Flypaper kotikatsomo

Raha houkuttelee ihmisiä luokseen kuin kärpäspaperi hyönteisiä. Kaikki itikat eivät lankea pyydykseen, mutta enemmistöön niistä kärpäspaperilla on haluttu vaikutus. Mitä kovemmin ne yrittävät pyristellä pois, sitä tiukemmin ne jämähtävät ansaan ja lopulta kuolevat.

Elokuvan Kauhea kankkunen käsikirjoittajien kynästä syntynyt Flypaper tarjoaa sekavan kattauksen pankkiryöstäjiä, panttivankidraamaa, amatöörisalapoliiseja ja orastavaa lempeä. Elokuvan tapahtumapaikkana on pankki, jonka kassaholvi vetää puoleensa porukkaa tahmean kärpäspaperin lailla.

Hengästyttävällä vauhdilla eteenpäin syöksyvä tapahtumaketju käynnistyy, kun kaksi rosvokoplaa ilmestyy ryöstöaikeissa toisistaan tietämättä samaan pankkiin. Osa rosvoista on ammattirikollisia, joiden työskentely lähentelee tarkkuudessaan aivokirurgiaa. Heidän vastaparinaan toilailee peitenimillä Peanut Butter (Tim Blake Nelson) ja Jelly (Pruit Taylor Vince) omaksi ilokseen pankkiautomaatteja dynamiitilla posautteleva junttikaksikko. Pankin turvajärjestelmä sulkee kaikki uloskäynnit ja jättää rakennuksen sisälle sekä rikolliset että panttivangeiksi jääneet työntekijät ja asiakkaat. Jännitysmomenttia kasvattaa entisestään pankin aulassa lojuva miehen ruumis, jota kukaan ei tunnista eikä tunnusta ampuneensa.

Hedelmällisestä alkuasetelmasta huolimatta Flypaper kompastuu omaan nokkeluuteensa. Yritykset rakentaa elokuvasta Agatha Christie -henkinen murhamysteeri jäävät onttojen vitsien ja luotisateen jalkoihin. Monikerroksinen ja ajoittain aidosti yllättäväkin käsikirjoitus sabotoidaan teatraalisella väkivaltahuumorilla.

Elokuvan päähenkilö on pankin asiakas Tripp (Patrick Dempsey), joka panttivangiksi jäätyään ei pääse käsiksi lääkkeisiinsä ja alkaa saada jos jonkinlaisia pakko-oireita. Taukoamatta puhetta suoltava ja neuroottisesti käyttäytyvä Tripp on tarinan sankari ja neiti Marple. Kovin yksiulotteinen Dempsey ei kuitenkaan vakuuta amatöörisalapoliisia leikkivänä mielenterveyspotilaana. Hän on uskottavampi yrittäessään hurmata kipakkaa pankkivirkailijaa Kaitlinia (Ashley Judd) ja anellessaan vangitsijoiltaan ylimääräistä vessakäyntiä.

Lähinnä koko perheen elokuvista kannuksensa hankkinut ohjaaja Rob Minkoff on pahasti eksyksissä oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Hän ei tunnu pääsevän irti lastenelokuvan tehokeinoista ja maneereista. Aikuiset miehet mekastavat pyssyjensä kanssa kuin pikkupojat leikkikentällä ja pääparin välille viritelty romantiikka on lapsellista ja kömpelöä. Vaikka Leijonakuningas ja Stuart Little – pieni suuri hiiri ovat omassa kategoriassaan kelpo tuotoksia, niistä on paha ammentaa aineksia aikuisille suunnattuun toimintakomediaan.

Erinomainen toimintakomedia on uhanalainen laji. Kuten niin moni muukin lajitoverinsa, myös Flypaper sortuu menemään sieltä, missä aita on matalin. Elokuva jää kokoelmaksi kehnoja vitsejä ja keskeneräisiä henkilöhahmoja, vaikka potentiaalia olisi ollut enempäänkin.