The Blackout valkokangas

Elokuvat tarjoavat pakopaikan harmaasta arkitodellisuudesta värien, jännityksen, huumorin ja toiminnan maailmaan - eskapismia. Mutta entäpä kun kankaalta katsojalle esitetäänkin harmaasta synkän mustaksi muuttunut elokuva, kertomus ahdistusten kyllästämästä maailmasta. Arjen ahdistukset jäävät kakkoseksi Abel Ferraran yhä synkentyvässä elokuvatodellisuudessa. Ihmisten ympäröimän pimeän ja äärimmäisen julman maailman esittely (Ms. 45 / Angel of Vengeance, The King of New York ja Body Snatchers) ja ihmismielen ahdistusten kuvaaminen (Driller Killer, Bad Lieutenant, Dangerous Games / Snake Eyes ja The Addiction) ovatkin kulttimaineeseenkin nousseen ohjaajan tavaramerkkejä.

Uusimmassa elokuvassaan Abel Ferrara määrittelee ahdistus-termin uudelleen. Ihmismielen demonien tarkastelussa The Blackout vie kerronnan täysin uudelle asteelle, tarinasta kumpuava totuus on entistäkin lohduttomampi. Todellisuus ja kuvitelmat, toivot ja pelot käyvät kädenvääntöä, sekoittuvat ja jälleen erkaantuvat toisistaan ohjaajan tyylittelevän vakaissa käsissä. Elämä on jokaisen ihmisen yksityishelvetti! Elokuva voidaan nähdä huumeisena versiona Émile Zolan useaan kertaan kuvatusta romaanista Nana.

Matty (Matthew Modine) on elokuvatähti, joka palaa juurilleen Miamiin vain huomatakseen unelmiensa romuttuneen. Tilanne on muuttunut lähdöstä. Epätoivottu raskaus on muuttunut ajan kuluessa unelmaksi Mattyn mielessä. Suuria odotuksia tulevalle jälkipolvelle asettanut elokuvan sankari huomaa rakastettunsa Annien (Beatrice Dalle) tehneet abortin. Elämä lähtee kulkemaan päin helvettiä. Vihan ja rakkauden tunteissa painiskeleva Matty valitsee "helpon" ratkaisun, hän pakenee huumeiden, viinan ja irtosuhteiden kyllästämään maailmaan. Epätodellisessa maailmassa käyskentelevä harhailija löytää rakkaansa kloonin, Annie-kakkosen (Sarah Lassez). Rakkaus ja toivo heräävät... Mickey (Dennis Hopper) kuvaa taustaa eroottiselle videolle. Muistikatkos!

New York, kahdeksantoista kuukautta myöhemmin. Matty on saanut elämänsä raiteilleen. Taakse ovat jääneet huumeet ja viina ...ja Annie-1 ja Annie-2. Tyttöystäväksi on noussut "nuhteeton" Susan (Claudia Schiffer). AA-kerho on nostanut elokuvanäyttelijän suosta - vuosi on kulunut selvin päin. Kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa. Öisin demonit kertovat väkivaltaista tarinaa menneisyydestä. Mitä tapahtuikaan silloin yöllä, kun tapahtui ensimmäinen muistikatkos? Tilaisuus paljastaa menneisyys syntyy, kun Susan lähtee matkalle. Matty lähtee etsimään elämänsä puuttuvia palapelin paloja Miamin auringosta...

Ferraran pimeä ja synkkä maailma

Abel Ferrara on pystynyt vaivattomasti siirtymään elokuvatyylistä toiseen. Hänen tuotantonsa käsittää kirjon kauhuelokuvasta rikoselokuvaan ja toimintaelokuvasta voimakkaaseen draamaan. Tuotannossa on monia yhteisiä nimittäjiä. Kaupungit ovat käärmeiden, rottien ja hämähäkkien kyllästämiä urbaanirämeitä, ihmismielen kaatopaikkoja. Alkoholi-, huume- ja seksiaddiktiot ovat elämää ylläpitäviä viettejä ja voimia. Ferraran tuotannossa esimerkiksi kansansatujen vampyyrit ovat muuttuneet rujoiksi hahmoiksi (The Addiction), olennoiksi jotka tarvitsevat verta huumeen kaltaisena nautintoaineena. Jack Finneyn luoma tarina palkoihmisistä on taas muuttunut vertauskuvaksi AIDS:n luomista peloista.

Ferraran valkokankaalle suodattuvassa sielunmaailmassa lopulliset selviytymis- ja tuhoutumistarinat käydään mielien sokkeloissa. Maailma synkkeni entisestään Ferraran lähtiessä kokeilemaan uusia uria ja ottaessa ulottuvuutta pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniinsa Nicholas St. Johniin. Johnin käsikirjoituksissa tyypillistä oli elokuvan lopussa annettu lunastus ja armahdus (Ms. 45, Fear City, China Girl, King of New York ja Body Snatchers). Vuonna 1992 valmistunut, vuoden parhaaksi elokuvaksikin ylistetty Bad Lieutenant / Paha poliisi tarjosi tutkimusmatkan itsesäälin, syyllisyyden, riivatun ja armahdusta toivovan mielen maailmaan. Enää ei ollut armahduksen ja syntien anteeksiannon mahdollisuutta. Ja jatkossa maailma tuli olemaan entistäkin synkempi.

Alitajunnan demonit

Uusimmassa teoksessaan Abel Ferrara ei anna päähenkilölleen minkäänlaisia mahdollisuuksia lunastukseen ja armoon maanpäällisessä elämässä. Itsensä armahtaminen on mahdottomuus. Rivona ja tuhmana eroottisena thrillerinä alkava The Blackout muuttuu nopeassa tahdissa vierailuksi outoon sielunmaailmaan, jossa intohimot ja vietit ovat nousseet vallitseviksi voimiksi. Hallusinaatioiden ja väkivaltaisten unien sekoittuminen todellisuuteen luo surrealistisen maailman vailla vertaa Ferraran tuotannossa. Mitkä ovatkaan ne alitajunnan pimentoihin kätkeytyneet demonit, jotka huutavat pimeyden laskeutuessa? Perinteisestä poikkeavat kamera-ajot ja käsivarakameralla kuvatut video-otokset tuovat tarinaan ryhdikkyyttä, todellisuuden tuntua ja vakuuttavuutta.

Paha poliisi oli yhden miehen "show". Harvey Keitelin voimakkaan ja itsensä henkisesti ja fyysisesti likoon laittaneen roolisuorituksen kautta elokuvan nimetön roolihahmo saikin sen kaipaamaa syvyyttä. Tuskinpa kukaan pystyykään vastaavaan roolisuoritukseen. Valkokankaalta välittyi kyyninen maailma ilman minkäänasteisia pyrkimyksiä kompromisseihin. Uusimmassa Abel Ferraran elokuvassa maailma värittyy harmaasta mustaksi useamman näyttelijän roolisuorituksen kautta. Harvey Keitelin synkkään hahmoon Matthew Modine ei yltäisikään yksinään. Päänäyttelijän ahdistavaa maailmankuvaa tukevat Dennis Hopperin säälittömän karut monologit. Hyvät ihmiset jäävät elokuvassa häviäjien puolelle.

Ei kompromisseja valtayleisölle

Ferraran elokuvat eivät ole mitään suuren yleisön elokuvia. Kukapa haluaisi katsoa kiiltokuvaihmisten, sankarien ja sankarittarien, sijasta valkokankaalla esiintyvää itsesäälissä rypemistä. Pieni kannattajakunta onkin ongelmallinen omia polkuja käyville visionääreille. Mistä löytää rahoitus elokuviin, jotka eivät todennäköisesti lihota rahoittajien tilipusseja? Onneksi on elokuva-alan mesenaatteja. The Blackoutin taustalla oleva tuottaja Edward R. Pressman onkin noussut arvostetuksi ohjaajien yksilöllisyyttä ja tervettä rohkeutta kannustavana rahoittajana. Hänen vuonna 1991 saama Cassavetes Award -palkinto onkin tunnustuksen osoitus hänen ansioistaan itsenäiselle elokuvatuotannolle.

Abel Ferraran uusin elokuva jatkaa aikaisempaa linjaa. Se on kompromissiton ja kyyninen teos kaupunkien viidakoissa elävien ihmisten ahdistuksesta. Aihe onkin mitä tyypillisin Ferraralle. Hän ei kuitenkaan luo valkokankaalle aikaisempien elokuviensa kopiota tai kloonia, vanhan lämmittelyä. Uuden tarinan ja uusien hahmojen kautta Ferrara vie tutkimusmatkan ahdistusten maailmaan entistäkin syvemmälle. Ohjaajan ihailijoille elokuva ei muodosta pettymyksen tuntemuksia, kiiltokuvasankareita etsiville taas elokuvaa ei voi suositella. Katselijoiden sietokykyä testaava elokuva on ohjaajan parhaimpia tarinoita.