Näkemiin Neuvostoliitto kotikatsomo

Ensimmäisenä inkeriläisenä elokuvana mainostettu virolais-suomalainen Näkemiin Neuvostoliitto herätti etukäteen varsin laajaa kiinnostusta myös Suomessa, jossa Neuvostoliiton suomalaisten kohtalot ovat ylipäätään vasta viime aikoina alkaneet saada suuren yleisön huomiota.

Lauri Randlan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on tekijänsä esikoispitkä ja kertoo Neuvosto-Viron 1980-luvulle sijoittuvan inkeriläisen Tarkkisen perheen kouluikäisen Johannes-pojan kasvutarinan. Maantieteellisesti se kulkee suljetusta, ikuista myöhaisstalinislaista 1950-lukua elävästä Sillamäen kaupungista perestroikan ajan Tallinnan kautta kohti Suomea lähtevään laivaan Neuvostoliiton hajotessa.

Elokuva pyrkii selvästi samantapaiseen kirpeänhaikeaan neuvostonostalgiaan kuin vaikkapa Goodbye Lenin (2003) aikanaan. Se kerää valkokankaalle laajan valikoiman neuvostoajan tyypillisyyksiä ja absurditeetteja, joista toiset avautuvat suomalaiskatsojalle paremmin, toiset huonommin. Samoin on toki menetelty monissa muissakin aikanaan neuvostojärjestelmään kuuluneen maan elokuvissa ja televisiosarjoissa, osin jo neuvostoaikanakin. Tuloksena on koomissävyinen mutta hiukan hajanainen sarja kohtauksia, joista jotkut onnistuvat olemaan myös aidosti tarkkanäköisen hauskoja.

Johanneksen tarinalla kipukohtineen on ohjaaja-käsikirjoittajalle selvästi paljon henkilökohtaista merkitystä ja sen sävy onkin vakava. Randla on päähenkilön ikäluokkaa ja myös hän muutti Suomeen inkeriläisten paluumuuton aikana. Johannes on selviytyjätyyppi, joka kulkee ulkoisesti tyynenä läpi nopeasti muuttuvan yhteiskunnan vain todetakseen, että maailma pysyy pohjimmiltaan samana.

Inkeriläispojan tarinan kerrontatavassa on muistumia myös lastenelokuvan perinteestä, jossa päähenkilö etsii kotiaan ja aikuishahmot esitetään karrikoidun ulkopuolisina. Päähenkilön tarinan tapahtuma-aikana suosituista Vladimir Alenikovin Petrov ja Vasetškin -elokuvista voi nähdä muistumia vaikkapa jo elokuvan lapsikolmikossa. Lopun Suomen laiva voisi viitata käänteisesti Aki Kaurismäen elokuviin, jotka olivat neuvostonostalgisia jo Neuvostoliiton aikoina.

Neuvostoliitto oli monikulttuurinen kudelma ja Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvassa keskeistä ovat sen kansallisuuksien suhteet ja etniset identiteetit. Johannes on inkeriläistaustaisesta perheestä, joka puhuu kotona vahvasti venäläistynyttä Inkerin suomea. Äiti puhuu mieluummin venäjää sielläkin. Viron kieltä perhe ei ymmärrä, yhteisenä kielenä on Neuvostoliiton yleiskieli venäjä. Perheeseen kuuluvat isovanhemmat, menevä yksinhuoltajaäiti ja Johannes. Sukupolvien kitka ei ole kansallisuus- ja neuvostoaatteiden välinen vaan eri neuvostosukupolvien. Pysähtyneisyyden aikaan tottuneet isovanhemmat eivät ymmärrä avoimuuden aikaa elävää tytärtään.

Vakavasta, koulupuvussaan ja pioneerihuivissaan selvästi viihtyvästä Johanneksesta olisi varmaan kasvamassa kelpo neuvostokansalainen, mutta aika ajaa sellaisen tulevaisuuden ohi. Johannes ihastuu tšetšeenityttö Veraan ja ystävystyy myös hänen veljensä kanssa. Veli puolustaa Johannesta virolaisten ja venäläisten taholta etnisestä identiteetistä lähtevää koulukiusaamista vastaan. Ympäristöään yleisneuvostoliittolaisemman identiteetin omaavat inkeriläiset ja tšetšeenit myös ystävystyvät perheinä, vasta maan hajoamisen hetkellä ystävyyskin halkeilee.

Kaikessa etnisessä epäkorrektiudessaan kohtaus, jossa Johannes menettää saamansa säteilyannoksen vaikutuksesta hiuksensa ja muuttuu näin ulkoisesti häntä jo hiustensa takia karsastavien pulipäisten venäläisten koulupoikien näköiseksi, kuvaa hyvin etnisiä sopeutumispaineita. Kaljuksi päätyy kuulusteluissa myös poikaansa puolustava ja glasnostia vaativa äiti. Pohjalla anekdooteissa on ohjaajan omat kokemukset niin kuin tarinassa muutenkin.

Elokuvan lapsinäyttelijät onnistuvat erinomaisesti ja se rakentaa valkokankaalle aidon oloisen myöhäiskauden Neuvosto-Viron lavastaja Jaana Jürisin aikalaistodistajan tarkkuudella. Näkemiin Neuvostoliitto on erilaisten kohtaustensa ja tunnelmiensa lievästä yhteensovittamisen vaikeudesta huolimatta kelpo esikoiselokuva, joka onnistuu löytämään uusiakin näkökulmia niin Neuvostoliiton kuin Viron ja Suomenkin historiaan.