Elysium kotikatsomo

Vuosi on 2154 ja koska ollaan scifi-elokuvassa, asiat ovat yhteiskunnallisesti noin keskimäärin ihan päin helvettiä. Miljardöörit tekevät mitä lystäävät, köyhät kärsivät ja työläisen henki painaa vain, jos se pysäyttää tuotantokoneiston. Ihmisoikeudet on poistettu lakikirjoista ja paremmasta elämästä haaveilevat ammutaan kirjaimellisesti alas.

Vaikka fokus on yksilöissä, on skaala globaali. Tapahtumat ovat tulevaisuudessa, mutta ei Neill Blomkampin ohjaama ja kirjoittama Elysium (2013) mikään scifi-ihme ole. Tematiikka kumpuaa nykypäivän poliittistaloudellisesta epätasa-arvoisuudesta.

Kritiikki on terävää ja löytää maalinsa olematta liian maanittelevaa tai kyynelkanavia kutittelevaa. Asiat vain todetaan ja homma etenee. Elokuvassa on parhaimmillaan räväkkää proletariaattista tenhoa, joka yksiulotteisuudestaan huolimatta ei pahemmin saarnaa. Analyysi on riittävän ajankohtainen ja myöntää riittävällä erilaisuudellaan olevansa äärimmäisyyteen viety.

Blomkamp osaa rakentaa vetäviä scifi-maailmoja. Ja aivan kuten District 9:ssa (2009), myös Elysiumissa mielenkiintoiset visiot saavat ennemmin tai myöhemmin tehdä tilaa totaalisen keskinkertaiselle ammuskelulle ja lähikontaktille.

Toiminta on esteettisesti ennen muuta laiskaa. Se ei ole Michael Bay -henkisesti mahdotonta seurattavaa tai muutenkaan katastrofaalista sillisalaattia. Mielikuvituksellisuus on kuitenkin nollassa, tempo kevyen keskitasoinen. Kaiken lisäksi juonen peruspalikat asetellaan niin nopeasti lopulliseen järjestykseensä, että toimintakohtausten oman vetovoiman pitäisi olla liki ylimaallinen.

Monella tapaa Blomkampin elokuvat ovat kuin köyhän miehen versiointeja Andy ja Lana Wachowskien onnistuneimmista töistä. Niissä on sekä hahmollisesti että ennen muuta aihepiirillisesti vahvaa yritystä, mutta ne eivät joko yllä The Matrixin (1999) kaltaiseen länsimaisen toiminnan mullistaneeseen ilotulitukseen tai sitten ne kopsahtavat luvattoman kauas Cloud Atlaksen (2012) tyylisestä kunnianhimoisesta kokonaisvisiosta.

On vaikea sanoa, löytyykö Blomkampin kikkakirjastosta koskaan sellaista vaihdetta, jolla hän ohjaa aidosti kaksi tuntia kantavan elokuvan. Nyt hän on eittämättä osoittanut pystyvänsä luomaan mielenkiintoisia kuvia ja tuomaan esille mielenkiintoisia näkemyksiä. Hän on kuitenkin joko turhan ihastunut uniseen ammuskeluun tai pakotettu perustelemaan vaatimansa budjetit paukuttelulla.