Irma Vep valkokangas

Elokuvamaailman kultapojat ja -tytöt ovat aina kiinnostaneet suurta yleisöä. Suuret diivat, erinomaisen huonot tai maallisella mammonalla palkitut alan ammattilaiset ovat herättäneet mielenkiintoa katsojissa. Mitä nämä hahmot ovat valkokankaan ulkopuolella? Näyttelijät ja ohjaajat ovat nousseet omille henkilökohtaisille norsuunluutorneilleen yhä useammin myös kankaalla. Esimerkiksi Tim Burton esitti veikeän ja lämminhenkisen elämänkerran kyseenalaista mainetta niittäneestä kollegastaan. Vain harvoin (jos koskaan) "dokumentit" ovat tarjonneet sankaritarinan sijasta mitään todella erikoista tai uutta. Ranskalaisen ohjaajataiturin Olivier Assayasin käsikirjoittama ja valkokankaalle loihtima "pseudodokumentti" Irma Vep kertoo satiirin säilää heiluttaen oman kriittisen näkemyksensä ranskalaisen taide-elokuvan kriisistä.

Parhaat vuotensa elokuvamaailmassa jo aikaa sitten nähnyt elokuvaohjaaja René Vidal (Jean-Pierre Léaud) haluaa palauttaa nimensä suurten ohjaajien joukkoon. Maine voi palautua vain uudelleenfilmaamalla Louis Feuilladen vuosina 1915-1916 klassikoksi ohjaama jatkosarja "Les Vampires".

Uusi tulkinta vaatii kuitenkin jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Mustavalkoisena ja mykkänä kuvattavaksi määrätty elokuva saakin uutuutensa päänäyttelijävalinnan kautta. Musidoran hahmoon valittu hongkong-elokuvissa ansioitunut action-elokuvien diiva, Maggie Cheung (Maggie Cheung) saapuu Pariisiin elokuvan kuvauksiin esittämään elokuvassa Irma Vepiä, klassikon kohtalosta sankaritarta. Kuvaukset alkavat. Ranskalaisen elokuvan perinteen kourissa painiskeleva ohjaaja ei kuitenkaan ole tyytyväinen tulokseen...

Ranskalaisen elokuvan rappio

Olivier Assayasin taitavassa ohjauksessa ranskalaista korkeakulttuuria edustavat omissa luomistuskissaan painiskelevat boheemit älykköohjaajat, jotka tekevät taide-elokuvia vain todistellakseen kollegoilleen omaa henkilökohtaista pätevyyttään - siis taidetta taiteen vuoksi. Jean-Pierre Léaudin esittämän ohjaajan kautta Olivier Assayas kommentoikin voimakkain äänensävyin ranskalaisen elokuvan nykytilan rappiota ja omahyväisyyttä: menneisyyden loistavasta kulttuurimuodosta on tullut taakka ja painolasti nykyohjaajille, tavoittamaton ideaali. Omaan napaansa tuijottelevat juopot ja turvonneet boheemi-hyypiö-ohjaajat pyrkivät mielenterveytensä rajamailla taiteillessaan todistamaan ranskalaisen taiteen ylivertaisuutta ja erinomaisuutta. Vastakohta syntyykin nuorien alan ammattilaisten kriittisen kommentoinnin ja älykkö-ohjaajien itsesäälin kyllästämien ripitysten ristiriitaisten näkemysten kautta.

Taide-elokuvan tehokeinoja vallattomasti hyodyntävä tyylittely kohtaa lopulta oman henkilökohtaisen kritiikkinsä. Itseironinen kommentointi nostaa Assayasin ohjauksen kritisoimansa ranskalaisen älykköelokuvan yläpuolelle. Elokuva tasapainoilee onnistuneesti satiirin ja komedian välimailla. Mielenkiintoisen henkilögallerian kautta tarkasteltu rikas ja temperamenttinen ranskalainen elokuvamaailma tarjoaa hauskoja tarinan sisällä kulkevia juonikyhäelmiä ja ratkaisuja. Kuvauspaikoilla käyskentelee mitä merkillisempiä hahmoja: Nathalie Richard lesbo-rakkautta elokuvan tähdykkään tuntevana puvustajattarena, Dominique Faysse kuvauspaikan alaisiaan polttavana "vääpelinä" ja Antoine Basler John Woota palavasti ihailevana lehtimiehenä erottuvat edukseen sivurooleissaan.

Maggie Cheung on Irma Vep

Olivier Assayas kirjoitti tarinan kymmenessä päivässä vain ja ainoastaan Jackie Chanin aisaparinakin hilluneelle hongkongilaiselle action-elokuvien diivalle ja sankarittarelle. Pornoputiikista löydettyyn kiihottavaan lateksi-pukuun sonnustautunut Maggie Cheung tarjoaakin katsojille silmän ilon ohella laadukasta näyttelemistä. Ensimmäisessä todellisessa näytelmäelokuvassaan Cheung esittää pariisilaiseen hullunmyllyyn saapunutta muukalaista, ranskaa osaamatonta näyttelijää (itseään), jonka on tarkoituksena korvata mykkäkaudella ohjatun rikossarjiksen klassinen sankaritar Irma Vep - haave, joka on iskostunut ohjaajan epävakaaseen sielunelämään. Ohjaajan skitsofreeniselle näkemykselle Cheungin viaton ja vilpitön "oma itsensä" luokin toimivan vastavoiman.

Irma Vep on mielenkiintoinen ja tavanomaisesta poikkeava ranskalainen "kokeellinen elokuva". Se siirtyy "taidetta taiteen tekemisestä" -kategoriasta "satiiria taiteen tekijöistä" -elokuvaryhmään. Tuoreita näkökulmia ja voimakasta kritiikkiä tarjoava ohjaus esittää veikeän ja vilpittömän totuuden ranskalaisen nykyelokuvan tilasta sortumatta itse kritiikkinsä kohteeksi. Erikoisella henkilögallerialla kyllästetty tarina ilman mitään sen kummallisempaa juonta tai moraalista opetusta toimii loppumetreille saakka. Verkkainen kerronta ja tapahtumia selittämätön juoni tarjoavatkin mukavan katsomiskokemuksen. Elokuva on hyvä, mutta ei kuietnkaan mitenkään sävähdyttävä. Jotakin jäi kaipaamaan!