Tapahtui tosielämässä

Mafia ja järjestäytynyt rikollisuus ovat aiheita, jotka ovat aina inspiroineet elokuvien tekijöitä. Alan mestarit Francis Coppola, Martin Scorsese ja Sergio Leone eivät ole jättäneet paljoakaan mahdollisuuksia muille ohjaajille edes kokeilla siipiään tarinankertojina mafiasta. Laidasta laitaan elokuvia tehnyt brittiohjaaja Mike Newell (mm. Neljät häät ja yhdet hautajaiset / Four Weddings and a Funeral, 1994) on monien maamiestensä kanssa siirtynyt ison veden taakse nostamaan urakehitystään. Newellin ensimmäinen amerikanohjaustyö, Operaatio Donnie Brasco, on poikkeuksellisen mielenkiintoinen mafiatarina, tositapahtumiin perustuva kertomus eräästä FBI:n menestyksekkäimmästä solutusoperaatiosta, joka tapahtui 1970-luvulla.

Lefty Ruggiero (Al Pacino) on mafian palkkatappaja, joka ei koskaan ole päässyt mafian sisällä huipulle, vaikka on ollut wiseguy pian 30 vuotta. Lefty tutustuu nuoreen jalokividiileriin Donnie Brascoon alias Joe Pistone (Johnny Depp). Pian Leftyn ja Donnien välille syntyy luottamus. Lefty vie Donnien sisään mafian kuvioihin ja hiljalleen Donnie alkaa ansaita luottamustaan myös muiden mafiakavereiden keskuudessa. Lefty on mennyt Donniesta takuuseen luottaen häneen enemmän kuin omaan poikaansa, mutta Donnie onkin rotta, FBI:n piiloagentti.

Donnie Brasco (Depp&Pacino&Madsen&Russo) - (c) 1997 TriStar Pictures © 1997 TriStar Pictures

FBI:n piiloagentti Joe Pistone alias Donnie Brasco (Johnny Depp) pääsee mafiarinkiin palkkatappaja Leftyn (Al Pacino) takauksella Mike Newellin elokuvassa Donnie Brasco.

Donnie Brasco (Depp & Pacino) - (c) 1997 TriStar Pictures © 1997 TriStar Pictures

Elämän uhraukset

Joe Pistone on todellisuuden henkilö, jonka tarina julkaistiin kirjana Donnie Brasco: My Undercover Live in the Mafia vuonna 1989. Nykyään Pistone perheineen elää salanimillä, koska hänestä on luvassa yhä edelleen 500 000 dollarin palkkio. Tosielämän tarua ihmeellisemmästä tarinasta ei ole vaikea työstää ajatuksia herättävää elokuvaa. Mike Newell onkin onnistunut hyvin, sillä elokuva Donnie Brasco iskee lähes samalle viivalle kuin Scorsesen Mafiaveljet (Goodfellas, 1990). Donnie Brascosta puuttuu vain tyystin harkittu huumori. Elokuva kulkee tosielämän realiteettien polkua ehkä liiankin suoraviivaisesti. Katsojalle ei tarjota pahemmin mahdollisuutta elokuvan ymmärtämiseen tai sen henkilöhahmoihin samaistumiseen.

Joe Pistone tekee kaikkensa piiloagenttina, ollakseen vakuuttavasti Donnie Brasco. Hän uhraa oman elämänsä ja perheensä. Hän on kokopäiväisesti mafian mies, sillä yksikin hairahdus voisi maksaa hänen henkensä. Leftyn ja Donnien välille syntyvä luottamus kasvaa lojaaliksi ystävyydeksi. Ystävyys vie vain Joe Pistonen moraalin kahden vaiheille. Ero Joen ja Donnien välillä käy hämäräksi. Joe muuttuu seuransa kaltaiseksi, mafiamieheksi nimeltä Donnie Brasco.

Joe Pistonen henkisen ristiriitakriisin nivoaminen elokuvan punaiseksi langaksi on itsestään selvyys. Katsojalle ei vain tahdo selkeytyä Pistonen ristiriitaisuuden tuska ja kehitys, sillä Johnny Deppin tulkitsema Joe Pistone jää liiankin cooliksi: liian laskelmoivaksi ja toimivaksi piiloagentiksi, että katsoja voisi ymmärtää häntä. Mutta - kenties - hyvän piiloagentin tulee ollakin sellainen, valvontakoneiston piilotettu ratas, joka pyörii ja pyörii hyvin rasvattuna. Newell osoittaa kuinka Pistone elää kahden luottamuksen ristitulessa. Kumpi luottamussuhteista on sitten arvokkaampi: työn ja velvoitteiden suhde agenttinsa uhraavaan lakipykäläkoneistoon vai lojaalin ystävyyden suhde suoraviivaiseen väkivaltakoneistoon?

Ilman kyyneleitä

Mike Newell luotaa elokuvansa moraalin ja lojaalisuuden vastakkainasetteluksi. Samalla kuin varkain hän myös osoittaa yhteiskunnan kylmyyden. Tarinan sankari on piiloagentti, mutta yhtä hyvin sankari olisi voinut olla valkokauluksinen konttorivirkailija. Piiloagentin työlleen omistautuminen on vain katsojalle helpompaa, sillä tavallisen työläisen osoittaminen elämänsä ja perheensä työlleen uhraavana ihmisenä olisi ollut jo liian rankkaa.

Menestymiseen piiskaava yhteiskunta osaa olla armoton. Virkakoneisto uhraa konttorirotan siinä missä piiloagentinkin. Vaarallisen työn tekijänsä koneisto ehkä muistaen vielä palkitsee, mutta arkityöntekijäänsä tuskin koskaan. Yhteiskunta ei hymyile pyöriville rataksilleen ja vähiten sympatiaa se antaa näiden puolisoille tai lapsille, jotka viime kädessä ovat niitä kärsijöitä. Surullisinta on se, että yhteiskunta ei anna kärsijöidensä edes kyynelehtiä, sillä onhan meitä opetettu olemaan kovia. Donnie Brascossakaan ei itketä vaan raivotaan.

Newell ulottaa elokuvansa koskettamaan yhteiskuntaa laajemmallakin sektorilla kuin pelkkänä mafiakuvauksena. Kokonaisuutena onnistunutta elokuvaa heikentää vain Newellin "unohtamat" näyttelijät. Vaikka Johnny Depp ja Al Pacino ovatkin elokuvan pääosapari, niin mm. Michael Madsenin ja James Russon kaltaisten näyttelijöiden unohtaminen vain mukana käveleviksi statisteiksi on virhe. Newell ei käytä rikasta henkilögalleriaansa tukemaan yhteiskunnallista tutkiskelua kestävää tarinaansa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,3 /3 henkilöä