The Box kotikatsomo

Richard Kellyn debyytti Donnie Darko (2001) oli raikas yhdistelmä high school -angstia, sopivasti häiritsevää tunnelmaa ja aikamatkustuksen filosofiaa. Budjetti ja näyttelijäkaarti olivat kohdallaan ja teos pysyi rönsyilevistä ideoistaan huolimatta hyvin kasassa. Kahdeksan vuotta myöhemmin valmistuneen, Kellyn kolmannen elokuvan The Box budjetti on kuusinkertainen ja rönsyilevien ideoiden määrä niin ikään moninkertainen.

Eräänä päivänä Norma (Cameron Diaz) ja Arthur (James Marsden) Lewisin talon ovelle ilmestyy outo laatikko. Seuraavana päivänä kasvoistaan osan menettänyt mies tulee tapaamaan Normaa ja kertoo tälle laatikkoon liittyvät jujun. Laatikossa olevaa nappia painamalla pariskunta saa mieheltä puhtaana käteen miljoona dollaria, mutta samanaikaisesti joku ihminen jossain päin maailmaa kuolee. Akuutti rahantarve ajaa Norman painamaan nappia. Tästä käynnistyy sekava ja päätön yliluonnollisten juonien kudelma, joka herättää katsojassa toiveen, että nappia ei olisi painettu.

The Boxin taustalla on Richard Mathesonin novelli Onnennappi ja siitä vuonna 1986 tehty yhden jakson mittainen filmatisointi tv-sarjaan Hämärän rajamailla. Molemmissa teoksissa tarina loppuu hieman napinpainalluksen jälkeen. Kelly on käyttänyt omassa versiossaan laatikon sisälle piilotettua moraalidilemmaa ainoastaan laukaisualustana muun muassa mielenhallintaa, ufoja ja ikuista kadotusta sivuavalle visiolleen.

Avaruustutkijana työskentelevää Arthuria esittävä James Marsden on kuin b-luokan teinileffojen jalkapallojoukkueen dorka kapteeni, joka on eksynyt mystisen jännityselokuvan maisemiin. Cameron Diaz näyttelee osansa huolien painamana äidinkielenopettajana disneyprinsessamaisen naiivisti yli. Marsdenin roolissa on kevyttä camp-henkeä, kun taas Diazin suoritus on yksinkertaisesti nolostuttavan huono.

Elokuvan 70-lukulainen tunnelma on saatu aikaan hyödyntämällä poolopaitoja ja ruskean eri sävyjä. Vaikutelmaa tehostaa paikoin ajankuvan osuvasti tavoittava musiikki, josta vastaa kolme Arcade Fire -yhtyeen jäsentä. Alkupuolen kohtalaisen pelkistetty kuvakerronta ja tapahtumapaikan pitäminen lähinnä pariskunnan kotona ovat jokseenkin toimivia ratkaisuja. Napinpainallusta seuraava vauhdikas vaihde puolestaan onnistuu vesittämään sitä edeltäneen kevyehkön tunnelmanrakentelun.

Itsensä liian vakavasti ottavan The Boxin uskottavuuden asteen tiivistää alkupuolen kohtaus, jossa mies esiteltyään napin painamiseen liittyvät ehdot ja seuraukset tarjoaa Normalle sadan dollarin setelin, jonka tämä saa joka tapauksessa pitää – painoi hän nappia tai ei. Sen sijaan, että Norma olisi ihmeissään kuka mies on tai kuka kuolee ja missä, hän pyöräyttää päässään suuria silmiään ja kysyy: Saanko siis todella pitää tämän satasen?