Harsh Times kotikatsomo

Training Dayn käsikirjoittajana parhaiten tunnettu David Ayer on kasvanut "kulmilla" eli Los Angelesin South Centralissa, ja miehen käsikirjoitukset ovat pitkälti keskittyneet sekä katujen kovaan elämään että vielä kovempien kyttien elämään. Ayerin esikoisohjaus Harsh Times jatkaa samoilla linjoilla.

Harsh Timesin päähenkilöt, traumatisoitunut sotaveteraani Jim Luther Davis (Christian Bale) sekä Miguel "Mike" Alonzo (Freddy Rodriguez) ovat vääriä miehiä väärässä paikassa, machoilevan ja väkivaltaisen äijäkulttuurin kasvattamia kaveruksia. Kumpikaan ei ole kotonaan nyky-yhteiskunnassa, eikä kumpikaan sopeudu sen sääntöihin.

Balen antaumuksella esittämä Davis on sodan henkisesti häiriinnyttämä toiminnan mies, joka pyrkii tuloksetta Los Angelesin poliisilaitokselle töihin saadakseen luvan hakea meksikolaisen tyttöystävänsä rajan toiselle puolelle. Davis ei myöskään pysty vastustamaan päihteitä saatikka kontrolloimaan tunne-elämäänsä. Ensimmäisen pettymyksen tullen Davis kiskookin jo viinaa ja huumeita kaksin käsin, jatkaen samalla yrityksiään päästä lakia valvovaksi viranomaiseksi.

Mike Alonzo puolestaan pelkää vakiintumista ja juuttumistä tavalliseen arkeen, ja haikailee vanhojen nuoruusvuosien hulvattomia kaveruussuhteita. Työttömänä oleva lipevä Mike etsii töitä fiksun ja eteenpäinsuuntautuneen tyttöystävänsä (Eva Longoria) painostuksesta, mutta työnhaku jää sikseen, kun Davis onnistuu houkuttelemaan Alonzon kanssaan. Sen jälkeen päivät kuluvatkin rattoisasti viinaa juodessa, pilveä vetäessä, autolla kruisaillessa ja laittomia aseita myydessä.

Ayerin elokuvalla olisi ollut hyvät mahdollisuudet luodata ghettojen ongelmia, sodan ja jatkuvan kasvun ideologioiden läpäisemien Yhdysvaltojen varjopuolia sekä arkaaisen miehisyyden ja kaveruuden kehittymistä modernissa, urbaanissa maailmassa. Mikä tekee ihmisestä tappajan, mikä erottaa lainvalvojan lainsuojattomasta, mikä on ystävyyden hinta?

Valitettavasti äijäily menee liian pitkälle ja jatkuu aivan liian pitkään. Herrojen edesottamukset väkivallan, kaman vetämisen ja rattijuoppoilun parissa eivät enää palvele tarinaa vaan muuttuvat itsetarkoituksellisiksi, ja vaikka ultramacho-mentaliteetti onkin monen perimiehen kohdalla todellisuutta, se ei saa samaistumaan henkilöhahmojen persooniin. Elokuvan rakenne kärsii pysähtyneisyydestä, ja dynaamisuuden parantamiseksi Harsh Timesista voisikin napsaista parisenkymmentä minuuttia pois.

Kumpikin pääosanesittäjä tekee sinänsä hyvää työtä, mutta moniongelmaisissa sotaveteraaneissa ei ole juuri mitään sellaista, mitä esimerkiksi Kauriinmetsästäjät (1978) ei olisi jo paremmin käsitellyt. Pikkurikollisuuden glorifiointi ja eritoten Alonzon kaltaisten tyyppien tahdoton ajelehtiminen pikemminkin vieraannuttaa, vaikkakin Rodriguez saa tehtyä hahmostaan empaattisemman kuin mitä oikean elämän hulttiot yleensä ovat.

Voi tietysti olla, että Ayer on halunnutkin luoda etäännyttävän elokuvan, jonka yhteenkään hahmoon ei löydä yhtymäkohtia, eikä koko South Centralin elämäntyylistä lutkineen, gangstoineen ja narkkareineen kuulukaan löytää mitään positiivista. Siitä huolimatta draamaelokuva tarvitsee draamaa, eikä draaman tunne synny katsojassa, joka vähät välittää yhdenkään hahmon kohtalosta.