Hippinostalgian höyryssä
Woodstockin uskomattoman suuri rock- ja folkfestivaali järjestettiin nelipäiväisenä juhlana elokuussa 1969. Tapahtumassa kuultiin useita huippuesiintyjiä kuten Janis Joplin, Jefferson Airplane ja Jimi Hendrix. Tuo 1960-luvun huipentuma on varmasti jäänyt mieleen sen osallistujille, mutta tapahtuma toimi myös esikuvana monille tuleville festivaaleille, ja sitä voidaan pitää merkittävänä koko hippiliikkeelle.
Ang Leen Taking Woodstock pohjautuu tositapahtumiin perustuvaan Elliot Tiberin ja Tom Monten kirjaan. Elliot Tiber (Demetri Martin) palaa New Yorkista Betheliin kohentamaan vanhempiensa luhistuvaa motellibisnestä. Lähikaupunki Wallkillin päättäessä luopua Woodstockin järjestämisestä Elliot näkee tilaisuutensa tulleen ja näin alkaa massiivifestivaalin järjestäminen naapurin pellolle.
Elokuva osoittaa hyvin, kuinka festivaalissa ei ollut ainoastaan kyse musiikista vaan myös yhteisöllisyydestä ja erityisesti hippien kunnioittamista ajatuksista vapaudesta, rauhasta ja rakkaudesta. Tarina keskittyy paljon Elliotin pyrkimykseen päästä katsomaan esiintyjiä, mutta tämä palaakin aina aamuyöstä kotiin näkemättä yhtäkään esitystä. Kuitenkin tuona aikana hän on saanut unohtumattomia kokemuksia unenomaisesta huumetripistä, ystävyydestä ja omasta seksuaalisuudestaan.
Taking Woodstock on uskomattoman nostalginen. Arkistomateriaalinomaiset välikohtaukset antavat dokumentin tuntua ja saavat katsojan fiilistelemään 1960-luvun hippifestivaalia. Myös jaetun kankaan käyttö on loistava tehokeino lisäämään kokemusta järjestäjien paineesta alituisesti paisuvan festivaalin toimimisesta. Woodstockin mystinen maine ja Leen festivaalille uskollinen tyyli saa allekirjoittaneen toivomaan, että olisi itse päässyt rymyämään mudassa kukkaponchon helmat heiluen.
Elokuvassa nähdään myös hienoja näyttelijäsuorituksia. Erityisesti sivurooleja hallitsevat hyvät näyttelijät tuovat hahmoihin särmää ja tekevät niistä mielenkiintoisia seurattavia. Elliotin äiti Sonia (Imelda Staunton) pitää festivaalilla niin perheen kuin yleisönkin kuria yllä, eikä isä Jakella (Henry Goodman) ole juuri vaihtoehtoa kuin toimia vaimonsa tahdon mukaisesti, välillä kuitenkin juhlahumuun kadoten. Erityistä hilpeyttä aiheuttaa Liev Schreiberin esittämä entinen merivoimien upseeri, nykyisin mekoissa ja korkokengissä sujuvasti asteleva Vilma, joka toimii festivaalin järjestyksenvalvojana. Kyseisen näyttelijän aikaisemmat hyvin maskuliiniset roolisuoritukset lisäävät hahmon koomisuutta.
Leellä on kyky keskittyä pieniin yksityiskohtiin ja rakentaa niistä eheä tarina kuten Oscar-palkitussa elokuvassaan Brokeback Mountain (2005). Nyt ohjaajalle käy kuitenkin kuin festivaalialueelle ensimmäistä kertaa eksyvälle hippineitsyelle. Tarjontaa on niin paljon, että keskittyminen olennaisimpiin muuttuu haasteelliseksi. Lee tarjoaa katsojalle aivan liikaa herkullisia sivujuonia palautuen takaisin Elliotin kulkemiseen aina siinä vaiheessa, kun tarina festivaaliaidan toisella puolella vaikuttaisi mielenkiintoisemmalta.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 6 henkilöä
Seuraava:
Kansakunnan olohuone
Kansakunnan olohuone on kiehtova, muttei suinkaan ongelmaton dokumentti myyttisestä suomalaisesta kansanluonteesta.
Edellinen: Chéri
Vanhempi kurtisaani ja nuori mies rakastuvat Stephen Frearsin tyylitellyssä draamassa.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta