Uusi looper on vanhan surma
Aikamatkustus on tieteisfiktiossa yleensä varsin monimutkainen ja paradoksaalinen käsite. Se vaatii väistämättä tiettyjen pelisääntöjen selvittämistä, mutta ainaisena vaarana on juuttua teorioiden ja toteutuksen rämeikköön ja unohtaa narratiivi. Toisaalta aikamatkustus avaa tarinalle kuin tarinalle huikeita ”mitä jos” -mahdollisuuksia. Lyhyesti sanottuna aikamatkustus on kerronnalle ja erityisesti elokuvakerronnalle erittäin hyvä renki mutta hyvin surkea isäntä.
Rian Johnsonin dynaamisesti ja intensiivisesti käsikirjoittama ja ohjaama Looper on valioluokan esimerkki ensin mainitusta. Aikamatkustuksen mekaniikkaan ei juuri puututa tai piitata sen ensiesittelyn jälkeen. Aikamatkustus on juonen ulkoinen ydin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä tarina oikeasti kertoo.
Looperissa eletään dystopiavaikutteista lähitulevaisuutta. Aikamatkustusta ei ole keksitty, mutta se keksitään 30 vuoden päästä ja julistetaan välittömästi laittomaksi. Kuten niin monen laittoman asian kohdalla sitä pääsevät käyttämään vain rikolliset. Mafia järjestää palkkamurhia lähettämällä uhrinsa 30 vuotta menneisyyteen, jossa uhria odottaa looper. Looperit murhaavat tulevaisuudesta tulleet uhrinsa, jolloin ruumiista ei jää todisteita tulevaisuuteen. Jokaisen looperin kohdalla tulee aikanaan hetki, jolloin heidän uhrikseen lähetetään heidän 30 vuotta vanhempi minänsä. Tällöin looper sulkee niin sanotun luupin (loop), tappaa tulevaisuuden minänsä, vetäytyy rahakkaalle 30 vuoden mittaiselle eläkkeelle ja aikanaan päätyy aikakoneella nuoremman itsensä tapettavaksi.
Peruslähtökohta on vain alku nuoremman Joen (Joseph Gordon-Lewitt) ja vanhemman Joen (Bruce Willis) vuorovaikutukselle. Tiukasti rytmitetyn ja monitahoisen tieteistoiminnan lomassa Johnson heittää ilmoille useita elämää suurempia ja tärkeitä kysymyksiä valinnanvapaudesta ja vapaasta tahdosta, syistä ja seurauksista sekä siitä, mikä tekee ihmisestä sen persoonan, joka hänestä lopulta tulee.
Heikommissa käsissä ja huonommin toteutettuna Looper olisi voinut olla banaali pannukakku, joka olisi lässähtänyt uunissa ja josta olisi sukeutunut vain yksi tusinasta tieteisjännäristä. Rian Johnsonin visio ylittää kuitenkin nämä haasteet, sillä hänen kykynsä toteuttaa visionsa ja pitää langat käsissään kohottaa Looperin suuremmaksi kuin sen osien summan.
Erittäin tärkeän panoksensa antavat myös päänäyttelijät, joiden varaan draaman kaari on rakennettu. Joseph Gordon-Lewittin tähti näyttelijänä on ollut nousevalla kaarella jo pitkään, ja Lewittin esittämä nuori Joe kasvaa henkilöhahmona olennaisesti. Bruce Willis on viime vuosina tehnyt elokuvia painottaen enemmän määrää kuin laatua, mutta Looper osoittaa, etteivät Willisin terävät vaistot ja tulkitsemiskyky ole kadonneet satunnaisiin leipätyörooleihin. Kärjistettynä voisi sanoa, että Willis on näyttelijänä yleensä parhaimmillaan silloin, kun hän saa matkustaa ajassa. Terry Gilliamin 12 apinaa oli ja on yksi Willisin näyttelijänuran kohokohtia, ja Looper on parasta Willisiä vuosikausiin.
Kokonaisuutena Looper on ensiluokkainen elokuva, joka parhaiden elokuvien tapaan ei pureskele teemojaan valmiiksi vaan jättää katsojalleen kysymyksiä ja pohdittavaa useankin katsomiskerran jälkeen. Samalla se on veitsenterävästi leikattu, käsikirjoitettu ja visualisoitu tieteisjännäri, jonka toimintaosuudet eivät kalpene hiukkaakaan laajempien teemojen rinnalla.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 11 henkilöä
Seuraava:
Shadow Dancer
Jännitettä tihkuva trilleri on tiivisrakenteinen katsaus IRA-terrorin arkeen.
Edellinen: Laittomat
Kunnollinen näyttelijäkaarti, riittävä budjetti ja uskottava kulissimiljöö olisivat mahdollistaneet tuoreen näkökulman kuluneeseen kieltolakigenreen.