Retribution kotikatsomo

Liam Neeson (s. 1952) ilmoitti jo vuosia sitten jättäytyvänsä eläkkeelle toimintaelokuvista. Ilmoitukseen on voinut suhtautua samaan tapaan kuin vanhojen rockbändien julistuksiin viimeisistä keikoista ja kiertueista. Yli 70-kymppisten entisten pitkätukkien tapaan Neeson jatkaa lopettamispuheistaan huolimatta osaamallaan saralla eli vääntää edelleen muutaman toimintaelokuvan vuodessa. Ja mikäs siinä, Neesonin nimestä on tullut lajityypin ystäville tae tietynlaisesta vanhan koulukunnan toimintaelokuvasta.

Historiaan jääviä merkkipaaluja Neesonin toimintauralta on viime vuosilta turha ynnäillä. Maineensa ansainneesta ensimmäisestä Takenistakin (2008) on ehtinyt vierähtää jo viisitoista vuotta. Elokuvien taso on ollut vaihteleva, mutta Neesonin karismalla heikommatkin yritelmät ovat ponnistaneet kertakatsottaviksi toimintarypistyksiksi.

Tulevaa Hans Petter Molandin ohjaamaa Thugia (2024) odotellessa voi kotona katsottavien listalle poimia viime vuoden lopulla teattereissakin käväisseen Retributionin (2023). Kyseessä on yksinkertaisen toimiva tarina, jonka pohjoisirlantilainen yrmy luotsaa ammattirutiinilla maaliinsa. Neesonin esittämän rahamiehen autoon on asennettu pommi. Hän on lapsineen panttivankina autossa viranomaisten luullessa miestä itseään syylliseksi koko tapahtumaketjuun.

Retribution on uusintafilmatisointi espanjalaisesta elokuvasta El desconocido (2015). Simppelin tarinan toimivuudesta kertoo, että se on ehditty filmata uusiksi jo kaksi kertaa aiemminkin, ensin Saksassa ja sitten Etelä-Koreassa. Nyt on ollut englanninkielisen version vuoro.

Ohjaaja Nimród Antalin uralta ei löydy suuria saavutuksia eikä Retributionkaan ole elokuvallisesti kovin kummoinen. Elokuvan vahvuudet ovat tarinassa ja Liam Neesonin karismassa. Käytännössä lähes koko elokuva sijoittuu autoon. Pieni suljettu tila yhdistettynä epätietoisuuteen tapahtumien syistä ja seurauksista kiristää jännitemomenttia kiitettävästi. Tiivistyvä tunnelma pitää teoksen liikkeessä eikä tarinan logiikkaa ehdi enempiä pohtia. Tiukka rytmitys onkin toimintaelokuvan tärkeimpiä onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä, ja tämän osalta Retributionin askelmerkit ovat oikeat.

Suuria sisältöjä Retributionista on turha etsiä. Sanottava on tuttua ahneuden kritiikkiä ja sitä, miten ihmiset uhraavat elämänsä ja perheensä taloudellisen hyödyn ja näennäisen menestyksen tavoittelussa, ja asiaan havahdutaan vasta läheisten menettämisen hetkellä. Kun tavanomaiselle sisällölle ei anna liikaa painoarvoa, Retribution paahtaa itsensä maaliin puolessatoista tunnissa ilman suurempia takelteluja.