"Jumala on sadisti"

Aikanaan karkeasti aliarvioitu Rautaristi jäi Peckinpah’n ainoaksi sotaelokuvaksi ja on ylipäätään niitä harvoja saksalaissotilaiden näkökulmasta filmille tehtyjä taistelukuvauksia toisesta maailmansodasta. Peckinpah valmisti Rautaristiä melkeinpä maanpakolaisena. Hurjat elämäntavat sekä alituinen riitely tuottajien ja tuotantoyhtiöiden kanssa olivat sulkeneet Hollywoodissa monta ovea hänen edestään. Rautaristi valmistuikin pääasiassa eurooppalaisella rahoituksella mutta helppoa elokuvan tekeminen ei sittenkään ollut.

Jo uransa ehtoopuolta kävelevä Peckinpah ei ehtinyt kunnolla käsikirjoittamaan romaanisovitusta vaan joutui painimaan viimeistelemättömän skenaarion kimpussa läpi koko produktion. Lisäksi silloisessa Jugoslaviassa filmatun elokuvan tuottajana hääri lähinnä pornobisneksessä aiemmin pyörinyt engelsmanni, joka tuotti kuvausryhmälle suurta päänvaivaa, kun tarvittavaa rahaa tai kalustoa ei löytynytkään. Esimerkiksi elokuvan loppu muutettiin, kun kassa näytti nollaa. Se, mitä valmiina nähdään, on James Coburnin ja Maximilian Schellin improvisoimaa.

Rautaristin tapahtumat sijoittuvat saksalaisten vetäytymiseen äiti-Venäjän syleilystä, kun Hitlerin Neuvostoliitto-retki oli muuttunut pelkäksi painajaiseksi. Rintamakuvat ovat taattua Peckinpah’ta: karua, veristä, miehistä ja moraalista. Kunpa ohjaajalla olisikin ollut käytettävissä ne rahat, mitä Spielberg kulutti Pelastakaa sotamies Ryaniinsa. Lopputulos olisi voinut olla vieläkin jykevämpi, sillä Rautaristin rujo visuaalisuus pärjää ymmärrettävine puutteineen mainiosti nykyvertailussakin. Esimerkiksi taistelukohtaukset ja varsinkin kersantti Steinerin (loistava Coburn) taistelustressin aiheuttamien hallusinaatioiden surrealistinen kuvaus sotilassairaalassa ovat edelleen parasta ykkösluokkaa.

Peckinpah teki elokuvansa Hollywoodin ulkopuolella, mikä näkyy ennen kaikkea asenteessa. Rautaristissä ei ole sitä valtatuotannon vesileimaa, joka rasittaa esimerkiksi Spielbergin maihinnousua. Jo saksalaisnäkökulma tuo tervetulleen poikkeuksen puhumattakaan superankarasta nihilismistä, jollaista mikään amerikkalainen suuri tuotantoyhtiö harvoin hyväksyy. Vaikka Rautaristi kertookin saksalaissotilaista toisen maailmansodan kurimuksen myllerryksessä, se ei ota sinänsä poliittisesti kantaa. Veriset tapahtumat käydään yleismaailmallisesti inhimillisen suodattimen läpi ilman perustavanlaatuisia historiallisia kannanottoja. Kuten Coppolan Ilmestyskirjassa tai Malickin Veteen piirretyssä viivassa, puhuttelevuus säilyy yleisellä tasolla. Se jää jokaisen omaksi punnerrettavaksi, miksi hulluus jatkuvasti vain toistaa itseään. Kun Rautaristi valmistuessaan mollattiin maan rakoon, eräs elokuvantekijä näki kuitenkin jo silloin enemmän. Sähkeessään Peckinpah’lle Orson Welles sanoi Rautaristin olevan yhden parhaimmista sotaelokuvista koskaan.

Kompleksinen ja ristiriitainen analyysi ihmisen väkivallasta on looginen jatkumo Peckinpah’n ohjaustöiden sarjassa. Rautaristi on tosin hänen rankoista elokuvistaan rankimpia ja joidenkin mielestä varmaan vastenmielisimpiä, sillä se on vanhan, väsyneen ja vittuuntuneen miehen tekemä testamentti tutuista, tylyistä teemoista, jotka melko luonnollisesti kiteytyvät sotaelokuvan mahdollistamassa tiukassa keskittymisessä miesyhteisöön. Rautaristin päähenkilönä on sota ja mitä sota tekee ihmiselle. Ainoastaan muutamat inhimillisen hyvyyden pilkahdukset tuovat valoa Peckinpah’n julmaan tulkintaan. Pessimistinen näkemys itseään kohti tuhoa ajavasta maailmasta tiivistyy kersantti Steinerin kyynisiin sanoihin. "Uskon, että jumala on sadisti ja ettei hän ehkä edes tiedä sitä."

DVD / kuva: 16:9 anamorfinen 1.85:1; ääni: Dolby Digital; voi katsoa ilman tekstitystä; Extra: Cast & Crew.

Arvostelukäytännöt