Fast & Furious 7 kotikatsomo

Hurjapäät (The Fast and the Furious, 2001) ei ensikatselulla vuosituhannen alussa tehnyt kummoistakaan vaikutusta. Kathryn Bigelow'n Myrskyn ratsastajista (Point Break, 1991) asetelmansa lainannut toimintaelokuva näyttäytyi lajityyppinsä yhtenä aikalaisena. Aika kuitenkin muuttui ja perinteinen maskuliinis-fyysinen toimintaelokuva on sittemmin kokenut syvenevän inflaation digitaalisen tehostepelleilyn turruttaessa lajityypin keskenkasvuisten silmäkarkiksi. Ajan myötä Hurjapäiden arvo onkin noussut perinteisen toimintaelokuvan viimeisinä lipunkantajina.

Menestys ensi-iltakerroksella oli yllättäen sen verran suurta, että elokuva sai jatkoa. Muutaman tusinajatko-osan jälkeen tapahtui ryhtiliike ja Fast and Furiousista kasvoi tämän vuosituhannen merkittävimpiä toimintaelokuvasarjoja. Näyttävät kaahailukohtaukset olivat parasta, mitä autotoiminnan saralla oli vähän aikaan nähty. Kunnes viime vuonna kaikki muuttui.

Autotoiminnan pioneeri George Miller teki paluun neljännellä Mad Maxilla ja sai kaikki muut autoelokuvat näyttämään älyttömältä pelleilyltä. Ja sitä seitsemäs Fast & Furious kirjaimellisesti on.

Täyttä dadaa olevan juonen saattelemana sankarit suhaavat ympäri maapalloa pomppien autoillaan milloin lentokoneesta, milloin pilvenpiirtäjästä. Löylynlyömässä toiminnassa ei toki tarvitsekaan olla montaa järjen hiventä, mutta Fast & Furious 7 venyttää toimintansa niin älyttömiin mittasuhteisiin, että se näyttäytyy juuri sinä keskenkasvuisten ääliötoimintana, jota alkuperäinen elokuva ei nimenomaan ollut.

Masentavinta älyvapaan toiminnan ohella on elokuvan alentuminen väkivaltaa ainoana ratkaisumallina ihannoivaan mätkintään ja aseilla räiskimiseen. Kaksinaismoralismi on tyrmäävää, kun Jason Stathamin yrmyilemästä koston riivaamasta palkkatappajasta tehdään yksiselitteinen paha, vaikka Vin Dieselin esittämän Toretton puuhastelut eivät millään tavoin eroa vastapelurinsa toimista.

Sisällöttömässä ja moraalittomassa toimintaeskapismissaan Fast & Furious 7 muistuttaa Myrskyn ratsastajien turhaakin turhempaa uudelleenfilmatisointia Point Break (2015). Nykyisiltä toimintamaakareilta on kadonnut kokonaan käsitys toimintaelokuvan perusasioista.

Toimintaa ei tehdä pelkällä näyttävyydellä vaan tarinalla ja sen hahmoilla. Eli pohjimmiltaan kyse on aina draamasta, joka toimintakonseptissa on toki pelkistettyä mutta ei koskaan alistettua toiminnalle. Muutoin käy kuten seitsemännessä Fast & Furiousissa. Kun sisältöä ei ole, eikä tarina kanna, muuttuu lähes kaksi ja puolituntinen toimintashow tympeäksi ja ennen kaikkea umpitylsäksi.

Elokuvasarjan toisen päätähden, Paul Walkerin, poismenosta huolimatta jatkoa lienee luvassa ensi vuonna kahdeksannen osan myötä. Olisikohan silloin taas ryhtiliikkeen paikka.