Järki ja tunteet (Sense and Sensibility, 1995) elokuvalla suuren yleisön tietoisuuteen nousseen ohjaaja Ang Leen viimeisin elokuva Jäämyrsky sukeltaa jäätävään sarkasmin sateeseen kartoittaessaan 70-luvulle sijoittuvaa henkilödraamaa.

Eletään vuotta 1973 New Canaan Connecticutissa. Sävyisässä pikku asumataajamassa tapahtumat keskittyvät Hoodin perheeseen. Ben Hood (Kevin Kline) viettää ajan hippiporvarillista elämää vaimonsa Elanen (Joan Allen) kanssa. Elämänmenoon kuuluvat niin vierailut ystäväpiirin kutsuilla kuin Benin myös oma rakastajatarkin eli naapurin rouva Janey Carver (Sigourney Weaver). Perheen lapset: tytär Wendy (Christina Ricci) ja poika Paul (Tobey Maguire) käyvät läpi ohdakkeista teini-ikäisen elämää. Paul käy eliittikoulua New Yorkissa ja Wendy kiukuttelee kotona heräävän seksuaalisuutensa kanssa. Eräänä iltana Hoodin ja naapurin Carverin perheen vanhemmat lähtevät cocktail-kutsuille perheiden lasten jäädessä omiin oloihinsa ja alueelle saapuu jäämyrsky, joka on jättävä jälkensä jokaiseen...

Pyhä perhe

Jäämyrskyn tarina pohjautuu Rick Moodyn samannimiseen kirjaan. Tapahtumat rakentuvat kiitospäivän ympärille Hoodin perheen pojan, Paulin, saapuessa New Yorkista kotiinsa New Canaaniin, mikä eletään niin elokuvan alussa kuin lopussakin. Paulin tarinan alussa kertoma vertaus lukemansa sarjakuvan superperheen voimasta lunastaa paikkansa vasta elokuvan lopussa. Lause "Voima on perheessä ja sen yhtenäisyydessä" saavuttaa katsojansa tietoisuuden vasta, kun takana on yli puolitoista tuntia kerrontaa, mikä selittää perheyhtenäisyyden pyhän voiman ja tärkeyden. Ang Lee tarkastelee tätä erästä merkittävintä amerikkalaista perusarvoa totutuista lähtökohdista, joissa koettu kriisi toimii perheen yhdistäjänä, mutta tarkastelunsa näkökulmat hän on sijoittanut poikkeuksellisen mielenkiintoisiin asetelmiin.

Draamaelokuvassa ei kantava ja jännitteitä luova juoni ole välttämättä elokuvan toimivuuden lähtökohta, vaan hyvät henkilöhahmot ja tapahtumat ovat niitä, jotka herättävät katsojassaan mielenkiintoa. Jäämyrsky on juuri tällainen draamaelokuva. Lee ei selitä elokuvassaan henkilöhahmojen taustoja aapiskirjamaisesti, vaan antaa hahmojen itse kertoa tarinansa oman olemuksensa ja käyttäytymisensä kautta, mikä onkin ilahduttava piirre nykyään niin selittelyihin kuin huonoihin henkilöhahmoihinkin sortuneissa draamoissa.

Hippiporvarillista elämänmenoa

Yhdysvalloissa vaikuttavan taiwanilaissyntyisen Ang Leen edellinen, Jane Austenin romaaniin perustuva, elokuva Järki ja tunteet oli viime vuosisadan Englannin ylhäisönaisten tunne- ja sielunelämään sukeltanut draama. Jäämyrskyssä Lee on lähtenyt pukemaan draamaansa 70-luvun hippiporvarillisten perheongelmien kautta, minkä sinänsä voi nähdä koskettavan nykykatsojaa enemmän kuin nuivien viime vuosisadan ylhäisönaisten siippaongelmat.

Turvallinen porvarimiljöö taustanaan vapautunut seksuaalisuus, Vietnamin trauma ja Watergate-skandaali luovat tarinalle arkisessa uskottavuudessaan harvinaiset lähtökohdat toimivalle draamalle. Teini-ikäisten seksileikit ja huumeongelmat sekä ydinperhettä ravistavat aviokriisit aviomiehen harha-askeleineen eivät ole kauhtuneet viime vuosikymmenien menneiksi ongelmiksi, vaan pikemminkin konkretisoituvat katsojassaan ilon ja surun loputtomaksi leikiksi. Elämän tahattomat kommellukset nostavat suupielet hymyyn ja toisaalla taas elämän tosiasiat vievät ilmeen vakavaksi.

Jäämyrsky kätkee sisälleen paljon erilaisia vertauskuvia, jotka elävät elokuvan tarinan ohella oman kehityskaarensa katsojan kontekstista riippuen. Eräs elokuvan vaikuttavimmista vertauksista syntyy, kun Carverin perheen nuorin poika, Sandy, esittelee Hoodin perheen tyttärelle Wendylle sotaukkoaan, joka ei enää toimi kunnolla. Sotaukon pitäisi sanoa narusta vetämällä vaikka mitä, mutta leikkien tiimellyksessä kulunut lelu hokee enää mayday-alkuista lausetta ja sotaukon toimimattomuuteen tympäänyneenä Sandy päättää hirtättää urhean soturin. Hetkeä myöhemmin Sandyn veli Mikey, joka huumekokeiluidensa jälkeen on päätynyt omasta ulottuvuudestaan enää hokemaan kaikkiin asioihin lausetta: "En mä tiedä", menehtyy jäämyrskyn aiheuttamassa onnettomuudessa. Mikeysta oli tullut elämän leikissä kulunut lelu, joka kohtasi pikkuveljensä tahattoman profetian.

Jäämyrskyssä taivaalta alas soljuva rankkasade ja alle nollan painunut ilman lämpötila verhoaa koko ympäröivän maailman kylmään jäävaippaansa. Tässä viileässä harmoniassa eri ihmiskohtalot kokevat tahoillaan omat tunnekuohunsa ja -kriisinsä. Ihmiset sulkeutuvat ympäröivän maailman tavoin kylmään kuoreensa elääkseen oman tukahdetun tunteiden elämänsä, mistä voi kuitenkin syntyä niiden onnettomien kohtaloiden kautta se rakentava rakkauden voima.

Mr.Big

Jäämyrsky on sarkastinen draama, joka ei olisi toiminut ilman ilmiömäisiä näyttelijäsuorituksia. Vanhat ja tunnetut tekijät, kuten Kevin Kline, Sigourney Weaver ja Joan Allen vakuuttavat loistavuudellaan, mutta itse suolan elokuvaan tuovat nuoret lupaukset: Christina Ricci, Tobey Maguire, Adam Hann-Byrd ja Elijah Wood. Elokuvan toimivuus ja henkilöhahmojen uskottavuus lepääkin hyvän ja hallitun ohjauksen sekä käsikirjoituksen lisäksi oivissa näyttelijäsuorituksissa.

Jäämyrskyä kangistaa kuitenkin yksi asia, nimittäin elokuvan score-musiikki. Vahvistaakseen ja värittääkseen 70-luvun alun ajankuvaa Ang Lee on sävyttänyt elokuvaansa muutamilla tuon ajan herkullisilla musiikkipätkillä, joista mainittakoon esimerkiksi Freen loistava Mr.Big, mutta jostain syystä elokuvan score ei tue ajankuvaa mitenkään koostuessaan paikoin hyvinkin persoonattomasta ja puuduttavasta piano- ja viulumusiikista, joka ei tahdo sopia niin elokuvan tarinaan kuin ei elokuvan ajankuvaankaan. Draamaelokuvassa musiikin voima on usein jopa korostettu kokonaisuuden kannalta ja tällöin musiikillinen onnahdus nakertaa merkittävän paljon kokonaisuutta.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:4 /4 henkilöä