Hurmaava joukkoitsemurha valkokangas

Ei tarvinnut olla kovin kummoinen ennustaja, profeetta tahi selvännäkijä, jos povaili kotimaisen elokuvan laadukkaan nousuhumun jossain vaiheessa ottavan rivakan askeleen takavasemmalle bussin eteen. Ihan tässä on kaipaillutkin jo niitä kotimaisia elokuvia, joita kukaan täysijärkinen ei koskaan missään halunnut katsoa ja sitten niitä esitettiin lauantai-päivisin maikkarin ohjelmantäytteenä. Pahaksi onneksi nämä elokuvat eivät ainakaan vielä ole tyystin kadonneet, siitä saamme kiittää Ere Kokkosta.

Turhapurot ovat Ere Kokkosen uralla aivan oma lukunsa, sillä lukeutuvathan ne menneen vuosisadan suurimpiin suomalaisiin ilmentymiin, varsinkin elävinä kuvina. Kokkosen muuta tuotantoa voi suu messingillä kauhistella lähinnä camp-hengen riivaamana, mutta huonoudellakin on rajansa. Kokkosen Arto Paasilinnan romaanista väkertämä Hurmaava joukkoitsemurha on sellainen elokuva, ettei sitä soisi pahimman vihamiehensäkään näkevän, niin yksiselitteisen huono se on.

Heikki Kinnunen ja Tom Pöysti esittävät sankariparia, jonka itsemurha-aikeet korpsahtavat alkutekijöihinsä. Kaverukset päättävät haalia ympärilleen muita kohtalotovereitaan ja tehdä itsemurhan joukolla ja tyylillä. Sitten ajellaan bussilla ympäri Suomea ja Eurooppaa ja yritetään riistää henkeä. Toden nimessä, katsoja toivoo vakavan hartaasti mekastavan lössin päätyvän päättämään päiviään jo ensimmäisen puolituntisen jälkeen.

Minulle ainakin jäi täysin epäselväksi, mitä elokuvalla oikein yritettiin. Mahdollisesti ironisoida suomalaista masennuksen mentaliteettia ja vääntää hirtehistä huumoria, mene ja tiedä. Kummallista huumorin viljelyä vakavalla aiheella. Varsinkin kohtaus, jossa itsemurhakandidaatit tulevat hakemaan perheenäidin väkivaltaisen miehensä luota lasten jäädessä haikeasti katselemaan äitinsä perään, oli pöyristyttävää leikinlaskua vakavalla asialla. Vakavaan aihekäsittelyyn ei Turhapurojen taitajan rahkeet riitä "isosta" yrittämisestä huolimatta. Vaikea ja vakava aihe ei luonnu miksikään muuksi kuin tuskaisen humalaiseksi turistibussimatkaksi helvettiin.

Jos näitä ala-arvoisuuden pohjamutia raapivia elokuvien irvikuvia aletaan taas tehtailla ja valkokangaslevitykseen päästää, niin näivettyypähän kotimainen elokuva takaisin sinne tyylittömyyden olemattomuuksiin, josta se juuri oli saanut päänsä nostettua.