Jerusalem kotikatsomo

Ohjaaja Bille August on tunnettu Oscar-palkitusta elokuvastaan Pelle Valloittaja, sekä nimekkäiden näyttelijöiden tähdittämästästä draamastaan Henkien Talo. Nyt August on tarttunut Selma Lagerlöfin - ensimmäisen naisen, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon - romaaniin Jerusalem.

Augustin aiemmat elokuvat ovat suuria, hidastempoisia draamoja. Niin myös Jerusalem. Se on pitkä (166 min.), totinen ja hidas, mutta visuaalisesti huikean kaunis.

Se tuo mieleen Lars von Trierin elokuvan Breaking the Waves. Molemmat elokuvat kuvaavat pienen suljetun kyläyhteisön elämää uskonnon ja rakkauden ristivedossa. Mutta siinä missä rosoinen Breaking the Waves tunkee katsojan ihon alle, Jerusalem pysyy kauniina ja kylmänä.

Jerusalemin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolen Ruotsiin. Varhain orvoksi jäänyt ja vieraiden luona kasvanut Ingmar rakastuu kasvinkumppaniinsa Gertrudiin. Langon huijattua perintörahat Ingmar joutuu lähtemään talveksi sahalle töihin, jotta voisi keväällä kosia Gertrudia. Ingmarin poissaollessa kylään leviää uskonnollinen liike. Karismaattinen lahkolaispappi Hellgum käännyttää osan kyläläisistä ja kehottaaa näitä lähtemään kanssaan luvattuun maahan, Jerusalemiin. Myös Ingmarin sisar, Karin, päätää lähteä, ja myy vuosisadat suvun omistuksessa olleen kotitilan. Ingmar voi saada tilan omakseen vain avioitumalla Barbron, tilanomistajan tyttären kanssa. Loukattu Gertrud lähtee Karinin ja muiden kyläläisten kanssa kohti Jerusalemia.

Rakkaus - kestävä kiusaus

Ikänsä uurastaneet maanviljelijät myyvät siis kaiken omaisuutensa ja seuraavat Amerikanmaalta tullutta saarnaajaa Jerusalemiin odottamaan Jeesuksen toista tulemista. Perillä kaikki on kuitenkin varsin erilaista kuin Hellgum oli luvannut, ja kyläläisten usko joutuu koetukselle.

Koko lopun elokuvan kantavana voimana on Ingmarin ja Gertrudin kaipuu toisiinsa mahdottomien esteidenkin yli. August kuvaa vuorotellen elämää Jerusalemissa ja Ruotsissa. Ruotsin hiljaisesta, kylmästä talvesta siirrytään kuumaan ja meluisaan Jeruslemiin. Ruotsissa elämä jatkuu tutuissa rutiineissaan, Jerusalemissa taas kaikki on outoa: kieli, päivärutiinit, perheiden erottaminen toisistaan. Saavatko Ingmar ja Gertrud vielä yhden tilaisuuden, voidaanko menneet vääryydet unohtaa?

Elokuvan ihmissuhteet menevät solmuun monella tavoin, ja kaikki näyttävät tulevan onnettomiksi äkkipikaisten valintojen, harkitsemattomien sanojen ja tyhmän ylpeyden takia. Uskonto osaltaan edesauttaa sitä, sillä se antaa turvan tehdä vääriä valintoja. Sen suojissa itsekkyys näyttää jaloudelta ja kovuus sankaruudelta. Uskonto hajottaa perheet, repii ihmiset juuriltaan ja tuhoaa tiiviin ja turvallisen kyläyhteisön.

Vähä vähältä todellisuus paljastuu kaikille elokuvan henkilöille. Suuret unelmat kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Lopulta juuri naiivin epärealistiset odotukset yhdistettyinä kestämättömiin vaikeuksiin murentavat pohjan niin rakkaudelta kuin uskonnoltakin. Kaikki menetetään, pala palalta.

Niukkaeleiset, mutta vaikuttavat roolitytöt tekevät Pernilla August Karinina, Maria Bonnevie Gertrudina ja Ulf Friberg Ingmarina. Muut kyläläiset eivät hekään jää pelkiksi latteiksi tyypeiksi, vaan heilläkin on oma merkityksensä tarinan kasvulle. Heilläkin on omat pyrkimyksensä, pelkonsa ja salatut syynsä. Yhdessä elokuvan henkilöistä muodostuu uskottava pyhiinvaeltajajoukko, joka vastoinkäymisten myötä turtuu kohtaloonsa. Ehkä osansa on myös pohjoismaisella sisulla: vaikka kukaan ei lopulta enää oikein muista, miksi Jerusalemiin lähdettiin, kun - perkele - kerran on tänne tultu, periksi ei anneta ja häntä koipien välissä ei takaisin lähdetä.

Silläkin hinnalla, että kaikki menetetään.