Teenage Mutant Ninja Turtles kotikatsomo

Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin sarjakuviin perustuvat teinimutanttininjakilpikonnat olivat alun perin vain pienen piirin suosiossa, kunnes rujon näköiset sarjakuvakilpparit päätyivät pyöreämmin piirretyiksi piirrossarjan hahmoiksi. TMNT-mania kesti aikansa ja oli leimallisesti kasari-ilmiö.

Toisin kuin monet muut 1980-luvun ilmiöt ninjakilpparit jaksoivat sinnitellä vielä 1990-luvun puolelle asti, jolloin turtlesit päätyivät kolmeen näyteltyyn elokuvaan. Elokuvien taso ja suosio hiipui osa osalta, ja sen jälkeen seurasi vuosien tauko, kunnes elokuvat saivat löyhää jatkoa kuuden vuoden takaisessa elokuvassa TMNT. Ensi vuodeksi on taas luvassa uusi kilpparielokuva, joka on nykypäivän mielikuvituksettoman ja varman päälle laskelmoivan trendin mukaisesti reboot-elokuva. Miksipä kehittää hahmoja ja tarinoita, kun voi aina aloittaa saman saagan alusta muutaman vuoden välein?

Muistin virkistykseksi ja franchisen elvyttämiseksi ihkaensimmäinen TMNT-elokuva Teenage Mutant Ninja Turtles eli Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (1990) julkaistaan nyt uutena bluray-painoksena. Ensimmäinen elokuva tehtiin melko pienellä budjetilla, ilman isojen tuotantobudjettien tuomia rajoituksia. Elokuva oli taloudellisesti jättimenestys ja samalla se oli alkuperäisestä kolmesta elokuvasta selvästi laadukkain. Vaikka ajan hammas onkin syönyt sekä hahmoja, tarinaa että toteutusta, niin turtlesien seikkailuissa on oma sekopäinen viehätyksensä.

Olennainen seikka elokuvan omintakeisessa tunnelmassa ovat itse turtlesit, tai pikemminkin turtles-hahmojen fyysinen toteutus. Kilpikonnaninjoja sekä heidän senseitään, mestari Tikkua esittivät aidot näyttelijät puvuissa, eikä hahmoja luotu persoonattoman siloteltuina CGI-hahmoina kuten tuoreimmassa Turtles-elokuvassa.

Kumipuvut voivat pahimmillaan näyttää kornin näköisiltä, joskus jopa Gornin näköisiltä jos kyseessä on Star Trek. Ensimmäisen Turtles-elokuvan toteutus oli kuitenkin silkkaa A-laatua, sillä Muppetsien luoja Jim Henson työpajoineen suunnitteli kilpparien asut. Hensonin kädenjälki antoi ja antaa edelleen elokuvalle sopivasti sadunomaisen tunnelman, mikä toimii sen eduksi.

Elokuvantekijät onnistuivat tasapainoilemaan monia elokuvia vesittävän camp-ironian ja liiallisen vakavuuden rajalla varsin hyvin. Elokuva on astetta tummasävyisempi kuin animaatiosarja ja seurailee sikäli paremmin alkuperäissarjakuvan syntytarinoita, mutta teosta ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tarkoitettu otettavaksi liian vakavissaan. Turtlesit ovat tarinan sankareita, mutta kuitenkin tietoisen absurdeja veijarisankareita. Hahmoissa on muutenkin vielä jäljellä tuoreutta, eikä franchisea ole vielä hiottu hajuttomaksi ja mauttomaksi kuten ajan mittaan yleensä aina käy.

Hyvänä esimerkkinä on anarkistinen sivuhahmo Casey Jones, jota hävyttömästi virnistelevä Elias Koteas tulkitsee lähes psykopaattisena. Rasvalettinen, lapsenomaisesti väkivallasta nauttiva vigilantti päivystää keskuspuistossa jääkiekkomaski päässään hakkaamassa ongelmateinejä ja tuo olemukseltaan ennemmin mieleen teinikauhuelokuvien sarjamurhaajat kuin sankarit. Myöhemmät Casey-tulkinnat ovatkin olleet selvästi kesympiä ja perinteisempiä sankaritulkintoja, vaikka hahmon kovaotteinen katujätkäasenne olisikin säilytetty.

Varhaisnuorten komediallisena toimintaseikkailuna Teenage Mutant Ninja Turtles on edelleen toimiva ja sujuvasti etenevä paketti, jossa maltetaan pohjustaa sopivasti taustoja mutta jossa ei kuitenkaan jäädä liikaa syventymään mutanttikilpikonnien tai viemärissä luuhaavien ninjavihulaisten elämänfilosofioihin. Rakenteellisesti teos ei tavoittele taivaita, mutta se on toteutettu sekä ammattitaidolla että ensimmäisen näytelmäversion synnyttämällä innolla.