Queer valkokangas

Luca Guadagninon uusin elokuva Queer on rakkauskirje postmodernisti William S. Burroughsin työlle. Burroughsin samannimiseen kirjaan perustuva teos on uskollinen kirjailijan tyylille jopa ongelmallisuuteen asti. Elokuva, kuten Burroughsin kirjallisuus, on kokeellista taidetta, jossa rajat todellisuuden ja fantasian välillä ovat häilyvät. Alkuperäisessä pienoisromaanissa tämä voi toimia, mutta vahvasti visuaalisessa elokuvassa itse tarina katoaa nopeasti tyylittelyn keskelle.

Yhdysvaltalainen William Lee (Daniel Craig) viettää päivänsä kiertämällä Mexícon baareja etsien seksiseuraa nuorista miehistä. Läheisiä ihmissuhteita hänellä ei juurikaan ole, ja päivät kuluvat alkoholin ja huumeiden sävyttäminä. Lee elää vailla suuntaa, kunnes nuori ekspatriaatti Eugene Allerton (Drew Starkey) ilmaantuu hänen elämäänsä. Kylmänviileä Allerton ei vaikuta lämpenevän Leen seuralle, mutta Lee yrittää kaikkensa saadakseen nuoren miehen huomion. Lopulta miehet tutustuvat toisiinsa mutta Allerton pysyy yhä etäisenä. Leetä vaivaa kysymys siitä, onko Allerton sittenkään ‘queer’.

Queer on kokemuksena erikoinen. Samoin kuin sen päähenkilöllä, ei elokuvalla tunnu olevan selkeää suuntaa. Katsoessa pohtii, uhrattiinko koherentti juoni hyvin tyylitellyn visuaalisen ilmeen alttarille. Queer on kieltämättä visuaalisesti vaikuttava, mutta se on kuin postikortti. Näyttävyydestä huolimatta sisältö jää ohueksi. Juonen hyppiessä kohtauksesta kohtaukseen etenkin elokuvan loppupuoliskolla sen pitkästä kestosta huolimatta monet elokuvan alussa esitellyt kiinnostavat hahmot ja teemat jäävät pinnallisiksi tai katoavat täysin.

Elokuva olisi ajoittain liki tuskallinen kokemus ilman Daniel Craigin roolisuoritusta. Kokenut brittinäyttelijä tekee erittäin vaikuttavan roolisuorituksen eksyneenä ja epätoivoisena Leenä. Katsojan on ajoittain jopa vaikea seurata sivusta keski-ikäisen miehen nolatessa itsensä yksipuoliselta vaikuttavan rakkauden vuoksi. Craigin vastaparina toimiva Drew Starkey suoriutuu roolistaan kiitettävästi mystisenä Allertonina, joka jää katsojalle, kuten myös Leelle, mysteeriksi.

Luca Guadagnino on kiistatta taidokas ohjaaja, jonka kädenjälki on hyvin tunnistettavaa. Guadagninon persoonallinen tyyli sopii Burroughsin kirjallisuuden maailmaan, mutta elokuva jättää postmodernismista tai Burroughsin elämästä tietämättömän katsojan kylmäksi. Queer, kuten myös Burroughsin samanniminen kirja, perustuu osittain Burroughsin omaan elämään. Monet elokuvan kohtaukset avautuvat huomattavasti paremmin, jos Burroughsin elämäntarina on katsojalle tuttu.

Queer sisältää loistavuuden välähdyksiä, jotka valitettavasti katoavat sekavaan kerrontaan. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestävä teos tuntuu ajoittain irralliselta sekä tyhjältä, sillä kauniit kulissit eivät pysty korjaamaan sisällön puutetta. Visuaalisesti vaikuttavat kohtaukset tuntuvat ajoittain täytteeltä, ja elokuva olisi varmasti toiminut paremmin, jos leikkauspöydällä oltaisiin oltu rohkeampia.