Peltirumpu kotikatsomo

Günter Grassin huimaan "pääteokseen" perustuva Peltirumpu jakoi aikoinaan Cannesin elokuvajuhlien voiton Coppolan Ilmestyskirjan kanssa. Palkinnon jakaminen on elämän outoja yhteensattumia, sillä kummatkin teokset ovat vuosien saatossa säilyttäneet poikkeuksellisen puhuttelevalla ja hämmästyttävällä tavalla ilmaisuvoimansa, oikeastaan vain lisää koko ajan voimistuen.

Lisäksi sekä Schlöndorffilla että Coppolalla oli alkuperäisenä lähteenä erittäin vaikeasti lähestyttävä, ihmisen irvokkaaseen hulluuteen sukeltava kirjallisuuden merkkiteos, jonka tekstin kumpikin onnistui visioimaan hätkähdyttäväksi visuaaliseksi toiminnallisuudeksi raskastakin symboliikkaa hyödyntäen. Molemmat elokuvat ovat tatuoineet unohtumattoman groteskeja episodeja ja pittoreskeja kuvia takaraivoon. Kohtauksia, joita ei voi unohtaa, vaikka ehkä haluaisi. Ainakaan ankeriaita ei tee mieli.

Fellinin haamuista hengittävä Peltirumpu on kolmevuotiaana aikuiseen maailmaan pettyneen ja sen takia pituuskasvunsa lopettamisen päättäneen Oskarin (hypnoottisen hyvä David Bennent 12-vuotiaana) "kasvutarina" kansallissosialismin noususta juutalaisvainoihin ja toisen maailmansodan päättymiseen. Pituuskasvun lakkaamisen myötä Oskar saa ihmeellisiä kykyjä, sillä hän aiheuttaa rumpujen pärisyttämisellään ja kirkumisellaan omituisia asioita ympäristössään protestiksi mielivaltaiselta näyttävää elämää vastaan. Oskar esimerkiksi muuttaa natsien marssin hilpeäksi tanssahteluksi. Ajoittain jopa hillitön anarkistinen komppi rytmittää koko elokuvaa läpi surrealistisen saksalaisen lähihistorian.

Vaikka Oskar lopettaakin kasvamisen, se ei merkitse, etteikö hän kasva henkisesti nähtyään ihmisen toiminnasta kaikkea muuta kuin paraatipuolta. Peltirumpu kärsii älykkömäisestä nihilismistä, mutta elokuvasta voi kuitenkin tiivistää erittäin tärkeän sanoman: pahuuden voittamiseen tarvitaan monin verroin hyvyyttä. Ihmisen on loppujen lopuksi pakko "kasvaa", jos hän haluaa elää edes jonkinlaisen mielekkyyden keskellä.

Dvd-julkaisuna Peltirumpu on nätteihin kansiin pakattu sekä kuvaltaan että ääneltään hyvälaatuinen mutta lisämateriaalien suhteen pelkkä vitsi. Yleissivistyksenä ja elokuvataiteena Peltirumpu on taas pakollinen valinta, jonka hullu maailma on ehdottomasti kokemisen arvoinen.