Vauhti kallossa

Swingersillä maineeseen nousseen Doug Limanin ohjaus Go on sujuva musta komedia. Supermarketin kassana työskentelevä 18-vuotias Ronna (Sarah Polley) on juhlinut tienestinsä, veikkaan, sillä neito on epätoivoisesti vuokrarahojen tarpeessa. Ystäviensä Clairen (Katie Holmes) ja Mannien (Nathan Bexton) avulla amerikkalaisen pienyrittäjähengen sisäistänyt Ronna päättää ryhtyä huumekauppaan. Välittäjän hommia kun on vähän liiankin mukavan sattuman kautta tarjolla.

Go - © 1998 TriStar PicturesKuten arvata saattaa, koko operaatio menee metsään. Nuoriso on neuvokasta, mutta kokemukset huumeista on hankittu britti-Simonilta ostetuilla mömmöillä, ei suinkaan diilaamisella. Epäonnistuneista kaupoista seuraa sattumusten vyöry, jota Go kuvaa kunkin päähenkilön näkökulmasta vuorollaan.

Kaikki tämä on tietenkin ollut kovin tuttua ja trendikästä jo vuosien ajan. Yhtäältä Tarantino jäljittelijöineen, toisaalta trainspottinglainen huumeromantiikka taitavat kummitella myös Gon taustalla. Elokuva toimii genressään joka tapauksessa mainiosti. Sen suurin ansio on yksinkertainen. Se ottaa kuvaamansa ihmiset vakavasti, eikä näin tule aliarvioineeksi katsojaansakaan.

Huonosti käyttäytyvät nuoret

Go - © 1998 TriStar PicturesNuorisokulttuurin uskottava kuvaaminen on edelleen melko harvinaista, eivätkä ekstaasipäissään hortoilevat reivaajat ole vaikean alueen helpoimmasta päästä. Siksi Limanin elokuvan raikkaus tekee hyvää. Sekoilut ovat periaatteessa uskottavan oloisia, samoin tyyppien tapa puhua, olla, ja olla välittämättä. Henkilöt ovat kaikki enemmän tai vähemmän arveluttavia tapauksia, mutta kukaan ei ole läpeensä paha - millä periaatteella Go osaa vähän leikitelläkin. Kaikki ovat hämärähommissaan hävettävän kehnoja, vaikka muuta esittäisivätkin. Pahimmat öykkärit silti nöyryytetään suorastaan naatiskellen.

Joulunalustunnelmissa tapahtuva tarina paisuttaa yhdelle henkilölle tapahtuvien sattumusten määrän surrealistisiin mittoihin. Juoni saa olla miten epäuskottava vain, kunhan henkilöt tuntuvat tutuilta. Tällä reseptillä on hyvää jälkeä syntynyt ennenkin.

Bensaa suonissa

Go jaksaa kiihdyttää karuselliaan loppumetreille asti. Vaivaantunutta kiemurtelua aiheutti ainoastaan ajoittainen ajautuminen liian lähelle suoraan-videolle-möykkäfarssi-osaston pöljäilyä. Raja onnistuneen kohkauksen ja lattean autonromutuksen välillä on kai aina ollut häilyvä. Kerronnan rakenteessa pilkottaa kyllä järkeäkin. Tarinasta käännellään eri puolia katseltavaksi ja katsoja saadaan muutamaan kertaan yllättymään. Tuttuahan tarinan pilkkominen ja palojen sekoittaminen on, muttei viihteen tarvitsekaan keksiä joka kierroksella uutta.

Go siis tarjoaa mukavahkoja ihmisiä kiroilemassa, käyttämässä substansseja, ammuskelemassa, naiskentelemassa ja kaikella lailla rötöstelemässä. Potentiaalinen katsojakunta lienee suuri. Sitä taitaa tavoitella myös soundtrack. Mukaan on saatu Fatboy Slim, Massive Attack ja Lionrock, mutta toisaalta myös Eagle-Ey Cherry ja Natalie Imbruglia.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3 /4 henkilöä