Rakkautta vailla valkokangas

Rakkautta vailla kertoo tarinan vanhemmista, joiden avioliitto on tulossa päätökseensä. Suhde on jo siinä määrin rikki, etteivät he edes välitä peitellä rakastajiensa olemassaoloa toisiltaan ja suunnittelevat jo uutta elämää heidän kanssaan. He eivät välitä lainkaan, miltä koko tilanne heidän yhteisestä pojastaan tuntuu. Tästä syystä pojan katoamista ei edes huomata ennen kuin joku muu alkaa ihmetellä hänen puutettaan.

Tässä kohtaa elokuvan tarina muuttuu perinteisemmäksi jännitysjuoneksi, mutta Venäjän nykyhetken merkittävin ohjaaja Andrei Zvjagintsev onnistuu silti upottamaan tarinaansa jo itselleen ominaista sosiaalista ja yhteiskunnallista kritiikkiä. Taustalla tv-uutisissa kuvataan toistuvasti Itä-Ukrainan tapahtumia, joihin Zvjagintsev ottaa samalla hienovaraisesti kantaa hahmojensa toiminnan kautta.

Zvjagintsevin edellinen elokuva oli vahvasti yhteiskuntakriittinen Leviathan, josta Venäjän valtio käytännössä sanoutui irti. Tästä johtuen Rakkautta vailla on rahoitettu ilman valtion apua ja suurimmaksi osaksi kansainvälisin varoin.

Elokuvissa on kuitenkin paljon samaa keskenään, varsinkin niiden kuvauksessa, viipyilevän kiireettömässä tunnelmassa ja tavassa, jolla niissä on nokkelasti onnistuttu ujuttamaan politiikkaa draaman sekaan. Lapsen katoamiseen liittyvän tarinansa takia Rakkautta vailla on näistä kahdesta elokuvasta julmempi. Päähenkilöt ovat itsekeskeisiä, välinpitämättömiä ja imagotietoisia henkilöitä. Yhteinen lapsi ja hänen kohtalonsa toimii heidän avioliittonsa symbolina.

Sosiaalista mediaa käytetään itsekeskeisyyden symbolina. Nämä ovat elokuvan ilmiselvimpiä ja tylsimpiä yksittäisiä juttuja. Michael Haneken vastikään Suomessa ilmestyneessä Happy Endissa oli tehty samankaltaisia ratkaisuja, mutta Zvagintsevin kunniaksi on sanottava, että hän pysyy selfie-demonisoinnissaan maltillisena.

Elokuvan älykkäin ratkaisu on ensimmäisen kolmanneksen pitkä alustus, jonka aikana lyhyen esittelyn jälkeen poika käytännössä katoaa elokuvasta ilman minkäänlaista mainintaa. Katsojat tajuavat nopeasti, että jokin on vinossa, mutta hahmot eivät. Kun elokuva sitten omistaakin suurimman osan kestostaan pojan etsintätyön kuvaukselle, tarina ottaa etäisyyttä ihmisiin eikä ole enää yhtä vangitseva kuin aiemmin. Joka tapauksessa kyseessä on kauniilla tavalla julma elokuva, joka jää monitasoisen, katsojia aliarvioimattoman sisältönsä vuoksi mielen perukoille pitkäksi aikaa kummittelemaan.