Amatöörielokuvantekijät vauhdissa

Uusintafilmatisointien tekeminen on haastavaa erityisesti, kun taustalla on mainetta ja arvostusta nauttiva alkuperäisteos. Kuva kuvalta uudelleen tehdyistä elokuvista kauhun saralla tunnetuimmat lienevät Gus Van Santin epäonnistunut väriversiointi Psykosta (Psycho, 1998), joka lisäsi verenpunaisen mutta kadotti jännityksen, sekä Michael Haneken keskiluokkaisen paranoian Itävallasta Yhdysvaltoihin siirtänyt Funny Games U.S. (2007).

Final CutJapanilaisen Shinichiro Uedan pienimuotoinen mutta kunnianhimoinen independent-elokuvatekoa ylistänyt One Cut of the Dead (Kamera o Tomeru na!, 2017) saavutti ilmestyessään kulttisuosion sekä laajan seuraajajoukon nimikkopaitoineen. Pitihän siis elokuvasta saada oma versio myös länsimaiselle yleisölle, rahankiilto silmissä kenties.

Ohjaajaksi palkattiin Jean Dujardinin tähdittämistä agenttikomedioista ja elokuvantekijöistä kertovasta mykkäelokuvapastissista, Oscar-voittaja The Artistista (2011) tunnettu ranskalainen Michel Hazanavicius. Hänen ohjaamansa Final Cut (Coupez!, 2022) ottaa inspiraationaan toimivan japanilaiselokuvan ja siirtää sen käytännössä sellaisenaan eurooppalaiseen tapahtumaympäristöön vain muutamin kosmeettisin muutoksin.

Final CutTaiteen tekemisen luulot itsestään karistanut kyyninen mainosohjaaja Remy (energinen Romain Duris) saa toimeksiannon kuvata televisiolle suorana lähetettävän uusintaversion japanilaisesta One Cut of the Deadista. Mukaan otetaan tuttuja tuotantokumppaneita, maailmantähti Raphael (Finnegan Oldfield) sekä sattumusten seurauksena myös ohjaajan näyttelijävaimo Nadia (jo The Artistissa ihastuttanut Bérénice Bejo) ja ohjaamista opiskeleva idealistinen tytär Romy (Simone Hazanavicius). Yhdellä otolla purkkiin saatavan zombielokuvan kuvaukset ajautuvat kuitenkin kaaokseen, josta selviämiseksi tarvitaan koko tuotantoryhmän paineensietokykyä ja improvisaatiota.

Final Cutin maailmassa toteutettu Uedan elokuva, jonka tuottajat ovat tarinassa mukana, ja uusintafilmatisointien kommentaari yleisemminkin olisivat tarjonneet hyvät ainekset kohdistaa kritiikkiä valtavirran elokuvakulttuuriin, joka minimoi riskit, keskittyy voitontavoitteluun ja versioi kaikki aikaisemmat ideat kuoliaaksi. Tämän sijaan Hazanavicius tarjoaa perinteisempää verbaalista ja fyysistä komediaa, jossa sanat viiltävät ja irtopäät lentävät.

Final CutVisuaalisesti lämpimällä värinmäärittelyllä alkuteostaan näyttävämpi Final Cut ei tarjoa juuri muuta, mitä japanilaiselokuvan katsoneet eivät olisi jo nähneet. Siinä missä Uedan teoksessa sai arvuutella elokuvan premissin kanssa, onko se zombielokuva vai ei, Hazanavicius tyytyy ranskalaisille ominaiseen väreillä räiskyvään kuvakerrontaan, teoreettiseen dialogiin sekä metakommentaariin. Silti teos vetää sisäänsä näyttelijöiden ja tuotantoryhmän hektiseen työhön, johon ainakin elokuvanteossa mukana olleet voivat samaistua.

Hyvien näyttelijöiden toteuttamat hahmot, jotka kootaan yhteen keikkaelokuvien hengessä, pitävät kiinnostuksen yllä ja elokuvan tunnelman tarpeeksi kevyenä. Mieleenpainuvin on muiden elokuvantekijöiden ongelmista tietämätön äänisuunnittelija Fatih (Jean-Pascal Zadi), jonka reaktiot tapahtumiin ovat hulvattomia.

Final CutFinal Cut toimii luultavasti paremmin niille katsojille, jotka eivät tunne Uedan elokuvaa, koska guerilla-elokuvanteon kaaosmaisen etenemisen seuraaminen on sen parasta antia laihaksi jäävän metakommentaarin sijaan. Viihdyttävä teos onnistuu välittämään alan vaikeuksien synkistämien tekijöiden riemun pienen budjetin kokeilevasta elokuvanteosta. Tavoite pyrkiä parempaan kuin vain tavanomaiseen on sanomana tärkeä, vaikka Final Cut itsessään ei siihen kaiken veren ja huumorin roiskinnan keskellä ylläkään.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä