Killer Elite kotikatsomo

Kun näin Killer Eliten trailerin ensimmäistä kertaa, heräsi epäilys, että se taitaa olla itse elokuvaa parempi. Ikävä kyllä vaisto osui oikeaan.

Nimestään huolimatta Killer Elitella ei ole mitään tekemistä Sam Peckinpah'n vuoden 1975 toimintarainan kanssa, vaan Gary McKendryn elokuva perustuu entisen SAS-kaiffarin Ranulph Fiennesin kirjaan The Feather Men (1991), joka perustunee tositarinaan omanilaisen sheikin kostosta Special Air Servicelle. SAS-miehet kun olivat tappaneet hänen kolme poikaansa Arabian niemimaan eteläkärjen sekavissa nahisteluissa 1970-luvun alussa, mikä saa sheikin palkkamaan verikoirat erikoisjoukkojen kimppuun.

Jason Statham vetäisee puisevan pääroolin sheikin kierosti masinoiman tapporyhmän nokkamiehenä, mutta on kuitenkin toimintakohtauksissa takuutyyliinsä mies paikallaan. Robert De Niro on kummallisessa sivuroolissa pällistelemässä Stathamin roolihahmon mentorina vilautellen karismaansa varmaan suurin piirtein palkkionsa edestä. Clive Owen ei petä tälläkään kertaa, mutta suoraviivaiselle toimintaelokuvalle suorastaan vaadittavan rehevän äijäcastingin todellisen vastuun kantavat yllättäen sivurooleissaan tapporyhmän jäseninä karismaattisesti velmuilevat Dominic Purcell ja Aden Young. Tarinaan ängetty naiskuvio on sen sijaan vain kiusallista katseltavaa.

Kasarille sijoittuva elokuva yrittää myös tapailla vanhan koulun toimintaelokuvan tyyliä ja henkeä, mutta pakko sanoa, että katsojaan henkistä säröä lyövää kovuutta ja fyysisyyttä ei ole likipitäenkään riittämiin. Palkkamurhaajakuvioista eroon pyristelevän ja takaisin niihin pakotetun Stathamin väkinäisesti esittämässä hahmossa ei tiukassakaan tilanteessa ole piiruakaan romanttista epätoivoa, joka erityisesti kiehtoo 1970- ja 80-luvun toimintajännäreissä. Ei ole moraalia hämmentävää harmaata aluetta, kovia kontrasteja ja rajuja ristiriitoja. Häiriöitä. Näitä itse tarinan asetelmat, henkilöt ja kuviot kyllä olisivat tarjonneet niin yleisellä kuin yksilönkin tasolla. Etenkin kun kaikupohja on todellisuuden tapahtumissa ja maailmanpolitiikan koukeroissa.

Toiminta junnaa kuitenkin riittävän ammattimaisesti eteenpäin ilman turhan tehostesopan rasitteita. Viihteellistä arvoa sekä äijäyrmyilyä on ladattu sen verran, että keskivertohumppana Killer Elite mainiosti katsomisen kestää, vaikka pihvi on ylikypsynyt ja olut välillä väljähtynyttä. Parempaan pääsy olisi tarvinnut mekaanisen toiminnan kuvauksen sijaan enemmän arpeutunutta sielua, ilkeämpää luonnetta ja rivompaa suhtautumista elämään.