Shadow Dancer kotikatsomo

IRA on eri muodoissaan taistellut milloin minkäkin asian puolesta vuodesta 1919 saakka. Terrorismiryhmän maineen hankkineen koplan taistelijat ovat vannoneet niin nationalismin, sosialismin kuin katolilaisuuden nimeen. Shadow Dancer (2012) on tuokiokuva tästä pitkäaikaiskonfliktista.

Man on Wire (2005) -dokumentilla maineeseen tasapainoilleen James Marshin ohjaus on malliesimerkki kapean näkökulman voimasta. Yhtä pienoista harha-askelta lukuun ottamatta jokaisella kohtauksella on selkeä paikkansa ja tehtävänsä. Turhanpäiväinen paisuttelu ja tunteilu on siirretty tylysti syrjään.

Harkittu minimalismi ulottuu rakenteen lisäksi myös yksittäisiin kohtauksiin. Kivipestyn väribaletin vastapainona toimiva maltillinen kamera ottaa tilat haltuunsa. Shadow Dancer on toistuvasti kuin ihmishengillä pelattavan shakin ja kuulustelun tulenarka koktaili.

Vähäsanaiset bluffinokittelut käydään selkein panoksin, niukalla yleisöllä ja riisutuin lavastein. Näin rakentuu kuva pelistä, jonka nappulat elävät toisaalta suljetussa todellisuudessa, toisaalta genren perinteet huomioon ottaen harvinaisen arkisessa maailmassa.

Marsh kaivaa tiukan pesäeron moniin muihin terrorismia käsitteleviin elokuviin. Ihmiset ovat yksilöitä, eivät aivopestyä karjaa. Terrori-toiminnassa ollaan mukana vaihtelevalla poltteella ja moninaisissa rooleissa. Monille pitkäaikaistaistelijoille kyse on palasta jokapäiväistä elämää. Toisinaan lapsen päivähoito kiilaa murhakeikan edelle.

Colette McVeighin (Andrea Riseborough) lapsena kokema menetys ei unohdu. IRA:n liittynyt yksinhuoltaja näkee konfliktin kokemustensa kautta, ei valtiovallan toiveita mukaillen. Valintatilanteet ovat vaikeita. Ihmiset järkeilevät, piirtävät taulukoita ja lopulta valitsevat joko tietoisesti tai tiedostamattaan tunteillaan.

Kissa ja hiiri -leikin mukaelma on kova sekä hahmoilleen että yleisölleen. Tarina ei pehmoile vaan uskaltaa ilman suurempia alustuksia poistaa pelimerkkejä laudalta. Uhkatilanteisiin on luotu aito jännite. On harvinaisen selvää, että nurkkaan pakotettu osapuoli ei välttämättä lue seuraavan aamun lehteä.

Tom Bradleyn käsikirjoitus olettaa yleisöltä löytyvän vähintään auttavat perustiedot IRA:n luonteesta ja tavoitteista. Ratkaisu on toimiva, sillä se tuo tarinaan sopivaa välitilamaisuutta, hetken huumaa. Trilleri ei edes vihjaa löytävänsä vallitsevaan tilanteeseen kokonaisvaltaista poliittista ratkaisua.

Tiivis juoni on vain yksi nurkka suuremmassa kokonaisuudessa. Näennäisesti kapeasta kulmasta näkee laveasti, jos uskaltaa avata silmänsä ja katsoa avarasti, ilman ennakkoluuloja. Monet kasvavat taistelemaan tietyn tunnuksen puolella. He eivät tiedä, eivätkä välitäkään tietää mistään muusta.

Jotkin konfliktit muuttuvat ihmiselämässä mitattuna lähes ikiaikaisiksi. Sivuuttamalla politiikan ylimmän kerroksen Shadow Dancer pääsee lähelle tämän tyyppisten konfliktien pitkäkestoisuuden perussyytä. Kun tunteet jyräävät järjen, on rauha mahdottomuus. Liian monen lähipiiristä löytyy joku, joka on kärsinyt vihollisen kourissa. Koston kierre on syntynyt.