Edesmennyttä Spede Pasasta on viime aikoina muisteltu monin eri tavoin. Osa muisteloista on vienyt ylisanojen viljelemisen jo makaaberille tasolle. Tuskinpa monella suunnalla askarrellut toiminnan mies itsekään olisi innostunut sellaisista määritelmistä kuin "viihdenero", joita nyt estoitta käytetään ikään kuin kompensoimaan menneiden vuosien aliarvostusta. Miksi suomalaista puskafarssiperinnettä pitäisi tällä tavoin ylentämällä alentaa? Spede oli minunkin lapsuuden sankareitani, jonka jokaista elokuvaa mentiin innolla katsomaan, oli kyse sitten vaikka Tup-akka-lakon tai Lentävien luupäiden tasoisista kupruista. Nostalgia on jo peittänyt pehmentävään usvaansa Pasasen tiimin heikoimmat työt, ja parhaat ovat jo saaneet kunnianpalautuksen.

Millipilleri on raikkaimpia ja aikaa parhaiten kestäneitä Spede-elokuvia. Se on vauhdikkaampi ja hauskempi kuin Speden esikoinen X-Paroni, joka on saanut armon kriitikoiden silmissä. Elokuvaa ei muistaakseni ole esitetty pitkään aikaan televisiossa eikä sitä ole ollut saatavilla vhs-muodossa. Siksi Millipilleri ansaitsee julkaisemisensa dvd:nä. Siinä miljoonaperintöä havitteleva Tarmo (Pasanen) yrittää liehitellä rikasta setäänsä (Häyrinen). Tämä kuitenkin uhkaa antaa perintönsä hämäräperäiselle antiikinsuojeluyhdistykselle, jonka takana ovat oikeasti ilkeät gangsterit (mm. Ere Kokkonen ja Jukka Virtanen). Saadakseen perinnön Tarmon pitää hankkia miljoona markkaa kuukauden aikana, mikä ei ole helppoa, kun apulaisena on vielä Simo Salminen...

Millipillerissä Speden komiikka ja näytteleminen ei ollut vielä niin kaavamaista kuin myöhemmissä tiimin elokuvissa, vaikka jo tuolloin mukaan mahtui myös joutavaa juoksentelua. Se sisältää kuitenkin muutamia muistettavia kohtauksia, kuten Speden ja Simon osallistuminen elokuvakilpailuun, jossa kriitikot katsovat suut mutrussa parivaljakon tuotoksia. Kohtaus toimii hupaisana parodiana uuden aallon taide-elokuvasta ja ikään kuin esimakuna elokuvasäätiön ja Speden myöhemmin käymään katkeraan sanasotaan.

Millipilleriä voi arvioida vain Spede-asteikolla, joka sopii elokuvataiteen kriteereihin yhtä hyvin kuin sinapissa uivat makkaraperunat posliinilautaselle. Joskus makkaraperunat silti maittavat enemmän kuin kallis ravintola-ateria, ja joskus kökkökin kohellus näyttää sympaattiselta. Spede-tuotantojen pitkässä sarjassa Millipilleri kuuluu kärkikastiin. Siis samaan sarjaan Pähkähullun Suomen, Hirttämättömien, Speedy Gonzalesin tai hulppeimpien Uunojen kanssa. Nykypäivän näkövinkkelistä katsottuna Millipilleri toimii parhaiten lastenelokuvana. Sen maailma on viaton ja henkilöt hassuja, mutta helposti ymmärrettäviä. Ja kaveria ei jätetä.

Dvd-painoksessa on ansionsa ja puutteensa. Pitkänä miinuksena on kohtausvalikon puuttuminen. Hyvin positiivisena yllätyksenä on Jukka Virtasen ja äänittäjä Paul Jyrälän kommenttiraita. Selviää myös sellainen mielenkiintoinen tieto, että Jyrälä on ollut monissa isoissa Hollywood-tuotannoissa äänimiehenä. Virtasen verkkaista jutustelua on ilo kuunnella. Se on kaukana kommenttiraitojen yleisestä mainospuheesta ja lähempänä taustoittavaa, kulttuurista kontekstia luovaa radiokeskustelua. On hyvin kannatettavaa, että vanhoista suomalaisista elokuvista tehtäisiin lisää tällaisia julkaisuja.

* * *
Arvostelukäytännöt