Leviathan valkokangas

Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies! Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.
– Job 40:7

Pimeää tässä on vain se, kuinka Jumala tuli menneeksi lyömään vetoa Saatanan kanssa.
– C. G. Jung: Job saa vastauksen

Harva elokuva on herättänyt ennen levitykseen tuloaan niin suurta huomiota elokuvien ystävien joukon ulkopuolella kuin Andrei Zvjagintsevin Leviathan (2014) – varsinkaan venäläinen elokuva ennen Suomeen saapumistaan. Edellisen kerran kaupallisessa teatterilevityksessä nähtiin Venäjältä kotoisin oleva elokuva, Night Watch (2004) lähes kymmenen vuotta sitten ja sitä edellinen olikin Zvjagintsevin esikoiselokuva Isän paluu (2003). Kiinnostuksen on herättänyt maailmanpoliittisen tilanteen kiristyminen, mitä uudeksi kylmäksi sodaksikin on nimitetty.

Kuluneen vuosikymmenen aikana yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut Venäjällä varsinkin parin viimeisen vuoden aikana yhä konservatiivisemmaksi ja kiihkoisänmaallisemmaksi. Niinpä elokuvaa vastaan on hyökätty aina kulttuuriministeriä myöten ja syytetty sitä venäläisen yhteiskunnan mustamaalauksesta ja suosionosoitusten kerjäämisestä länsimaista. Toisaalta elokuva on saanut myös rahoitusta kulttuuriministeriöstä ja kiitosta yllättäviltäkin tahoilta. Ristiriita on toki venäläisen kulttuurin keskeinen piirre, eräs sen viehätys, joka usein yltää sen sisältöihinkin.

Kolja on pohjoisessa kaupungissa toimiva perheellinen automekaanikko, joka omistaa sukunsa ainakin neuvostoaikojen alkupuolelta asuttaman tontin ja talon kaupungin liepeillä joen rantatörmällä, mistä avautuvat komeat näköalat pohjoisiin maisemiin. Niihin on iskenyt silmänsä ja pian myös tahmeat näppinsä kaupungin korruptoitunut pormestari. Koljalle tarjotaan pakkolunastuksesta korvausta, jolla saisi kaupungista pienen kerrostalomurjun. Siihen hän ei suostu ja tarina venäläisestä vastarinnasta sekä raamatullisiin mittoihin kasvavasta tragediasta on edessä.

Lehdissä on väitetty tarinan lähtökohtana olleen Yhdysvalloissa kymmenkunta vuotta sitten sattunut tapaus, mutta amerikkalaista sankaritarinaa elokuva ei ohjaajan mukaan kerro. Pohjatekstinä on Raamatun Jobin kirja, kuten jo nimestäkin voi päätellä. Vanhan testamentin Leviatan on merihirviö, Jahven ylpeilemä "kaikkien petojen kuningas", joka saa aallot nousemaan pyrstöään heiluttamalla. Thomas Hobbesin yhteiskuntasopimusta käsittelevään Leviathaniin ohjaaja kertoo tutustuneensa vasta elokuvaprojektin alettua, mutta kirjan pohdinnat vallan olemuksesta ovat ilmiselvästi elokuvaan vaikuttaneet. Tarinallisesti merkittävä kirjallinen esikuva on ollut myös Heinrich von Kleistin pienoisromaani Mikael Kohlhaas (1811).

Leviathan on painokas puheenvuoro demokratialtaan kehittymättömästä yhteiskunnasta, jossa valta on korruptoitunut ja kätkeytyy hallinnollisten päätösten taakse, vaikka on silti välistä hyvinkin avoimesti näkyvillä. Keskeisessä kohtauksessa humalainen pormestari saapuu yölliselle häiriköintikäynnille yhtä humalaisen Koljan talolle. Asetelma ei kuitenkaan johda myyttiseen pistoolitaisteluun tai edes kirveenheilutteluun, vaan hallintokoneisto hoitaa pääosin likaisen työn näennäisesti pykälien mukaan. Gangsterikeinoja tarvitaan vain isotteluun.

Kerronnaltaan elokuva on vankkaa epiikkaa, jossa tunnelmaltaan erilaiset kohtaukset vuorottelevat verkkaisen sujuvasti. Näyttelijätyö on kauttaaltaan vahvaa ja kuvaus jo Isän paluusta tutulla tavalla kuin repiniläistä realismia. Mukana on myös paljon venäläisen kulttuuriin piirteille ilkikurisesti luotuja itseironisia silmäniskuja. Varsinkin elokuvan arvostelijoiden paheksuma alkoholinkäyttökulttuuri saa osansa. Vahvimman oikeus ja kirkon tuki sille ovat vakavamman kritiikin kohteina.

Elokuva pääjuonne onkin vakava ja sen tavoite selvästi myös inhimillistä yleispätevyyttä tavoitteleva. Sellaisena sen voi nähdä jopa pohjimmiltaan uskonnollisviereisenä Jobin tarinan elokuvasovituksena, josta jumalallinen loppukorjaus vain puuttuu. Tämä on sekä elokuvan vahvuus että omalla tavallaan myös heikkous: vaikka yleisinhimillisyyden voi nähdä jopa suojakeinona poliittisille syytöksille, elokuva tulee toisaalta säilyttämään vahvuutensa senkin jälkeen kun yhteiskunnallis-poliittiset tilanteet ovat muuttuneet historiaksi.