Kaunotar ja Kulkuri kotikatsomo

Walt Disney klassikot -sarjan viidestoista osa Kaunotar ja Kulkuri oli ensi-iltanaan 1955 maailman ensimmäinen kokopitkä laajakangas eli CinemaScope-animaatio. Elokuvasta on nyt julkaistu Diamond Edition -versio sekä dvd:llä että blu-rayna. Värit ovatkin kohdallaan, samoin hieno piirrosjälki. En millään jaksa uskoa että blu-rayn suurempi terävyys toisi elokuvaan mitään lisäarvoa, sillä menneinä vuosikymmeninä elävä piirrosjälki oli pehmeää jo lähtökohtaisesti, mutta hyvä että elokuva on saatavissa kaikissa mahdollisissa formaateissa.

Kerrankin dvd:n takakannen ylisanat ovat paikallaan, sillä tämä elokuva on todellakin ajaton mestariteos. Elokuva vie ensisekunneista lähtien katsojan täysin mukanaan omaan todellisuuteensa, jossa koirat ja muut eläimet ihan oikeasti puhuvat ihmisten kielellä. Se on myöskin yhtä ajaton rakkaustarina kuin vaikkapa Romeo ja Julia, vaikkakin paljon kauniimpi ja koskettavampi, ja vähemmän traaginen. Päähenkilöiden eli Kaunottaren ja Kulkurin illallinen ja spagetinsyöntikohtaus Tonyn ravintolassa on elokuvahistoriaa kauneimmillaan.

Elokuva kertoo kahden erilaisista lähtökohdista olevan koiran rakkaustarinan. Kaunotar eli Lady on hienostohauva, Kulkuri eli Tramp taasen kujien kasvatti. Kun Kaunottaren isäntäperhe saa vauvan, joutuu hemmoteltu lemmikki huomaamaan, että hän ei olekaan enää kaiken keskipiste. Saara-tädin tuotua kotiin vielä juonittelevat kissansa, karkaa Kaunotar kotoaan. Onneksi hän saa suojelijakseen Kulkurin, joka tuntee elämän syrjäkujat, ja joka osaa myös nauttia vapaudesta ja huolettomasta elämästä. Vaarana on kuitenkin alituisesti joutua rankkurin kynsiin, sillä veromerkittömät koirat ovat lainsuojattomia.

Elokuvasta välittyy tunne, että tekijöiden täytyy olla koiranomistajia, siksi hyvin koirien maneereita ja myös koirien ja ihmisten välistä dynamiikkaa kuvataan. Elokuvan koirilla on tietysti myös rutkasti inhimillisiä piirteitä, kuten vaikkapa Kaunottaren naapurissa asuvilla vanhoilla ja arvokkailla herroilla Jalolla ja Tupsulla, jotka koittavat suojella Kaunotarta kaikelta ikävältä. Elokuvassa käytetäänkin hauskasti ja oivaltavasti hyväksi erilaisten elokuvan lajityyppien, kuten vaikkapa gansterielokuvien, arkkityyppisiä hahmoja kuvattaessa esimerkiksi rankkurin selliin joutuneita koiria.

Walt Disneyn tuottamia elokuvia on arvosteltu eläinten inhimillistämisestä, niissä kun eläimet puhuvat ja toimivat ihmismäisesti. En millään jaksa uskoa, että lapsen henkiselle kehitykselle olisi mitään haittaa siitä, että hän katsoo puhuvia eläimiä, kunhan vierellä on joku aikuinen joka ymmärtää, että tämä on vain fiktiota. Itse en ole koskaan täysin ymmärtänyt juutalais-kristillistä tapaa kohottaa ihmiset eläinten ja luonnon yläpuolelle, luomakunnan kruunuksi, sillä yhtä paljon kuin eläimissä on ”inhimillisiä” piirteitä, ovat myöskin ihmiset eläimellisiä. No, ehkä silkka laskelmoitu pahuus on sentään puhtaasti ihmismäinen piirre.

Monet lajit, ihminen mukaan luettuna, jakavat samat perustarpeet kuten riittävän ravinnon, suojan, parinmuodostuksen, laumaan kuulumisen ja niin edelleen. Kulttuureissa on hyvinkin suuria eroja, myönnettäköön, mutta jyrkkä erottelu ihmisen ja luonnon välillä perustuu lähinnä itsepetokseen. Tutkijat jotka väittävät tosissaan, ettei millään muulla lajilla kuin ihmisellä, tuolla karvattomalla apinalla, ole ymmärrystä itsestään, saisivat keskustella asiasta Koko-gorillan tai lenkille tahtovan koiran kanssa.

Kaunotar ja Kulkuri on kiistämätön romanttinen klassikko, jonka ääressä viihtyy koko perhe. Disneymäiseen tapaan musiikki ja laulunumerot luovat tarinaan iloista tunnelmaa. Disneyn ajattomat klassikot ovat maineensa veroisia, sillä niiden tarinoissa ja kerronnassa on lumoa, jota ei täysin pysty selittämään. Ehkä tuota viehätystä voisi kuvailla taiaksi.