Täydellinen murha kotikatsomo

Kierrätys on kaikin puolin hyvä asia, mutta ei Hollywoodin sylttytehtaan remake-mallin mukaisesti tehtynä. Tässä tapauksessa itse herra Alfred Hitchcock on joutunut uudelleentarkastelun alaiseksi. Aivan kuin joku olisi päättänyt, että hänen elokuvansa eivät ole tarpeeksi hyviä. Täydellinen murha saa kaiken häpeän kuulua niihin uusintafilmatisointeihin, joiden tekoon on vaikea löytää mitään kunnon perustelua. Tilanteen lohduttomuutta kuvaa osuvasti se tosiasia, että Täydellinen murha oli vasta vain alkusoittoa todelliselle rimanalitukselle eli Psykon (1960) surkeaakin surkeammalle "uudelle versiolle".

Täydellinen murha perustuu samaan Frederick Knottin suosittuun broadwaynäytelmään Dial M for Murder kuin Hitchcockin Täydellinen rikos (1954), joka ei kuulu likimainkaan ohjaajamestarin parhaisiin. Kohtuullisissakin toimintajännäreissä rutinoituneella Andrew Davisilla on siis ainakin teoriassa ollut mahdollisuutensa petrata. No, teoria ja käytäntö harvoin kättä lyövät. Yritys on jäänyt yritykseksi, kun sama vanha kaava on surutta ja laskelmoidusti veivattu mankelista läpi.

Elokuvan lattea ja epälooginen skenaario syö jännityksen viimeisetkin rippeet, kun ohjaaja paljastaa vähäiset valttinsa jo ennen tarinan puolta väliä. Juonen mutkat ovat vain pelkkää ryhditöntä löysästelyä, kun petosten ja tuplapetosten motivointi kärsii inflaatiota ja päähenkilöiden ennalta arvattava toiminta ja kahakointi lipsuu välillä jo tahattomankin komiikan puolelle. Jopa Kauniiden ja rohkeiden mielipuolisissa ihmissuhdekoukeroissa on enemmän potkua kuin tässä maitopullamössöksi valmiiksi pureskellussa kolmiodraamassa, joka on paistettu rahanmaku jo valmiiksi suussa.

Hyvät näyttelijätkään eivät pysty pelastamaan tilannetta. Rahankankean ökyistä avioparia esittävät Michael Douglas ja Gwyneth Paltrow eivät saa aikaiseksi kunnon kipinöitä välilleen huorinteon, petoksen ja väkivallan kyllästämien tunnelmien keskellä. Vaimon lirputtajaa, boheemia ja mattitaskuista taidemaalaria näyttelevä Viggo Mortensen olisi taas paljon enemmän kotonaan jossakin rankemmassa roolissa. Eikä vaimonsa tapporahat kylmäverisesti pulittava Douglaskaan juuri muuta tee kuin toista aiempia roolejaan esimerkiksi elokuvista Wall Street (1987) ja The Game (1997). Hänhän tekee tämänkaltaisen kyynisen liikemiehen ja finanssipelurin luonnostelman vaikka unissaan. Sen suurempaa puristusta ja kunnianhimoa ei ole vaadittu. Nykyään kovassa nousussa paistatteleva ja oikeasti hyvä näyttelijä, Gwyneth Paltrow, on taas eksynyt aivan väärään elokuvaan ja hukannut aikaansa. On mahdotonta teeskennellä tekevänsä luonneroolia, kun se jo valmiiksi kumisee tyhjyyttään täydellisten turhuuksien tunnelissa.

Trilleri kärsii nykyään vakavasta laskusuhdanteesta, vaikka joitakin harvoja upeita poikkeuksia - ja samalla sääntöjä vahvistavia - on siunaantunutkin. Tilanne ei toki vedä vertoja kauhuelokuvan koruttomuudelle, mutta metsässä kuitenkin ollaan. Ikään kuin Hollywoodin dollarimaakarit luulevat vanhojen tarinoiden ja muottien kierrätyksen onnistuvan, jos ne vain "tyylikkäästi" Armanin pukujen kera sijoitetaan moderniin, urbaaniin ympäristöön. Luulisi, että kolkot ja kalseat lopputulokset viestittäisivät jostakin, kun kovat ammattilaisetkaan eivät saa puhallettua niihin henkeä. Pelkät koreat kiiltokuvat, napakat leikkaukset ja notkeat kuvakulmat eivät ole koskaan yksinään tehneet hyvää trilleriä. Sellaiseksi sen tekevät monessa liemessä ennen kuvasvaihetta keitetty juonirakennelma ja jännityksen synnyttäminen katsojan pään sisällä. Tämän tiesivät Hitchcock ja monet muut vanhan kaartin huippunimet. He vaivautuivat sentään ajattelemaan eivätkä nykymallin mukaan heti pienenkin tilaisuuden siunaantuessa pläästinneet puolivalmiita skenaarioita filmille helpon rahan toivossa.