Kaunotar ja Kulkuri / Kaunotar ja Kulkuri II kotikatsomo

Kaunotar ja Kulkuri lukeutuu Disneyn ikimuistettaviin klassikoihin. Se on taidonnäyte ajalta, jolloin Disney-tuotantokin oli vielä animaatiotaidetta.

Lämmöllä kuvattu tarina kodittoman Kulkurin ja viehättävän Kaunottaren romanssista seikkailuineen sisältää yhden elokuvahistorian tunnetuimman suudelman, spagettipusun Tonyn ravintolan takapihalla. Kun tällaiselle klassikolle aletaan tehdä jatko-osaa neljä vuosikymmentä myöhemmin, on taiteellisista ambitioista paha puhua enää mitään.

Disneyn kakkostuotanto on tätä nykyä videotuotantoa, eli teatterilevityksessä menestyneelle piirroselokuvalle, tai tässä tapauksessa jopa vanhalle klassikolle, tehdään jatko-osa suoraan videolevitykseen. Animaation jälki on videotuotannossa jähmeämpää ja kylmempää – eloisuus ja luontevuus loistaa poissaolollaan. Kaunottaren ja Kulkurin jatko-osaa Pepin seikkailut vaivaa juuri edellä mainitut ongelmat. Animaation sujuvuus jää jälkeen 1950-luvun alkuperäisteoksesta.

Pepin seikkailuissa on käytetty pitkälti alkuperäisteoksen taustoja ja lavasteita, joten miljöö ja hahmot näyttävät elokuvassa kohtalaisen hyviltä. Kontrastiero vanhojen ja uusien taustojen välillä on kuitenkin häiritsevän suuri. Mielikuvaksi muodostuu hyppely vanhan ja uuden elokuvan välillä. Varsinkin Pepin seikkailujen monet musiikkinumerot ovat tylsän mitäänsanomattomia ja tarinaan sopimattomia. Suomenkielinen toteutus on videolevitystä ajatellen kohtuullista, mutta varsinkin lauluosuuksissa korvia jo kirveli.

Pepin seikkailut kertoo nimensä mukaisesti Pepin seikkailuista. Pepi haluaa itsenäistyä sekä olla villi ja vapaa katukoira. Karkumatkallaan kotoaan Pepi kohtaa tyttökoira Enkelin ja pientä romanssiakin on luvassa. Aikuiselle tarina on jotakuinkin kliseinen ja tuttu, mutta lapsille tarinassa on vauhtia ja mukavasti vanhemman auktoriteetin oikeassa olemisen opetusta. Tosin koekatselussa olleet kaksi koirajunioria jaksoivat keskittyä elokuvaan vain alun verran. Ensimmäinen laulunumero raastoi korvia siinä määrin, että koekatselijat loikkivat lattialle luiden pariin. Voi tosin olla, että vastaavanikäisillä ihmisjunioreilla saattaa keskittymiskyky riittää koko runsaan tunnin ajalle.

Kaunotar ja Kulkuri on niin loistelias teos, että se kannattaa hankkia dvd:nä. Värit ja äänet pääsevät tällöin oikeuksiinsa ja vanhempi animaation ystävä voi nauttia jopa alkuperäiskielisestä versiosta. Mitään varsinaisia lisukkeita ei dvd:ltä kuitenkaan löydy. Kaunotar ja Kulkuri II pyörii olohuoneen nurkassa lasten iloksi ihan tyydyttävästi videonakin, sillä vanhemmille tämän katselu lienee vain lapsille seurana olemista, vaikka Pepin seikkailut ei mikään huono tekele olekaan.