Diplomaatti vastaan Bush

Entinen suurlähettiläs Joe Wilson joutui USA:n oikeiston maalitauluksi kesällä 2003. Hän kyseenalaisti presidentti Bushin väitteen siitä, että Irak olisi hankkimassa uraania Nigeristä ydinaseen valmistamiseen. Wilson oli oikeassa, mutta se ei Valkoisen talon strategeja hetkauttanut. Bushin hallinto vuosi julkisuuteen tiedon, että Wilsonin vaimo Valerie Plame on peitetehtävissä oleva CIA-agentti. Paljastus vaaransi Plamen CIA-operaatiot, mutta se koitui lopulta kalliiksi myös Bushin hallinnon pelimiehille.

Fair GameTapaus Wilson oli kuuma peruna vuonna 2003, mutta nyt se näyttää varsin vähäpätöiseltä episodilta Irakin sodan yhä sekavammaksi muuttuvassa kokonaiskuvassa. En oikein keksi hyvää syytä sille, miksi Wilsonin tarinasta on tehty fiktioelokuva. Hyvin tehty dokumentti ajaisi saman asian, ja enemmänkin.

Joe Wilson ansaitsee toki tunnustusta rohkeudestaan kyseenalaistaa Bushin hallinnon yritykset Irakin sodan oikeuttamiseen. Oikeistomedian ajojahdin uhriksi joutuneet Wilson ja Plame ovat sopivia sankareita liberaalille Hollywoodille. Politiikan puolelta kun sellaisia on vaikeampi löytää Bushin vuosilta.

Wilsonin ja Plamen muistelmateoksiin pohjautuva elokuva on väistämättä liiaksi sidottu päähenkilöidensä tarinoihin. Ne ovat USA:n sisäpolitiikkaa ajatellen kiinnostavia, mutta eivät sittenkään tarpeeksi dramaattisia poliittisen trillerin materiaaliksi. Varsinkin elokuvan perhekohtaukset ovat niin kökköjä, että oksat pois.

Fair GameSean Penn ja Naomi Watts sopivat pääosaan, koska he muistuttavat ulkonäöltään päähenkilöitä, mutta ei heistäkään ole pelastamaan valjua tarinaa. Joko Penn on mukana keräämässä rahaa omiin elokuviinsa tai sitten aihe on hänelle vain poliittisesti tärkeä – kuuluihan hän alusta asti Irakin sodan kritisoijiin ja joutui myös oikeiston ryöpytyksen kohteeksi. Vielä kummallisempaa on, että Sam Shepard on saatu tähän keskinkertaisuuteen mukaan.

Fair Game on poliittiseksi trilleriksi liian vaisu ja perhedraamaksi jopa kiusallisen huono. On vaikea uskoa, että samainen Doug Liman on ohjannut myös Medusan verkon, jonka taitavasti rytmitetty toiminta on kaukana tästä laahauksesta.

Epäonnistuneenakin elokuvalla on oma poliittinen arvonsa. Pennin loppupuheenvuoro on sisällöllisesti täyttä asiaa. Elokuva on osa laajempaa Bushia ja Irakin sotaa kritisoineiden elokuvien aaltoa, joka varmasti tulee vielä jatkumaan.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,5 /4 henkilöä