Päämääränä Cold Mountain kotikatsomo

Anthony Minghella muistetaan aina Michael Ondaatjen romaanin hienosta filmatisoinnista. Englantilainen potilas (1996) oli romanttinen, naiiviuden rajamailla onnistuneesti tasapainoillut historiallinen eepos, joka paitsi avasi kyynelhanat teki myös ikivanhasta historioitsijasta Herodotoksestakin yllätyshitin. Mutta mitä hittoa tämä Päämääränä Cold Mountain sen sijaan on olevinaan? Käsittämätöntä, että raskaalla ryskyllä epäonnistunut ja tympeä teelmys sai niinkin monta Oscar-nimitystä, joilla elokuvaa nyt myös mainostetaan videokierroksella. Onhan Renée Zellweger sivuosa-Oscar-roolissaan hyvä, mutta armottoman kliseisesti ja laskelmoidusti enkä sen takia ala kärrynpyörää heittämään.

Cold Mountainin suurimpina ongelmina ovat kerronnan päämäärättömyys sekä oikean romanssin totaalinen uupuminen. Jude Law’n ja Nicole Kidmanin kemia pihisee kuin vettynyt hiillos sateessa. Arpomiseksi jää, että miksi he toistensa perään niin mouruavat, kun niin sanottu rakkaus on jäänyt esikoulutasoiseksi tuijotteluksi ja kuvien vaihteluksi. En osaa kuvitella keille tunne-elämältään jälkeenjääneille näin keppoiset ihmissuhdeihastelmat on tarkoitettu. Tapahtumien masentava ennakoitavuus lisää koko ajan tympeämmäksi muuttuvan elokuvan vastenmielisyyttä. Kurjuudessa rypemiseenkin turtuu, kun katsoja suorastaan pakotetaan poraamaan ukaasin uhallakin ne rutiinikyyneleet saavuttamattoman rakkauden pauloissa riutuville päähenkilöille. Mutta olo on lopulta kuin kuutamossa tulipalopakkasella tuskaansa ulvovalla sudella. Aidoista tunteista on tässä pliisussa yhteydessä korni puhua, saati sitten samastumisesta kylmäkiskoisen elokuvan epäinhimillisen eteerisiin ihmishahmotelmiin.

Ohjaaja on sentään saanut hieman jämäkkyyttä Amerikan sisällisodan kurimuksiin sijoittuvan elokuvan taistelukentille sekä Law’n Inmanin rankkaan pakomatkaan rintamalta. Toisaalta kaikki nekin sodan turhuuden toitotukset on nähty ja koettu jo monta kertaa aiemminkin. Teknisesti taiturimainen ja visuaalisesti näyttävä Cold Mountain ei anna paljonkaan mahdollisuuksia taitavalle näyttelijäkatraalle, koska käsikirjoitus on jäsentymätöntä, pitkäpiimäistä huttua. Katsomiskokemuksen elämyksellisyyden niukkuutta kuvastaa myös dvd:n ekstrojen vähäisyys, vaikkakin poistetut kohtaukset kannattaa kahlata läpi, sillä muutamalla olisi voinut olla sijansa lopullisessa leikkauksessa.