Kuolemaan tuomitut kotikatsomo

Saksalaisen uuden aallon elokuvaohjaajan Volker Schlöndorffin tematiikassa toinen maailmansota ja sen heijastumat ovat olleet aina tärkeässä roolissa. Schlöndorff voitti sekä parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin että Kultaisen palmun elokuvastaan Peltirumpu (1979), joka perustui Nobel-palkitun Günter Grassin romaaniin. Myös Michael Tournierin teokseen perustuva palkittu ja kehuttu The Ogre vuodelta 1996 sijoittui toiseen maailmansotaan, samoin kuin tosipohjainen keskitysleirielokuva The Ninth Day, jota tähditti Ulrich Matthes.

Nyt Schlöndorff palaa jälleen toisen maailmansodan tapahtumiin teoksellaan La Mer à l'aube eli Kuolemaan tuomitut. Luottonäyttelijä Matthes on jälleen mukana. Tällä kertaa Matthes esittää sivuroolissa ristiriitaista kirjailijaa ja Wehrmachtin upseeria Ernst Jüngeria, joka militaristisesta ajattelumaailmastaan huolimatta säilytti maineensa myös sodan jälkeen ja joka kuuluu merkittävien modernien saksalaiskirjailijoiden joukkoon. Matthes ei ole ensimmäistä kertaa natsia kyydissä, sillä miehen roolisuoritus Joseph Goebbelsina elokuvassa Perikato oli väkevän mieleenpainuva.

Saksan miehitettyä Ranskan orastava vastarintaliike haki vielä muotoaan. Pääasiassa kovan linjan kommunisteista koostuneet aktivistit päättivät kuitenkin iskeä ja murhasivat miehitysjoukkojen komentaviin upseereihin kuuluneen Karl Hotzin lokakuussa 1941. Berliinistä tuli tämän jälkeen tiukka mahtikäsky, jonka mukaan vankileireille laitettuja ranskalaisia tulisi kostoksi teloittaa kymmenittäin. Ranskalaisen miehityshallituksen ministeri valitsi teloitettavaksi 50 vankileirillä ollutta kommunistia, jotka sitten ammuttiin.

Yksi uhreista oli vasta 17-vuotias koulupoika Guy Môquet (Léo-Paul Salmain), joka oli kylläkin kommunistimielinen, mutta jonka syy joutua leirille oli ollut niinkin satunnainen kuin lentolehtisten jakaminen kadulla. Guy nousi jo sodan aikana ja erityisesti sodan jälkeen vastarintaliikkeen sekä Ranskan vapaustaistelun marttyyrisymboliksi ja postuumiksi kansallissankariksi. Guyn jäähyväisiksi kirjoittama kirje on nostettu niinkin suureen rooliin, että Ranskan entinen presidentti Sarkozy määräsi jäähyväiskirjeen pakolla luettavaksi Ranskan kouluissa muistopäivänä.

Tämä on sinänsä ironista, sillä Sarkozyn kaltainen kovan rahan oikeistolainen luultavasti olisi ollut juuri sellainen henkilö, josta idealistinen koulupoika olisi vähät välittänyt. Schlöndorffin näkemyksessä symbolin ja vastarinnan sankarin myytin takana on kuitenkin vain nuori, tavallinen koulupoika, joka menetti henkensä erinäisten yhteensattumien takia täysin turhaan ja täysin mielivaltaisesti. Elokuvassa dekonstruoidaan sankarimarttyyrin myyttiä, mutta Schlöndorff tekee sen kunnioittavasti ja murhattujen ihmisten persoonia kokonaisvaltaisesti kunnioittaen.

Ohjaaja jättää muutenkin paatoksen väliin ja keskittyy kuvaamaan tapahtumia koruttomasti, paikoin jopa minimalistisesti. Pienimuotoiset, mutta syviä tunteita heijastavat kohtaukset sekä avainhenkilöiden keskustelut luovat lähestymiskulman, joka on todenmukaisuudessaan traagisempi kuin perinteinen paisuttelu teloituksilla ja kärjistetyillä vastakkainasetteluilla. Kerrontamuoto on paikoin lähes dokumentaarinen, mikä taitamattomissa käsissä saattaisi kostautua tarinan kaaren kannalta, mutta ohjaajakonkarin visio ja kokemus ovat riittävän vahvoja.

Elokuvassa on vahvasti läsnä historiallinen preesens, sillä tapahtumat on kuvattu pitkälti aidoilla tapahtumapaikoilla. Schlöndorffin oma tausta heijastuu elokuvanteossa antoisalla tavalla, sillä ohjaaja on asunut nuorena Ranskassa vain 10 vuotta sodan jälkeen, opiskellut siellä ja tehnyt melkoisen osan urastaankin Ranskassa. Schlöndorff myös kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ranskaksi.

Kuolemaan tuomitut onkin siitä harvinainen sota-aiheinen elokuva, että se saavuttaa aidosti moniulotteisen näkökulman sekä ranskalaisten että saksalaisten toimia kohtaan. Saksalaiset toki suorittavat teloitustyöt, mutta hekään eivät tee sitä vailla moraalisia ristiriitoja, kuten Jüngerin ja muiden eri asemassa olevien saksalaissotilaiden näkökulmat paljastavat.

Kokonaisvaltaisesti Kuolemaan tuomitut on erinomainen läpileikkaus yksittäiseen murhenäytelmään johtaneesta tapahtumaketjusta, jonka laajemmat syy-yhteydet heijastuvat monisyisesti elokuvan taustalla. Sankarimarttyyrimyytin purkaminen tapahtuu humaanisti ja uhrien ahdinkoa ja asemaa vähättelemättä, eikä myöskään miehittäjien päätöksiä esitetä helppoina ja itsestään selvinä ratkaisuina. Schlöndorffin elokuvallisen fokuksen lähtökohtana on aina ihminen, niin parhaimmillaan kuin pahimmillaan.

Dvd-version bonuksena on 52-minuuttinen dokumentti teloituksiin johtaneista tapahtumista ja elokuvan teosta, joka taustoittaa aihetta kiinnostavasti. Hyvin tehty dokumentti avartaa ohjaajan lähtökohtia ja syventää myös elokuvan historiallista kontekstia. Erityisen kiinnostavia ovat vastarinnan naisveteraani Odette Nilèsin haastattelut. Nilès oli samalla leirillä kuin tuomittu Guy Môquet, ja kertoo yksityiskohtaisesti paitsi henkilökohtaisesta suhteestaan Môquetiin myös leirin tapahtumista.