Hairspray kotikatsomo

Alan Shankman on ohjannut uusintaversion musikaalista Hairspray, joka kertoo 1960-luvun Baltimoresta ja muuttuvasta amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Tarinassa yhdistetään teinielokuville tyypillisiä itsensä ja muiden hyväksymisongelmia yhteiskunnalliseen rotuongelmaan.

Alkuperäisen elokuvaversion ohjasi vuonna 1988 John Waters, mutta tunnetumpi versio on pyörinyt Broadwayn näyttämöillä vuodesta 2002. Alan Shankmanin tuoreen ohjauksen ongelmaksi jääkin, ettei se tuo aiheen käsittelyyn mitään uutta, vaan se tyytyy musikaalisten kohtausten kertaamiseen.

Ohjaajan tausta ensisijaisesti koreografioiden tekijänä ja vasta toiseksi komediaohjaajana näkyy turhan selvästi läpi lopputuloksesta. Tanssi- ja laulukohtaukset ovat toki näyttäviä ja musikaali on värikäs, energinen ja viihdyttävä, kuten asiaan kuuluukin. Valitettavasti Hairspray jää alusta loppuun show’n tasolle. Sekä juoni että rotuerotteluteema jäävät kulisseiksi eteenpäin rynniville tanssijoille.

Useassa kohtauksessa vaikuttaa, että Shankmanin esikuvana on nimenomaan Broadwayn versio, ei alkuperäinen elokuva, sillä kerronta luo jatkuvasti näkymätöntä lavaa katsojan ja henkilöhahmojen välille. Tämä johtaa siihen, että hahmot säilyvät karikatyyreinä, joiden kohtalo ei katsojaa hetkauta. Nimenomaan hahmojen etäisyys erottaa tuotoksen esikuvastaan Greasesta (1978), joka toi nuorisokuvauksiin mielenkiintoisen jännitteen. Siinä missä Grease nosti esille nuorison ryhmäpaineen ja West Side Story (1961) roturyhmien väliset jännitteet, ei Hairspray onnistu sanomaan aiheestaan tai henkilöhahmoistaan mitään mielenkiintoista.

Elokuvaa mainostetaan John Travoltalla, jonka Shankman on valinnut sankarittaren äidiksi. Musikaali- ja tanssitaustastaan huolimatta Travolta ei suinkaan loista roolissaan. Herkullisesta hahmosta ja ristiinpukeutumisesta olisi pitänyt saada enemmän irti. Sen sijaan eturivin valloittaa Queen Latifah, joka heittäytyy rooliinsa lähes yhtä tenhoavasti kuin jokunen vuosi aikaisemmin valmistuneessa Chicagon (2002) elokuvaversiossa. Latifahin sivuroolista tuleekin elokuvan peruspilari ja yhdessä tulokkaan Nicki Blonskyn kanssa hän kannattelee elokuvaa.

Hairsprayn dvd ei loista oheistuotteilla, sillä ekstrana palvelee ainoastaan elokuvan karaokeversio. Aluksi halvalta vaikuttava ratkaisu osoittautuu julkaisun parhaaksi puoleksi. Elokuvan ainoaksi anniksi jäävät viihdyttävät laulukohtaukset, joten karaoken kautta katsoja pääsee vihdoin osaksi elokuvakokemusta. Elokuvasta saakin eniten irti laulamalla ja pyörimällä mukana yhtä tyhjäpäisesti kuin hahmot ruudulla.