Valtapeliä aamunkoitossa
Diplomatia lähti mahtipontisesti hakemaan paikkaansa sotakuvauksien joukossa. Sen ohjaaja Volker Schlöndorffin pitkää filmografiaa rytmittävät Peltirummun (1979) ja Orjattaren (1990) kaltaiset elokuvat. Suuria kysymyksiä ja sodankäynnin eettisiä ongelmia pohtiva Diplomatia ei lähesty aihettaan viimeaikaiselle ranskalaiselle sotaelokuvalle tuttuun tyyliin aikakausikuvauksena, vaan esikuvat löytyvät muualta. Vaikka tavoitteena on varmasti ollut Perikadon (2005) innostama kuvaus Pariisin saksalaismiehityksen viimeisistä hetkistä, kalpenee Diplomatia vertailussa. Edes Ranskan Bruno Ganzin, veteraaninäyttelijä Niels Arestrupin kiinnittäminen saksalaiskenraali von Choltitzin rooliin ei pelasta elokuvaa.
Eräänä yönä 1944 kenraali von Choltitz (Arestrup) on vaikeiden päätösten äärellä. Käsky tuhota Pariisi on annettu ja ratkaisun hetket ovat vain puhelinsoiton päässä. Yllättäen hänen huoneeseensa ilmestyy ruotsalainen konsuli Raoul Nordling (André Dussollier), joka tuo mukanaan kirjeen vastapuolelta ja puolustuspuheen Pariisin säilyttämiseksi. Miesten välinen keskustelu muuttuu poliittiseksi sakkipeliksi, jossa valta-asema vaihtaa omistajaansa tiuhaan tahtiin.
Cyril Gelyn näytelmään pohjautuva Diplomatia on jäykkä adaptaatio. Sen yritykset laajentaa maailmaa hotellihuoneen ulkopuolelle eivät ole toimivia. Välähdykset ulkomaailmasta sekä panoraamakuvat öisestä Pariisista jäävät irtonaisiksi ja häiritsevät elokuvan rytmiä. Vaikka maan alla räjäytyskomentoa odottavilla miehillä tuodaankin tarinaan tikittävä kello, toimii se vain turhana toistona hotellihuoneessa jo sattuneille tapahtumille. Kokonaisuus jää sirpaleiseksi rakennelmaksi, jossa tarinan takana pyörivät rattaat näkyvät liian selvästi.
Ajatukset kulttuurin merkityksestä sodankäynnissä ovat Diplomatian kiinnostavinta antia. Taktisesti Pariisin kulttuurikohteiden tuhoaminen ei olisi suuri voitto Saksan armeijalle. Kun Hitlerin rakas Berliini oli tuhottu ja Pariisi oli vaarassa joutua vastapuolen kynsiin, oli syvien arpien jättäminen ihailunkohteeseen ainut ratkaisu. Kuten The Monuments Men (2014) myös Diplomatia uskoo kulttuurin voimaan tuoda lohtua rikkirevitylle maailmalle. Jos ihmisten hengillä ei voi vedota kenraaliin, on jälkipolvien oikeus Pariisiin ainut lähtökohta keskusteluille.
Diplomatiaa leimaa jäykkä ja juhlallinen ote. Sen värillinen paletti on tunkkaisen monotoninen, eikä näytelmän varjo anna rauhaa. Vaikka pitemmissä kohtauksissa André Dussollierin ja Niels Arestrupin kiinnostava dynamiikka saa vallan, onnistuu elokuvan sirpaleisuus rikkomaan niitäkin hetkiä. Juonellisesti elokuva etenee paljastus kerrallaan sujuvahkosti eteenpäin, mutta pienelle tarinalle on tällä kertaa luotu liian suuret puitteet.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä
Seuraava:
Frank Millerin Sin City: A Dame to Kill For
Toinen Sin City jatkaa edeltäjänsä vahvaa visuaalisuutta ja kärjistettyä noir-tunnelmaa.
Edellinen: Minisankarit – Ruohonjuuritasolla
Taidokas visuaalinen kerronta toimii kaikenikäisille.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta