rooleihinsa ja perhekomedian dynamiikka pitää elokuvan liikkeessä. Reissussa rähjääntyy muistuttaa elokuvista eniten geneeristä perhekomediaa, mutta Neropatin päiväkirjojen vahvuuksia ei ole unohdettu.

Neropatti-kirjojen ja myös elokuvien voimavara lepää tavallisuudessa. Varhaisnuoren varttumisen vaikeuksia käsitellään lempeällä huumorilla niin koulumaailman kuin perheen kautta. Arkiset tilanteet ja kasvattamisdebatit lasten ja vanhempien välillä puhuttelevat kohderyhmäikäistä ja saa hänetkin oivaltamaan, että monet asiat ovat yleismaailmallisen tavallisia eivätkä vain oman perheen erikoisuuksia tai omien vanhempien harjoittamaa tyranniaa. Ja sama pätee myös toisin päin. Oman lapsen edesottamukset saattavat vaikuttaa ainutkertaisilta, mutta useimmiten kyse on normaaliudesta, jonka parissa kamppaillaan lähes joka perheessä.

Huumorilla arjen harmaus saa uusia värejä. Ja tähän arjen värittämiseen Neropatin päiväkirja -elokuvat sopivat hyvin, vaikka eivät mitään suuria elokuvaelämyksiä tarjoakaan. Koko perheen yhteisinä elokuvahetkinä ne ovat kuitenkin paikallaan.