Humaani kasvutarina

Denzel Washington on seurannut näyttelijöille jo tutuksi käynyttä polkua ja ottanut ensimmäiset askeleensa kameran taakse. Debyyttiohjaus Sonyn elokuvastudion portinvartijan tarinasta on vakuuttava ja siinä näyttelijä-ohjaajien teoksille tyypillisesti vahvimmiksi osa-alueiksi nousevat roolihahmot ja heidän henkiin puhaltamat kohtaukset.

Tapaus Antwone Fisher on pienimuotoinen ja vilpitön elokuva. Se kertoo amerikkalaisille tyypillisesti yksilön selviytymistarinan kasvukamppailuineen, mutta ilahduttavaa kyllä ilman paisuttelua ja siirapoitua dramaattisuutta. Tosielämä on pidetty tosielämänä.

© 2002 Fox Searchlight PicturesAntwone Fisher on oikea henkilö, johon voi tutustua dvd:n lisämateriaaleissa. Poikasena orpo- ja kasvatuskoteihin joutunut nuorukainen värväytyy laivastoon, jossa hänen on vaikea hillitä kiukunpuuskiaan. Antwone joutuu tukikohdan psykiatrin juttusille ja hänen menneisyytensä alkaa hahmottua - juurten etsiminen ryhdistää koko miehen. Lopulta hän laivastosta ja päätyy vartijaksi Sonyn studiolle, ja saa tilaisuuden kertoa tarinansa.

Elokuva keskittyy reaalisesti vain Antwonen laivastoaikaan sekä takautumin hänen lapsuuteensa. Perheensä ja kotinsa paikallistaminen on Antwonen kasvukertomus. Paikoin kohtauksissa on vahva tunnelma ja roolityöt ovat kauttaaltaan vakuuttavia. Suurta erityisyyttä Antwonen Fisherin tarinassa ei ole, ja se on elokuvan voima. Arkisella tasolla pitäytyminen ja perinteisten armeijakuvioiden sekä polttavien rotukysymysten selkeä välttäminen tekevät Washingtonin esikoisesta koskettavan ja humaanin elokuvan - jollaisia ei ainakaan liikaa tehdä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä