Koko perheen McClane

Bruce Willisin esittämä John McClane, kyttä joka on aina väärässä paikassa väärään aikaan, on palannut. Neljäs Die Hard -elokuva valmistui 12 vuotta edellisestä, ja sarjan luultiin jo päättyneen kolmososan ponnettomaan lässähdykseen. Mikäs pahan kuitenkaan tappaisi, ja täyskalju Brucekin lähti vielä kerran mukaan.

Frank Masi - © 2007 Twentieth Century FoxPaljon on muuttunut. Alkuperäisen Die Hardin (1988) klaustrofobinen, ahdas ja tiivis tarina sijoittui yhteen rakennukseen. Nyt McClane vaeltelee pitkin poikin osavaltiota, lentelee helikopterilla, ajelee rekalla ja pyörii muutenkin paljon laajemmissa ympäristöissä yrittäessään estää vihamielistä tietokonehakkeria (Timothy Olyphant) häiritsemästä yhteiskuntaa. Muutos ei ole ollut pelkästään hyväksi.

Kahdessa ensimmäisessä Die Hardissa McClane oli selkeästi sinnikäs jokamies, ihminen johon sattui, joka itki ja jossa jokainen isku, lasinsiru jalanpohjassa ja koettelemus näkyi. Kuten nelososan dokumentit ja kommenttiraita paljastavat, tällä kertaa hahmosta on lähdetty rakentamaan myyttiä, hahmoa jonka on toimittava entistäkin suuremmissa puitteissa ja sanottava klassiset repliikkinsä. Näistä kuuluisin on eittämättä "yippie-ki-yay, motherfucker", jonka McClane pääsee nytkin sanomaan.

Frank Masi - © 2007 Twentieth Century FoxTai ei itse asiassa pääsekään, ainakaan jälkimmäistä osaa. Elokuvasta tehtiin Yhdysvalloissa PG13-elokuva, eli käytännössä koko perheen väkivaltaelokuva. Ruumiita ja räjähdyksiä saa toki edelleen tulla niin paljon kuin rahkeita riittää, mutta jotta tappamista katsovat lapset eivät turmeltuisi, McClane ei saa enää kiroilla. Ei McClane tosin enää polta tai juokaan. Rappiolle joutuneesta rääväsuukytästä on tullut liki pysäyttämätön perheenisä-juggernautti, joka on valmis telomaan puoli maailmaa saadakseen vieraantuneen tyttärensä (Mary Elizabeth Winstead) takaisin.

Ajatus "koko perheen väkivallasta", joka yhdysvaltalaisia valtavirtaleffoja riivaa, on varsin vastenmielinen. Toimintaelokuvia ei tarvitsisi kohdistaa esiteineille, eikä väkivallasta tarvitsisi tehdä verettömän siistiä balettia, kuten järjettömyyksiin joka osa-alueellaan venyvä taistelu McClanen ja ninjahakkeripimun (Maggie Q) välillä. David Cronenbergin veitsitappelu Eastern Promisesissa on hyvä esimerkki valtavirran vastaisesta väkivallasta, joka ei ole näyttävä spektaakkeli vaan häiritsevän inhorealistinen viiltely.

Frank Masi - © 2007 Twentieth Century FoxToimintakohtaukset on silti tehty ammattitaidolla, ja mahdollisimman paljon käsitöinä tehdyt stuntit toimivat paremmin kuin pelkästään CGI-grafiikalla tehdyt sieluttoman näköiset efektit olisivat toimineet. Valkokankaalla koettu näyttävyys tosin laskee kotioloissa huomattavasti, ja tarinalliset puutteet pistävät pahemmin silmään, varsinkin kun elokuvan kesto on sisältöön nähden aivan liian pitkä. Vaikka elokuva päihittääkin kolmososan, Die Hard 4.0 ei kestä kunnolla edes toista katselukertaa.

Dvd-erikoispainoksen dokumenteista kiinnostavimpia ovat minidokumentit hakkereista, joissa esiintyy muun muassa Kevin Mitnick, yksi tunnetuimmista hakkereista. Mitnick joutui 1983 vankilaan ja miltei vuodeksi eristysselliin, kun yleinen syyttäjä väitti hänen kykenevän käynnistämään ydinsodan(!) soittamalla puhelimella Pentagoniin ja viheltelemällä laukaisukoodeja. Toisessa hakkeridokumentissa varoitellaan hakkeriterrorismin vaaroista, ja kehotetaan ottamaan yhteyttä katsojan omaan "kongressiedustajaan". Suomessa tätä vastaisi varmaankin kansanedustaja Jyrki J. Kasvi.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 6 henkilöä