Headhunters kotikatsomo

Kyllä Skandinaviassa vain osataan. Trillerit ja rikoselokuvat ovat vaativa laji, mutta ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset epäonnistuvat tällä saralla harvoin verrattuna vaikkapa suomalaisiin vastineisiinsa. Rapakontakaisissa trillereissä on monesti se vaara, että efektit ja tähtinäyttelijöiden ego ottavat vallan ja lopputulos on jähmeän epäuskottava. Realismiin ei ole yleensä syytä pyrkiäkään, mutta sen sijaan illuusio realismista ja riittävät yhtymäkohdat todellisuuteen lisäävät trillerin tehoa.

Hodejegerne eli suomalaisittain Headhunters on tästä oivallinen esimerkki. Ohjaaja Morten Tyldum saa tarinan elämään. Teos on notkeasti ohjattu norjalainen huipputrilleri, jossa tapahtumat ovat riittävän uskottavia ja elokuvan rytmitys niin oivallisesti rakennettu, että katsoja loikkaa mahdollisten aukkopaikkojen yli kuin itsestään, koloja hädin tuskin huomaten. Totta kai viitekehys on epärealistinen, mutta tärkeintähän ei ole se mitä kerrotaan vaan miten se kerrotaan. Rikoskirjailija Jo Nesbøn teokseen perustuva käsikirjoitus on yksityiskohdiltaan runsas, rakenteeltaan dynaaminen ja ennen kaikkea jännittävä aina viime metreille asti.

Kykyjenmetsästäjänä eli headhunterina toimiva Roger Brown (Aksel Hennie) on rikas, hyvin toimeentuleva juppi, jolla on lahjakas, kaunis amatsoniblondivaimo (Synnøve Macody Lund) ja ulkoisesti elämä mallillaan. Itsetunto-ongelmainen Brown tavoittelee arvostusta ulkoisilla statussymboleilla, joihin hänenkään tulonsa eivät riitä. Rahaa on saatava, joten mies tekee keikkahommia taidevarkaana ja murtautuu asiakkaittensa koteihin varastamaan tauluja. Brownin parisuhde ja senhetkinen elämä saavat uuden käänteen, kun kuvioihin astuu liikemies Clas Greve (Nikolaj Coster-Waldau), entinen erikoisjoukkojen huippusotilas ja kilpailijana armoton mies, jolla on hallussaan huippuarvokas taulu.

Taidevaras Roger Brown on erittäin ambivalenssi ja siksi hyvin kiinnostava hahmo. Miehen sisäinen epävarmuus ja alemmuuskompleksi heijastuvat aluksi melkoisen ylimielisenä ja tylynä käytöksenä. Tarinan aikana tapahtuu kuitenkin hallittu ja hillitty muodonmuutos, joka johtaa myös katsojan suhtautumisen muutoksiin. Lopulta Roger Brownia kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa, sillä mies saa kirjaimellisesti niin paljon paskaa niskaansa. Hahmon sisäinen kehitys on selkeä ja luonteva kehitys, joka viedään tyylikkääseen päätökseensä ilman epärealistista luonteen vaihtumista.

Game Of Thrones -sarjasta tuttu Coster-Waldau on oivallisesti valittu vastapari Hennielle. Kuten Game Of Thronesin Jaime Lannister, myös Clas Greve on komea, sulavakäytöksinen herrasmies joka samaan aikaan uhkuu erittäin suurta vaaraa. Vääjäämätön kissa ja hiiri -leikki korostuu myös miesten fyysisten erojen kautta. Roger Brown on pieni ja hintelä selviytyjä, joka loppujen lopuksi on rikollisena amatööri. Greve on jäntevän pantterimainen ja isokokoinen väkivallan ammattilainen, mies joka sotilaskoulutuksensa takia tietää mitä tekee.

Headhunters on myös sopivan ronski ja epäsovinnainen juuri sillä tavalla, mikä yleensä jenkkitrillereistä puuttuu. Elämän raadollinen puoli ei jää pimentoon, ja monissa sivuhahmoissa on särmää. Erityisesti Eivind Sanderin esittämä kiero turvallisuusmies Ole on unohtumaton viiksiniekka, jossa on ainesta puhtaaksi kulttihahmoksi. Ole tuo oman annoksensa mustaa huumoria teokseen, joka ei muutenkaan ota itseään kuolemanvakavasti ja liian tosikkomaisesti.

Sähäkkä, pikajunan lailla jyskyttävä ja vainoharhaisen takaa-ajon tunnelmia mainiosti tiivistävä teos on pohjoismaisten rikostrillerien valioita ja lajityypissään ensiluokkainen. Eipä siis ihmetyttäisi, jos Headhuntersista tehtäisiin tekstitysten suhteen lukutaidottomille amerikkalaisille oma jenkkiversio, josta karsitaan käsikirjoitusvaiheessa ulkohuussien sisältö sekä kummallisia seksileikkejä venäläisten huorien kanssa leikkivät viiksivallut. Pliisua remakea odotellessa kannattaa vaikka lukea alkuperäinen kirja, joka on suomennettu nimellä Kukkulan kuningas.