Vuodenpinnat hakusessa
The Big Yearin eli Poskettoman bongauksen kohtalo rapakontakaisilla lippuluukuilla oli karu, sillä elokuva floppasi ja teki varsin huonon tuloksen. Elokuvan katsomisen jälkeen on selvää, miksi näin kävi ja missä vika piilee. Se ei piile itse elokuvassa.
Elokuvaa on markkinoitu jonkinlaisena ha-ha-hassutteluna ja puskafarssina, mutta tässä ovat PR-miehet ja markkinagurut menneet pahasti metsään. Mikäli teosta on menty katsomaan nykylinjan amerikkalainen pissakakkahuumori tai kömpelö parodiointi mielessä, niin silloin ei olekaan mikään ihme, jos kuviteltu kohderyhmä ei ole ollut lainkaan oikea.
The Big Year on pohjimmiltaan lämminhenkinen kevyehkö draama humoristisin painottein. Elokuvassa on yksittäisiä varsin hauskoja tilanteita ja osuvaa dialogia, mutta kyse ei ole mistään slapstick-komiikasta tai kuoliaaksi naurattamisesta vaan innokkaaseen harrastamiseen liittyvästä hyväntahtoisesta huumorista. Elokuvan suomenkielinen käännös Posketonta bongausta onkin varsin epäonnistunut, sillä sen perusteella helposti odottaisi räävitöntä puskafarssia. Parempi käännös olisikin ollut vaikkapa Vuodenpinnat. Siitä voi sentään olla kiitollinen, että elokuvan nimi ei ole Hei, me bongataan.
Terminä bongaaminen on sivumennen erittäin väärinkäytetty ja on eri asia kuin lintujen tarkkailu tai ornitologinen harrastus. Jossain yhteyksissä tapaa ilmaisuun, jossa joku kertoo istuvansa terassilla ja bongaavansa ohikulkevia naisia. Ei se ole bongaamista, se on satunnaista havainnointia. Se olisi bongaamista, jos saisi puhelinsoiton ja lähtisi sadan kilometrin päähän kyttäämään kiikareilla kuultuaan, että tietyn yksittäisen kohteen on nähty liikkuvan lähistöllä. Näin tapahtuu lintujen bongaus, mutta ihmisten tapauksessa kyse olisi stalkkaamisesta. Joten jos joku kertoo bongaavansa naisia, niin joko kannattaa vältellä moisen ahdistelijan seuraa tai sitten kysyä, onko tällä terminologia hallussa.
Juonen keskiössä on kolme hyvin erilaista lintuharrastajaa, joiden tarinoiden kaaret kulkevat vuoden aikana luontevasti erilaisiin suuntiin samalla, kun bongarit pyrkivät vuoden aikana bongaamaan mahdollisimman monta lintulajia ja laskemaan vuoden aikana saamansa vuodenpinnat eli vuodarit. Näyttelijät ottavat hahmonsa tosissaan ja esittävät roolihahmojaan täysipainoisina henkilöinä, eivät yksiulotteisina hassuttelijoina.
Lintuharrastajille elokuva on mielenkiintoinen näkemys siihen, miten suuressa maailmassa bongataan. Suomessakin lintuharrastajien joukossa on yllättävän paljon kovan luokan bongareita, jotka ovat valmiit koska tahansa jättämään kaiken sikseen ja kiitämään toiselle puolelle maata yksittäisen siivekkään perässä tai viettämään lomansa ja vapaa-aikansa jossain yksinäisellä luodolla.
Monella kyse on elinikäisestä mutta vielä aisoissa pysyvästä intohimosta, osalla kyse on perhesuhteita tuhoavasta pakkomielteestä, ja näihin teemoihin Poskettomassa bongauksessakin viitataan varsin asiantuntevasti. Erityisesti Owen Wilsonin esittämä maailmanennätysbongari Bostick on ristiriitainen hahmo, jonka itsevarman ulkokuoren alla piilee epävarmuus siitä, että hänen saavutuksensa jäisi unholaan. Wilson tulkitsee Bostickin hahmoa monitahoisesti ja saa varsinkin elokuvan loppupuolella tuotua vähäeleisin keinoin esiin hahmon hiljaisen traagisuuden.
Jack Blackin esittämä Brad on sympaattinen, humaani henkilöhahmo, jolla on omat puutteensa mutta jolla on myös rohkeutta toteuttaa elinikäinen unelmansa. Black on viime vuosina pyrkinyt ahkerasti eroon räväkän härökoomikon raameistaan. The Big Yearin sympaattisen Bradin lisäksi tästä kehityksestä on hyvänä esimerkkinä yksi miehen parhaista roolitöistä tosielämän tappajana Bernie Tiedena Richard Linklaterin elokuvassa Bernie (2011). Näyttelijän itsensä kannalta laajempi repertuaari toimii hyvin.
Posketonta bongausta ei ole uniikki mestariteos, mutta se toimii omalla sarallaan mainiosti vähäeleisempänä draamakomediana, jossa on sydäntä ja sympaattista otetta paljon enemmän kuin monessa nykypäivän komediassa. Päähenkilöiden omituisuuksille nauretaan heidän kanssaan, ei päin heidän naamaansa.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Schindlerin lista
Väkevä kerronta kannattelee klassikkoa, vaikka Spielberg olisikin välillä voinut antaa vain riipaisevien kuvien puhua.
Edellinen: Deadfall
Deadfall ei tahdo löytää askelmerkkejään, mutta onnistuu yksittäisissä kohtauksissa olemaan mainio b-trilleri.