Laulu Martinille valkokangas

Bille Augustin elokuvia ei ole tullut montakaan nähtyä. Miehen isolla rahalla tehdyt historialliset eurotuotannot ovat maineensa perusteella hiukan puisevia. Augustin uusi Laulu Martinille on kuitenkin hyvin keskittynyt, hiljainen ja intiimi elokuva rakkaudesta, jonka kohde hiipuu tahtomattaan pikku hiljaa pois.

Barbara (Viveka Seldahl) on sinfoniaorkesterin viulisti. Hän rakastuu orkesterin kapellimestarina vierailevaan maailmankuuluun säveltäjään Martiniin (Sven Wollter). Uusi lempi tuntuu niin oikealta, että Barbara jättää tyhjyyttään kumisevan avioliittonsa saman tien. Rakkaus todella on onnellista, mutta tuhon merkit osoitetaan katsojalle jo varhain. Pian Barbarakin huomaa Martinin lisääntyvän hajamielisyyden. Sitten Martinilla todetaan Alzheimerin tauti.

Augustin paisuttelematon ote välttää patetian. Barbaran kamppailu Martinin persoonallisuuden puolesta esitetään sarjana arkisia tapahtumia, joka hetkessä läsnä olevana kiintymyksen ja kuoleman dialogina. Mitään vaikeasti sairaan ihmisen kanssa elämisen puolta ei käsittääkseni peitellä tai kaunistella. Sairaus on aluksi lievempi, ja Martin näyttää saavan viimeisen oopperansa valmiiksi. Pariskunnan onnen hetket ovat vielä yhteisiä.

Martinin upotessa yhä syvemmälle Alzheimerin mustuuteen, on Barbarankaan enää vaikea muistaa, mitä se rakkaus oikein oli. Molemminpuoliset raivoamiset ovat uskottavia, mutta vaikeista hetkistä huolimatta Laulu Martinille on rakkauden ylistyslaulu. Sellaista enkeliä ei olekaan, joka pesisi lapseksi muuttuneen miehensä paskoja, tai kuuntelisi tämän julkisia raivonpuuskia loputtomiin, koskaan väsymättä. Epätoivon hetkistä huolimatta Barbara jaksaa myös pitää kädestä sairaalavuoteella.

Barbara esitetään vahvana naisena, joka jaksaa kuin jaksaakin miehensä rinnalla niin kauan kuin se on mahdollista. Lohduttomaan pessimismiin ei vaivuta. Kaikessa satuttavuudessaan Martinin lähestyvä kuolema on luonnollinen asia. Barbaralla tulee olemaan elämää sen jälkeenkin. Tauti asettaa puntariin myös ystävyyssuhteet. Vaikka sukulaiset ja ystävät jäävätkin melko etäisiksi, on esimerkiksi Martinin ex-manageri Biedermanin hapuilu uudessa tilanteessa toden oloista.