Elokuva kuin taidemaalaus

Tyttö ja helmikorvakoru edustaa vahvasti sitä mistä se kertoo, sillä elokuva on itsessään kuin taideteos. Ohjaaja Peter Webberin esikoistyö oli Oscar-ehdokkaana lavastuksesta, kuvauksesta ja puvustuksesta, eikä syyttä. Lähes jokaisesta otoksesta olisi saanut oman maalauksensa, niin silmiä hivelevän upeaa on kuvaaja Eduardo Serran kädenjälki. Elokuvan mise-en-scene tuo sekin esiin pittoreskin näkymän 1600-luvun Delftistä, missä elämän yksinkertaisen pinnan alla kuohuu.

© 2003 Lions Gate FilmsOn siis vuosi 1665 Delftissä Alankomaissa. Scarlett Johanssonin esittämä kalvinistiperheen tytär Griet joutuu isänsä sokeuduttua piiaksi maalari Johannes Vermeerin (Colin Firth) katoliseen kotiin. Talossa asuvat niin Vermeer vaimoineen ja lapsikatraineen, kuin maalarin anoppikin, joka rautaisella otteellaan hoitaa perheen taloutta. Kaikkien heidän yläpuolellaan häilyy kuitenkin taidemesenaatti Van Ruijven (Tom Wilkinson), jonka rakkaus taiteeseen ja kauniisiin tyttöihin johtaa lopulta kuuluisan teoksen syntyyn. Griet hurmaa sekä isäntänsä että tämän tukijan, jolloin vaikeuksia kasaantuu lähes kohtuuttomasti naiivin tytön päälle, niin mustasukkaisen vaimon kuin himokkaan mesenaatinkin suunnalta.

Maailmalla miljoonia myyneen Tracy Chevalierin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva maalaa esiin kertomuksen taideteoksen takana. Vaikka tarina onkin täysin mielikuvituksen tuotetta, Johannes Vermeer (1632–1675) ja hänen maalauksensa ovat totta. Taiteilijan oma elämä on pitkälti hämärän peitossa, hänen tiedetään kuitenkin asuneen Delftissä koko ikänsä ja eläneen anoppinsa katon alla, tosin vasta vuosia kyseisen maalauksen valmistumisen jälkeen. Tämä Vermeerin ehkä kuuluisin maalaus, Tyttö ja turbaani (1665–66), on sekin herättänyt mielenkiintoa valmistumisestaan saakka, niin avoimeksi on teoksen tausta jäänyt. Yleisin teoreema on, että taulu esittää taiteilijan vanhinta tytärtä Mariaa, mutta tämä oli teoksen valmistumisen aikaan vasta 11-vuotias. Sinänsä Chevalierin tuottama tarina onkin siis varmasti todellisuutta kiehtovampi.

© 2003 Lions Gate FilmsLost in Translationissa viimeistään kuuluisuuteen nousseesta Scarlett Johanssonista on kehittynyt yksi valovoimaisimmista naisnäyttelijöistä. Jotain magneettista hänessä on myös Grietin roolissa, kun moniulotteinen hahmo, naiivi mutta samalla kuitenkin älykäs, aistillinen ja yksinkertaisen kaunis, muuttuu maalauksen tytöstä elokuvan lihaa ja verta olevaksi aidoksi tuntevaksi ihmiseksi. Johanssonin varjoon jää myös Colin Firth, joka onnistuu silti erinomaisesti itselleen normaalista peribrittiläisen herrasmiehen roolistaan poikkeavassa osassa. Parin välinen eroottinen lataus on lähes käsinkosketeltavissa, vaikka suhde näyttäytyy ainoastaan muutamissa hipaisuissa.

Tarinassa on muutamia heikkoja hetkiä, kun tähän historian oppituntiin on ympätty liikaa, oli se sitten totta tai keksittyä. Silti elokuva rakentaa varsin eheän kuvan 1600-luvun sosiaalisesta ympäristöstä, missä jokaisella on oma paikkansa. Nykyihmiselle lähes käsittämätön yhteiskunnallinen liikkumattomuus näyttäytyy erityisesti Grietin heikossa asemassa suhteessa muihin hahmoihin. Vain taiteilijamestari kykenee kohtelemaan tätä kuin kaltaistaan, vaikka on silti itsekin voimaton sosiaalisen pakon alla. Päällimmäiseksi näkemykseksi jää kuitenkin ajatus taiteen vapauttavasta voimasta. Tyttö ja helmikorvakoru näyttääkin upeilla kuvillaan ja väreillään ainakin sen, että taiteen avulla on mahdollista paeta todellisuuden ahtaita rajoja, oli kyse sitten maalauksesta, kirjasta tai elokuvasta.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,4 /8 henkilöä