Täydellistä viihdettä

The Artist lienee viime vuoden puhutuimpia elokuvia, ja Cannesista alkanut voittokulku huipentui viime sunnuntaina läjään Oscar-voittoja. Elokuvan harvinainen toteutus saakin jo itsessään mielenkiinnon heräämään ja kielenkannat irtoamaan. Ison budjetin 1.37:1-kuvasuhteella kuvattu mustavalkoinen mykkäelokuva ei ole jokapäiväistä kauraa.

The ArtistPelkällä toteutustavalla kuittaa kuitenkin vasta maineen kuriositeettina, eikä sillä yksinään pitkälle pötkitä. The Artist on paljon muutakin kuin kuriositeetti. Mykkäelokuvan tekeminen oli ohjaaja-käsikirjoittaja Michel Hazanaviciuksen pitkäaikainen haave ja hän otti projektin tosissaan, kun lopulta sai siihen rahoituksen. The Artist on Scorsesen Hugon sukulaiselokuva – kummatkin ovat kunnianosoituksia elokuvan alkuajoille. Ajankohta ei liene sattumaa, sillä digitalisoitumisen myötä eletään elokuvan kenties isointa murrosta koskaan. Mikäpä olisi parempi hetki sukeltaa menneeseen ja muistaa, että käytössä olevat työkalut ovat vaihtuneet ennenkin.

Toteutukseltaan elokuvat eroavat kuitenkin kuin yö ja päivä. Hugossa Scorsese liittää 3D:n luontevasti työkalupakkiinsa ja on ajan hermolla pitäen samalla mielessä koko elokuvan pitkän historian. The Artistissa taas on nähty paljon aikaa ja vaivaa, että elokuva näyttäisi 1920-luvulla tehdyltä. Hazanavicius viittaa paljon esimerkiksi F. W. Murnaun mykkäelokuviin, mikä tuntuu luontevalta. Sen sijaan viitteet Citizen Kaneen ja Vertigoon tuntuvat sopimattomilta, sillä The Artist on viimeinen elokuva, jonka kuvittelisi ja haluaisi leikkivän kuluneilla populaarikulttuuriviitteillä.

The ArtistThe Artistin suuri saavutus ei ole kuitenkaan se, että elokuva muistuttaa vanhoja mykkäfilmejä, vaan siinä, että se on niin hävyttömän hyvin tehty ja viihdyttävä elokuva kaikin puolin.

Täydellisesti rooliinsa sopiva Jean Dujardin näyttelee George Valentinia, mykkäelokuvan suurta tähteä, josta tulee mieleen Douglas Fairbanks. Dujardinin kasvot on kuin luotu Valentinin roolia varten. Liioitellut hymyt ja kulmakarvojen nostot sujuvat häneltä yhtä luontevasti kuin roolin vaatima fyysisyys.

Valentin ottaa siipiensä suojaa nuoren Peppyn (Bérénice Bejo). Siinä missä Peppystä tulee iso tähti, Valentin ei sopeudu tai edes halua sopeutua äänielokuvan tulemiseen. Elokuva kertoo mykkäelokuvien kuolemasta yhtä paljon kuin Georgen ja Peppyn rakkaudesta, jonka esteenä on ylpeys ja sosiaalinen asema. Tarina on yksinkertaisen elegantti, ja mykkäelokuva täydellinen formaatti sen kertomiseen. Samanlaista vilpittömän naiivia mutta silti niin toimivaa tarinankerrontaa on vaikea kuvitella tulevan eteen äänielokuvassa.

The ArtistThe Artist on melodraama ja suuria tunteita käsittelevät kohtaukset ovat pakahduttavan toimivia. Samalla se on kuitenkin hävyttömän hauska, nokkela ja vilpitön elokuva. Tarinassa ei ole yhtäkään pahantahtoista henkilöä. Ainoastaan olosuhteet ja oma itsepäisyys aiheuttavat Valentinin ahdingon.

The Artist on pitkälti tyylipuhdas mykkäelokuva, jossa näyttelijäntyö on erittäin fyysistä ja kuvakerronta tarkoin mietittyä. Se ei silti ole pelkkä nostalgiatrippi. Vaikka mykkäelokuvia kunnioitetaan sekä tarinassa että toteutuksessa, on elokuva silti tehty nykyajan yleisölle. Mykkäelokuvien rajoituksista livetäänkin muutamaan otteeseen, kun tarina sitä vaatii. Harvat elokuvassa kuultavat äänet ovatkin sitä vaikuttavampia. Musiikkia elokuvassa toki kuullaan jatkuvasti, sillä eivät mykkäelokuvat oikeasti mykkiä olleet. Ludovic Bourcen sävellykset ovat tärkeä osa elokuvan toimivuutta.

The ArtistHugon lisäksi The Artist tuo mieleen myös toisen elokuvan viime vuodelta, nimittäin The Muppetsin. Vaikka ranskalaiselokuvalla on arthouse-maine, se on puhdasta viihdettä. Kummassakin elokuvassa nostalgisoidaan ja samalla modernisoidaan jo unohdetuiksi kuviteltuja asioita. Samalla pelkän menneisyyteen haikailun sijasta kummassakin elokuvassa päällimmäiseksi nousee optimistinen viesti. Show jatkuu – aina – ja vilpittömällä viihteellä on aina tärkeä osa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,4 / 14 henkilöä