Kirottu 2 valkokangas

Alkuperäinen Kirottu oli elokuvakesän 2013 suurimpia yllättäjiä. Se oli pohjimmiltaan vanhanaikainen valtavirtakauhuelokuva, jollaisia Hollywoodissa ei enää juurikaan tehdä, ja siitä tuli menestys niin arvostelijoiden kuin yleisönkin keskuudessa. Ja vaikka elokuvassa olikin täysin tyydyttävä ja kokonaiselta tuntuva loppu, aihevalinnan vuoksi jatko-osan tekeminen tuntui koko ajan sopivalta.

Kirottu ja sen jatko-osa perustuvat poltergeisteja ja muita kummitusjuttuja selvittäneiden Warrenien pariskunnan yliluonnollisten tapauksien arkistoihin. Elokuvan pääosissa Lorraine ja Ed Warrenina nähdään jälleen helposti pidettävät Vera Farmiga ja Patrick Wilson, joiden vilpitön heittäytyminen hihhuli-pariskunnan saappaisiin toimii jälleen kerran elokuvan eduksi.

Molemmat Kirottu-elokuvat käsittelevät lähdemateriaaliaan sellaisenaan suoraan. Ne eivät kyseenalaista Warrenien tutkimuksia tai tapahtumiin osallistuneiden motiiveja. Tämä on sudenkuoppa, jonka molemmat Kirottu-leffat kiertävät olemalla niin viehättävän viihdyttäviä ja hyvin tehtyjä, että katsojat voivat hyvillä mielin antautua tarinan vietäviksi ja unohtaa Warrenien olleen aikansa skeptikkojen maalitauluja.

Asiaa auttaa, että James Wan (Saw, Fast & Furious 7) on yksi Hollywoodin lahjakkaimmista ja menestyneimmistä nuorista ohjaajista, jolla on kyky rakentaa mukaansatempaavia kohtauksia kuin Spielberg ikään. Ilman häntä valmistunut spin off -leffa Annabelle oli muodoton rahastus, jonka tekijät eivät tuntuneet jakavan Wanin intohimoa kauhuun, vaikka hänen visuaalista tyyliään imitoimaan pyrkivätkin. Siksi onkin ilo huomata, että Wan on päättänyt jatkaa Kirottu 2:n puikoissa, koska jokaisessa kameranliikkeessä ja leikkauksessa on jälleen hiottu fiilis.

On varmaan sanomattakin selvää, ettei Kirottu 2 yllä edeltäjänsä tasolle. Harva kauhujatko yltää, mutta mistään mahalaskusta ei tarvitse puhua. Enemmänkin torjuntavoitosta.

Elokuva käsittelee Enfieldin kummitustalon tapausta 1970-luvun lopun Englannissa. Vaikuttaa siltä, että talon entinen omistaja on palannut haudan takaa kummittelemaan ja yrittää kaikin keinoin häätää nykyiset asukkaat pois tontiltaan. Samaan aikaan Warrenit joutuvat painimaan omien ongelmiensa parissa, kun Amityvillesta asti piinannut demoni yrittää tehdä heidän elämästään helvettiä.

Rakenne on pitkälti sama kuin edellisessä elokuvassa. Ensimmäinen näytös käytetään pääosin kummitustaloa asuttavan perheen ja heidän kohtaamiensa kauhujen kuvaamiseen. Pelottelut jatkavat edellisestä elokuvasta tutulla linjalla ja pitkään näyttää siltä, että Wan pystyy tekemään sen mihin salamakaan ei pysty, eli iskemään samaan paikkaan kahdesti.

Toisella puoliskolla tarina kompastuu liialliseen sentimentaalisuuteen kauhun kustannuksella eikä loppuratkaisu yllä edellisen elokuvan tasolle. Mukana on myös joitakin elementtejä, jotka eivät vain toimi. Yksi niistä on stop motion -animaatiohahmon tavoin liikkuva hirvitys, jonka olisi voinut unohtaa Tim Burtonin Painajainen ennen joulua -luonnoskansioon.

Kirottu 2:lla ei ole enää etunaan edellisosan yllätysmomenttia ja monet Wanin hyppykauhut noudattavat samaa kaavaa, johon kakkososassa tottuu yllättävän nopeasti. Silti elokuva on katsomisen arvoinen, koska toisin kuin edeltäjänsä, se ei enää juonensa puolesta tunnu vanhojen Poltergeistista ja Manaajasta opittujen kauhukonseptien kierrättämiseltä, vaan täysin originaalilta vedolta. Sitä voisi kutsua hyväksi yritykseksi.