Titane valkokangas

Titane kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon elokuvia, joita Suomessa levitetään K-18 rajoituksella. Ikärajasuositukselle on perusteensa, sillä brutaalin ruumiskauhun edustajana elokuva saa katsojansa kiemurtelemaan penkissä, kun ranskalainen ohjaaja Julie Ducournau pakottaa henkilöhahmonsa ruumiillisuuden ja sukupuolisuuden rajamaille.

Elokuvan voi nähdä perillisenä Ranskassa 2000-luvun alussa syntyneelle kauhutrendille, jossa herkutellaan yksityiskohtaisilla, jopa sadistisilla ruumiin kuvauksilla. Suuntaus, jota on kutsuttu uudeksi ranskalaiseksi extreme-elokuvaksi (New French Extremity), keskittyy väkivaltaan, tuhoamiseen, ruumiin eritteisiin ja ääri-ilmiöihin. Tavoitteena on vaikuttaa yleisöön ensisijaisesti aistillisella tasolla, ja suuntauksen näytöksissä on väitetty katsojien itkeneen, oksentaneen ja pyörtyilleen.

Katsojien pahoinvointireaktioita yhdistettiin myös Ducournaun esikoiselokuvaan Raw (2016), joka käsitteli kannibalismia. Titane tuskin inspiroi yhtä äärimmäisiä reaktioita, mutta edeltäjänsä tavoin tämäkin elokuva pohtii, miten vetää rajoja väkivallan ja inhimillisyyden välille.

Tarina kertoo show-tanssija Alexiasta, joka on ajautunut väkivallan kierteeseen ja rangaistuksen pelko saa hänet ottamaan itselleen uuden identiteetin. Päähenkilönä Alexia edustaa hahmoja, joita on nähty viime vuosina enenevästi myös valtavirtaelokuvan puolella. Muun muassa Todd Phillipsin Joker-elokuvassa (2019) seurataan tarinaa väkivaltaisen päähenkilön näkökulmasta tavalla, joka kutsuu sitoutumaan hahmoon siitä huolimatta, että katsoja ymmärtää hahmon olevan moraalisesti ongelmallinen.

Titane nostaa keskeiseksi teemaksi naisen psykopaattisuuden ja väkivaltaisuuden, joka on ollut ranskalaisen uuden kauhuelokuvan ytimessä laajemminkin. Vaikka monet tämän suuntauksen ohjaajista ovat käsitelleet naisen väkivaltaisuutta (miesten aiheuttaman) trauman seurauksena, Titane edustaa suuntauksen kiinnostavinta siipeä, jossa naisen väkivaltaisuutta ei oikeuteta uhriasemasta käsin. Sen sijaan Ducournau kuvaa äärirajoilla käyttäytyviä naisia, jotka ilman selkeää syytä tappelevat, tappavat, panevat ja rikkovat naiseuteen ja hoivaan liittyviä oletuksia antaumuksella.

Elokuvaa ei kannata syyllistää sen käyttämästä sensaatiomaisesta väkivaltakuvastosta, sillä jokaisella yksityiskohtaisella ruumiin rajojen visualisoinnilla on tarkoituksensa. Tavat, joilla elokuvassa muokataan ruumista kivuliaasti muun muassa bindaamisen (rintojen sitominen) avulla, ovat tietoisia tapoja herättää katsojassa ahdistusta ja ällötystä. Tällä keinoin katsojaa haastetaan tuntemaan ja kokemaan elokuvan mukana. Samalla elokuva pakottaa katsojan pohtimaan paitsi hahmon läpikäymiä, myös omia kokemuksia, millaisia asioita meidän on vaikea hyväksyä omassa ruumiissamme. Titane toimii juuri siksi, että se sysää katsojan mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Fyysisyys ja aistillisuus eivät kuvasta vain sitä, mihin asti ihmisen ruumiillisuutta voidaan venyttää, vaan Ducournau sitoo oivallisesti nämä tuntemukset yhteiskunnallisiin keskusteluihin siitä, miten ihmisten ruumiillisuutta säännellään ja kontrolloidaan yhteiskunnassa. Elokuva nostaa esille muun muassa ajankohtaisia raskaus- ja aborttikysymyksiä, hoivaan ja seksuaalisuuteen liittyviä sukupuolittuneita odotuksia, sukupuolten häilyviä rajoja ja ihmisen suhdetta elottomiin asioihin.

Näistä viimeisimmästä teemasta juontaa myös elokuvan nimi, joka viittaa titaanilaattaan, joka Alexialle on asennettu aivoihin lapsuuden auto-onnettomuuden yhteydessä. Titaanille annetaan elokuvassa useita merkityksiä. Yhtäältä se viittaa Alexian intohimoiseen suhteeseen autoihin, käytetäänhän titaania moottoreissa ja erityisesti kilpa-autojen materiaaleissa. Toisaalta titaani viittaa lääketeollisuuteen, jossa sitä käytetään muun muassa tekonivelissä. Elinsiirtoteknologia ja keinotekoiset elimet ovat puskeneet ihmisyyden rajoja eteenpäin, sillä ne paitsi pidentävät elinaikaa myös muokkaavat potilaiden kokemusta omasta ihmisyydestään ja minuudestaan. Samoin Titane herättää katsojan pohtimaan, muuttaako vai täydentääkö titaani Alexian persoonallisuutta.

Kaiken kaikkiaan Titane lukeutuu kauhuelokuvien parhaimmistoon. Se haastaa katsojaansa sekä kokemuksellisella että älyllisellä tasolla ja jättää yleisönsä pureskelemaan näkemäänsä pitkäksi aikaa. Teemojen ja ruumiillisuuden saumatonta yhteenkuuluvuutta täydentävät visuaalisesti sommittelut kuvat ja elokuvan tempoa kiehtovasti rytmittävä musiikki.

Titane tulee Suomeen elokuvateatterilevitykseen hieman jälkijunassa, mutta sillä aikaa se on ehtinyt saavuttaa elokuvamaailman huomion. Vuonna 2021 elokuva nappasi Cannesin festivaalin pääpalkinnon Kultaisen palmun suoraan kotimaisen Hytti nro 6 - elokuvan nenän edestä. Elokuva on saanut tunnustusta muissakin elokuva-alan palkinnonjaoissa, mikä on harvinaista herkkua kauhuelokuvagenren edustajalle.