The Osterman Weekend kotikatsomo

Kun ensimmäisen kerran näin tämän Sam Peckinpah’n viimeiseksi jääneen elokuvan, se vaikutti pettymykseltä. Ikään kuin hän olisi tehnyt sen kädet sidottuna selän taakse, mikä osittain pitää paikkansakin. Studion lieka oli lyhyt ja kireä, ja Peckinpah pelkkä palkkatyöläinen, jolle oli annettu homma hoidettavaksi. Ohjaaja ei saanut itse edes puuttua sen koommin käsikirjoitukseen tai valita vakiotuotantoryhmäänsä ympärilleen. Tuottajat pelkäsivät, että vanha tuittupää alkaisi vielä temppuilemaan, vaikka paras terä oli kadonnut jo vuosia sitten. Oli tällä sitten millainen vaikutus hyvänsä, tuskin lopputulos olisi paljon muuta ollut.

Kuitenkin melkein kaksikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen Verinen viikonloppu näyttää todelliset kyntensä. Aika on tehnyt tehtävänsä myönteisellä tavalla. Elokuvan teemat kommentoivat todella herkullisesti nykypäivää huolimatta juonen kylmän sodan rasitteesta. Esimerkiksi elokuvan kommentit manipulaatiosta ja valvontamekanismien tunkeutumisesta yksityiselämään toimivat melkein profetian tavoin: todellinen valta on vaikutusta ihmisten yksityisyyteen ja todellisuudentajuun; totuus ja todellisuus ovat vain valheita, joita ei vielä ole paljastettu. Näin väheksytty ja aliarvostettu Verinen viikonloppu nouseekin Peckinpah’n terävänäköisimpien elokuvien joukkoon.

Elokuva kertoo tunnetusta ja yhteiskunnallisiin asioihin kärkkäästi puuttuvasta tv-toimittajasta John Tannerista (Rutger Hauer), joka saa CIA:lta tehtäväkseen paljastaa venäläisen vakoiluorganisaation amerikkalaiset kätyrit. Kapulaa rattaisiin lyö kuitenkin se, että kolme epäiltyä amerikkalaista ovat Tannerin vanhoja ystäviä, jotka ovat tulossa toimittajan kotiin viikonloppua viettämään. Viikonlopun aikana Tannerin ystäviltä on tarkoitus puristaa ulos tunnustus, mutta sitten alkaakin huijausten ketju todellisten motiivien metsästämisessä. Lopussa paljastuu, että kaikki, mitä on näytetty on jotain aivan muuta - ihmiset luottavat liikaa näköaistiin, joka kuitenkin pettää heitä.

Verinen viikonloppu perustuu Robert Ludlumin samannimiseen romaaniin ja on yhtä vainoharhainen. Tosin kirjan mutkia on suoristettu, henkilöitä karsittu ja stereotyypitelty. Mutta tällaisenaankin elokuva asettaa oivallisesti vastatusten erilaisia kertomuksia ja väittämiä todellisuudesta pettäen, paljastaen ja lopulta kyseenalaistamalla kaikki esittämänsä representaatiot. Henkilöiden tekemiset ja suulliset kertomukset sekoittuvat kuvaruutuun, videokuvaan, valokuviin ja tallenteiden ääniin. Tv-ruutu on keskeinen elementti, media, johon kaikki manipulaatio kiteytyy. Todellisuutta ei ole sellaisenaan, se elää vain manipuloidussa representaatiossa. "Mikään ei ole sitä, miltä näyttää", on elokuvan avainrepliikkejä - jo paljon ennen Matrixia.

Verisen viikonlopun nykyihmistä puhuttelevaa tematiikkaa on vaikea sen syvemmälti ruotia juonta ja henkilöhahmojen motiiveja paljastamatta. Joka tapauksessa elokuvan voi katsoa ja lukea aivan muuna kuin konventionaalisena trillerinä. Se sisältää väkivaltaa Peckinpah-elokuvalle tarvittavan määrän, mutta todelliset iskut piilevät jossain aivan muualla.

Lopun finaalissa tv-ohjelma manipuloidaan suoraksi lähetykseksi. Sitä ennen John Tanner ja Bernard Osterman (Graig. T. Nelson) käyvät läpi suorastaan hyytävän dialogin.

"Miten jouduimme tähän sotkuun?" - "Sitä kutsutaan ohjelmoinniksi."

DVD / kuva: 4:3 Full Frame 1.33:1; ääni: Dolby Digital (mono); tekstitetty (elokuvaa ei voi katsoa ilman tekstitystä); special features: trailer ja biografioita.