Rakkautta italialaisittain valkokangas

Siihen nähden, kuinka monet elokuvahistorian mestariteokset ja -ohjaajat ovat olleet italialaisia, saapasjalkamaan elokuvatuotanto on ollut perin vaatimatonta viime vuosikymmeninä. Siksi on suorastaan yllättävää, että yksi elokuvavuoden kohokohdista tulee elokuvan entisestä suurvallasta. Luca Guadagninon ohjaama Rakkautta italialaisittain (2009) on visuaalisesti upea ja kerronnaltaan kiehtova kuvaus milanolaisen teollisuussuvun kohtalonhetkistä vuosituhannen vaihteessa.

Venäläissyntyinen Emma Recchi (Tilda Swinton) on nainut upporikkaaseen italialaissukuun ja omaksunut miestään myötäilevän edustusrouvan roolin täydellisesti. Kun suvun vanhan patriarkan (Gabriele Ferzetti) voimat ehtyvät, sukupolvenvaihdos on käsillä. Emman vahakasvoinen aviomies Tancredi (Pippo Delbono) ja poika Edoardo (Flavio Parenti) jatkavat tekstiilitehtaan pyörittämistä. Edoardo suunnittelee perustavansa myös ravintolan ystävänsä Antonion (Edoardo Gabriellini) kanssa. Nuori Antonio on armoitettu kokki ja lumoaa keitoksillaan niin Edoardon kuin Emmankin.

Elokuvan alkupuolella katsoja on autuaan tietämätön siitä, millaiset antiikin tragedian mittasuhteet Milanon kauniiden ja rikkaiden tarina tulee saamaan. Pitkään viivytään yläluokkaisilla illallisilla ja seurataan Fendin ja Jil Sanderin pukemien hahmojen sivistynyttä kanssakäymistä sekä keittiössä häärivän palvelusväen kiireistä tohinaa. Perheenjäsenten välillä tuntuu olevan kiintymystä, mutta myös salaisuuksia ja jännitteitä. Emma Recchi luovii miehensä suvun keskellä opittua hienovaraisuutta taitavasti soveltaen.

Pikkuhiljaa täydellisyys alkaa säröillä. Muuntautuessaan venäläisestä tytöstä italialaiseksi hienostorouvaksi Emma on joutunut omaksumaan valheellisen identiteetin, jonka onttouden vaatimattomista oloista tulevan Antonion aitous paljastaa. Edes Emman nimi ei ole hänen omansa, vaan Tancredin vaimolleen valitsema. Antonion hyväksyvä rakkaus riisuu Emman valepuvusta, jota elokuvassa symboloivat hiukset, korut, kengät ja jakkupuvut. Rakkaudettomassa liitossa kuihtunut Emma tarttuu intohimoon kuin viimeiseen oljenkorteen, joka samanaikaisesti vapauttaa ja tuhoaa hänet.

Tekijöiden moderniksi melodraamaksi kuvailema elokuva kumartaa kunnioittavasti Luchino Viscontin ja Michelangelo Antonionin suuntaan niin teemoiltaan kuin kuvastoltaankin. Raha ja valta kohtaavat dekadenssin, sisäinen tyhjyys ja vieraantuneisuus peilautuvat arkkitehtuurin kasvottomuudessa. Tilda Swinton tekee rouva Recchistä magneettisen hahmon, jonka muodonmuutos eteerisestä nukkenaisesta eläväksi ihmiseksi on lumoavaa seurattavaa. Emman nimessä voi nähdä viittauksen Flaubertin Rouva Bovaryyn, Tancredin nimessä puolestaan Viscontin Tiikerikissaan (1963).

Intertekstuaalisuudestaan huolimatta Guadagninon elokuva on täysin omanlaisensa, ja sen aistillinen kuvakerronta uutta luovaa. Kameratyöstä vastaa François Ozonin Swimming Poolin (2003) kuvannut Yorick Le Saux. John Adamsin minimalistinen musiikki sopii elokuvaan niin täydellisesti, että mieleen tulevat Peter Greenawayn ja Michael Nymanin sekä David Lynchin ja Angelo Badalamentin vaikuttavimmat kokonaistaideteokset.

Turhan kepeän suomenkielisen nimen saanut Rakkautta italialaisittain on Guadagninon ja yhtenä elokuvan tuottajistakin toimineen Swintonin monivuotisen yhteistyön tulos. Ajattomassa tyylikkyydessään ja hienostuneisuudessaan se hakee vertaistaan 2000-luvulla valmistuneiden eurooppalaiselokuvien joukossa.