Welcome to New York kotikatsomo

Amerikkalaisohjaaja Abel Ferraran koko tuotanto on piehtaroinut sensaatiohakuisissa, törkyisissä ja ahdistavissa aihepiireissä. Welcome to New Yorkissa pohditaan millaisessa tilanteessa menettää ihmisarvonsa. Elokuva on ammentanut inspiraationsa kansainvälisen valuuttarahaston entisen pääjohtaja Dominique Strauss-Kahnin seksiskandaalista, joskaan elokuva ei kerro suoraan hänestä.

Poliittisesti ja taloudellisesti vaikutusvaltainen Deveraux (loistelias Gérard Depardieu) raahautuu hotellihuoneeseen, jossa on meneillään päihdehuuruiset orgiat. Nyt ei ole kuitenkaan kyse mistään erityistilaisuudesta vaan arkipäiväisestä huvittelusta. Kaikki riistäytyy käsistä, kun Deveraux yrittää raiskata seuraavana aamuna huoneeseen eksyneen hotellisiivoojan. Hänet pidätetään ja tapauksesta nousee skandaali.

Elokuva kertoo rahan tuomasta vallasta ja kulisseista, joita voimakkaat vaikuttajat rakentavat ympärilleen suojaksi. Elokuvan toisessa puoliskossa Deveraux piiloutuu vaimonsa kanssa ympärilleen noussutta kohua. Deverauxin vaimo Simone (Jacqueline Bisset) nielee narsistisen puolisonsa sikailut ja antaa hänelle tukensa julkisuudessa. Vaihtoehtojakaan ei ole. Deverauxin piittaamaton porsastelu uhkaa myös Simonen yhteiskunnallista asemaa.

Ferrara ei puolustele tai demonisoi päähenkilöään, mikä tekee elokuvasta ahdistavaa katsottavaa. Sosiopaatin paksua kalloa ei paina katumus. Seksi- ja päihdeaddikti Deveraux langettaa syytöksiä muiden niskoille ja pitää sikailuaan peräti puolusteltavana. Epäilyksen häivää ei silti jää katsojalle siitä, että Deveraux on syyllinen ja epäkelpo yksilö.

Siksi kylmän viileä kuvaus ei salli katsojalle myöskään nautintoa Deverauxin kokemasta nöyryytyksestä oikeusvallan käsissä. Elokuvasta uupuu sellainen ilveily pörssimeklareiden kustannuksella, mitä nähtiin esimerkiksi Martin Scorsesen riettaassa Wolf of Wall Streetissa (2013). Kysymys ihmisyydestä otetaan elokuvassa vakavasti.

Pääosanesittäjät joutuvat rooleissaan koville. Gérard Depardieu omaksuu roolihahmonsa koko kehollaan ja ilmentää vuosien hedonistista käyttäytymistä. Hän ähkii, huohottaa ja puhkuu fyysistä heikkouttaan.

Liekö tässä syy, miksi Depardieu puolustelee rooliaan omana itsenään ennen elokuvan alkua esitettävässä kuvitteellisessa haastattelutilanteessa. Tähti on voinut myös säikähtää elokuvaa, joka menee tarpeettomankin pitkälle saastassa vellomisessa.

Viimeisessä kuvassa Deveraux katsoo suoraan katsojaan. Tässä meillä on ihmistyyppi, joka on läpeensä korruptoitunut. Voiko tämänlaista ihmistä kohtaan kokea sääliä tai antaa hänelle armoa, vaikka hän itse on luopunut kaikesta kyvystä empatiaan ja hyvään?

Ohjaaja ei langeta tuomiota. Vastuu jää katsojalle.

Elokuvan suomijulkaisu sisältää ohjaajan version. Se on itse asiassa alkuperäisversio, jota tuotantoyhtiöt saksivat rapakon toisella puolella uuteen uskoon. Tämä versio on käsittämättömästi leikattu siten, että se vähättelee Deverauxin naisten hyväksikäyttöä. Ohjaaja on syystäkin boikotoinut kyseistä versiota.