Petojen saippuaooppera

Varjojen valtakunnan ensimmäiset 20 minuuttia näyttävät pahalta. Aluksi vaikuttaa siltä, että tässä on valjastettu pelkkä visuaalisuus sisällöttömyyden käyttöön. Kuten naamarivi osoittaa, tähän tulee huojentava muutos, kun romantiikka ja goottilainen kuvasto järjestäytyvät tarinaksi ja tunteiksi.

Enki Bilalin sarjakuvien estetiikalle sekä Matrixin asukokonaisuuksille ja taisteluominaisuuksille velkaantunut, lähes sinimustavalkoinen elokuva on kertomus sodasta ja rakkaudesta. Varjojen valtakunnassa vampyyrit ja ihmissudet ovat toistensa vihollisia. He käyvät keskenään sotaa, josta ihmiskunta on tietämätön. Kunnes eräs ihminen kaapataan ihmissusien alamaailmaan, koska tällä näyttäisi olevan heille hyödyllistä käyttöä.

© 2003 Screen GemsOn naiivin komeaa, kun elokuva puolustaa erilaisuutta ja keskenään erilaisten mahdollista yhteenkuuluvuutta. Siitähän on tietenkin kysymys, kun vampyrella Selene (Kate Beckinsale) rakastuu paikallisten rotuoppien vastaisesti ihmissusi Michaeliin (Scott Speedman), joka on vääryydellä anastettu ihmisten keskuudesta. Edelleen saattaa vaikuttaa kuluneelta, kun jokaisella on vaikea ja epäoikeudenmukainen menneisyys, vastassa vain lukuisa määrä taisteluja. Siihen ei pidä takertuman, sillä tarinaa tärkeämmäksi muodostuu näiden olioiden tuskallinen olotila. Romantikko näkee pakahduttavan kauniina 1400-vuotiaan vampyyrikarismaatikon (Bill Nighy) vaiheittaisen uudelleentulemisen ja tämän ikuisen kyltymättömyyden valtaansa kohtaan, mikä tuo hahmolle vain yksinäisyyden taakan.

Vampyyrin verenhimo ei ole enää suora viittaus seksuaaliseen kaipuuseen, kuten tiukan elokuvasensuurin aikaan. Nyt himoitaan verta sotaisassa mielessä. Vaikka voidaan puhua vallan narkomaniasta, eivät Varjojen valtakunnan nistit kuitenkaan herätä katsojassa samaa myötätuntoa kuin kaikkien aikojen tärkeimmän vampyyrielokuvan pahis F.W. Murnaun Nosferatussa (1921). Siihen he ovat aivan liian itsetietoisia ja tyyliteltyjä.

© 2003 Screen GemsVarjojen valtakunnan ihmissudet on tehty myyttiä mukaillen brutaalimmiksi ja rahvaanomaisemmiksi kuin aristokraattiset vampyyrit. He ovat tekemässä vallankumousta kellareistaan käsin maksaakseen velkojaan vampyyreille. Luokkajako on ilmeinen ja pian huomaa, ettei tämä satua olekaan; jos unohdetaan rekvisiitat ja poseeraustyylit, sanoisin, että elokuva muistuttaa Venäjän vuoden 1917 vallankumousta. Sotaa ja rakkautta käydään tunneleissa, takapihoilla, katoilla ja suljetuissa kartanoissa. Niin, ettei yksikään ihmissilmä näe, mitä oikeastaan on meneillään…

Esikoisohjaaja Len Wiseman on laittanut tyttöystävänsä Kate Beckinsalen päärooliin. Pariskunnan yhteistyö on onnistunut erittäin hyvin, sillä Beckinsale on kuin syntynyt tätä roolia varten. Eipä ole muissakaan näyttelijäsuorituksissa nokan koputtamista.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,5 /4 henkilöä