Streets of Blood kotikatsomo

Television puolella paljon töitä tehnyt Charles Winkler on päässyt ohjaamaan kokopitkän rikosdraaman, joka sijoittuu New Orleansiin puoli vuotta hirmumyrsky Katrinan jälkeen. Jengit ja huumeet hallitsevat katuja, joilla partioivia poliiseja on vaikea erottaa rikollisista. On kuin villi länsi olisi palannut keskelle 2000-lukua. Nyt tarvittaisiin itse Duke karauttamaan hevosella paikalle ja palauttamaan kuri ja järjestys, ja kirkastamaan harmaan sävyt jälleen mustaksi ja valkoiseksi.

Näistä asetelmista voisi kuvitella olevan mahdollista rakentaa eeppinen tutkielma hyvän ja pahan eri värisävyistä, sankaruudesta, menneiden sukupolvien jättämästä henkisestä perinnöstä, myyttisestä miehisyydestä ja ties mistä, mutta eväät loppuvat pahasti kesken. Korruptoituneita poliiseja on kuvattu viime aikoina jo ähkyksi asti, eikä Streets of Blood tuo aiheeseen juurikaan uutta. Elokuva on hieman sekava katselukokemus, eikä onnistu kuvaamaan henkilöhahmojaan kovinkaan syvällisesti, saati kiinnostavasti. Ja siltikin, ei elokuva huono ole, vaan ammattitaidolla tehty rutiinivetäisy kategoriassa ”suoraan dvd-levitykseen”.

Streets of Bloodin alku on omiaan nostattamaan odotuksia kunnon kyttäfilmistä. Karismaattisen Val Kilmerin uskottavasti esittämä etsivä istuu psykologin (Sharon Stone) pakeilla, ja tämä kysyy miltä tuntui tappaa ihminen. Vastaus sopisi vaikkapa itsensä Bogeyn suupielestään narisemaksi: ”Niin kuin isäni sanoi; on parempi tulla 12 tuomitsemaksi kuin kuuden kantamaksi.” Isä on ollut sankari aikana, jolloin sellaisia vielä tehtiin. Nyt on jäljellä vain kaaos, jota New Orleans hyvin symboloi. Poliisit joutuvat lain henkeä puolustaessaan väkisinkin lain väärälle puolelle, ja asetelma ruokkii korruptoituneisuutta. Jopa ennen lahjomaton ja ”koskematon” FBI on nyt korruptoitunut. Tätä ei Melvin Purvis olisi suvainnut.

Alan olla pikku hiljaa huolissani Val Kilmerin puolesta, joka tuntuu tippuneen Hollywoodin A-kastista tekemään suoraan dvd-levitykseen päätyviä elokuvia. Ehkä ongelma on siinä, että Kilmer tekee töitä aivan järjettömästi, ja kaikki roolit tuntuvat kelpaavan. Sekaan toki mahtuu helmiäkin. Olisi mukava nähdä mies välillä kunnon roolissa, Kilmer kun on oikeasti aivan loistava näyttelijä, joka oikeudenmukaisuusuniversumissa olisi saanut Oscarin jo Jim Morrisonin roolista Oliver Stonen elokuvassa The Doors (1991).

Ohjaajien parissa Kilmer nauttii suurta arvostusta ehdottomana ammattilaisena, ja hänet nähdään piakkoin. Werner Herzogin uudelleentulkinnassa Abel Ferraran upeasta elokuvasta Bad Lieutenant (1992.). Sitä odotellessa Kilmer-fanit saavat tyytyä Streets of Bloodin kaltaisiin tusinatekeleisiin.