Vanhaa, uutta, lainattua ja suuria tunteita
The Artist poikkeaa niin radikaalisti suurelle yleisölle suunnatusta nykyelokuvasta, että siitä muodostui ansaitusti yksi vuoden 2011 puhutuimmista elokuvista. Michel Hazanaviciuksen ohjaamassa tyylitellyssä, mustavalkoisessa mykkäelokuvassa muoto on sisältöä.
Elokuvan tarina alkaa mykkäelokuvan kultakaudelta kuvaten filmitähti George Valentinin (roolistaan parhaan miespääosan Oscarin voittanut Jean Dujardin) uran nousukiitoa. Miehen loistokkaan uran ja elämän sekoittaa paitsi äänielokuvan rantautuminen elokuvabisnekseen myös uudistuksiin paremmin sopeutuva näyttelijälupaus Peppy Miller (Bérénice Bejo). Klassisen Hollywood-elokuvan tapaan The Artistin keskiössä on rakkaustarina.
The Artist kuvaakin samanaikaisesti ihmisten välistä rakkautta ja rakkautta elokuvaan – sen historiaan, ilmaisukeinoihin ja ominaislaatuun taidemuotona. Lisäksi elokuva osoittaa, ettei täysipainoiseen elokuvailmaisuun tänä päivänäkään välttämättä tarvita ääntä, toisin sanoen puhetta: erityisesti musiikki tekee The Artistista nautinnollisen katselukokemuksen.
Lähin vertailukohta samana vuonna ensi-iltansa saaneista elokuvista lienee Martin Scorsesen mestarillinen Hugo, joka on suoranainen rakkaudentunnustus elokuvalle ja samalla laajemmin ymmärrettynä taiteelle ja tarinankerronnalle. Hugossa korostuu erityisesti elokuvan kyky luoda uusia maailmoja.
Kepeämmässä The Artistissa puolestaan konkretisoituu leikittely elokuvan omalla audiovisuaalisella kielellä, ilmaisuvoimalla ja historiallisen kehityksen kiemuroilla. Elokuva ei tyydy ainoastaan viittaamaan elokuvahistoriaan, vaan ikään kuin käy sen kanssa vuoropuhelua sekoittamalla mykkäelokuvan, äänielokuvan ja musikaalin elementtejä keskenään. Sekä Hugo että The Artist kertovat omalla tavallaan elokuvan ominaislaadusta taidemuotona – The Artist leikkisästi ja Hugo runollisesti.
Tyylillisestä taituruudestaan huolimatta The Artist ei loppujen lopuksi tarjoa sisällöllisesti mitään kovin painavaa – tähän se ei toki välttämättä pyrikään. Elokuvan ilmeisiä ansioita väheksymättä on kiinnostava pohtia, miksi Oscar-palkintoja jaettiin tällä kertaa – talouskriisin yhä kurittaessa Yhdysvaltoja ja Eurooppaa – anteliaalla kädellä juuri näin kepeälle, viihdyttävälle ja optimistiselle elokuvalle.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,4 / 14 henkilöä
Seuraava:
Hamilton – Kansakunnan puolesta
Hamilton – Kansakunnan puolesta on ruotsalainen versio Jason Bourne -elokuvista, ja sellaisenaan se kannattelee kyllä itseään.
Edellinen: W.E.
Kiinnostavinta Madonnan kikkailevassa ja materialistisessa draamassa on Windsorin herttuattareen keskittyvä tarinalinja.